Surfin´ U.S.A.

Ystävyys kumotaan, jos et kokeile surffaamista. Näin luki parhaan ystäväni kirjoittamassa viestissä huhtikuussa.

Seitsemän kuukauden aikana ohitin kymmeniä surffirantoja. Milloin ei ollut sopiva hetki. Toisinaan ei uikkareita mukana. Vatsalihaksiakin olisi pitänyt vielä kehittää paremmiksi. Kaikista eniten puuttui uskallusta. Koska mä en osaa surffata – niin enhän mä voi kokeilla oppiakaan.

tT8E8P.gif

Viimeisenä päivänä Honolulussa, seisoin Waikikin rannalla. Keskitin kaiken energiani jännittämiseen. Sata vuotta sitten samalla rannalla surffasi yksi lajin historian tärkeimmistä henkilöistä, Duke Kahanamoku. Havaijin pehmeissä aalloissa opettaja takasi, että jokainen nousee aalloissa laudalle ensimmäisellä tunnilla. En tietenkään uskonut. Ehkä muut, mutta en minä.

Surfing1_blogi.jpg

Uikkarit oli tällä kertaa. Vatsalihakset odottivat siellä kuntosalilla edelleen. Oli useampi hetki kun seisoin laudalla ja surffasin niiden pehmeiden aaltojen mukana kohti rantaa. MINÄ SURFFASIN.

Vastoin jokaista uskomustani, minä kykenin oppimaan. Kunhan uskalsin vain yrittää.

Yksi uskomus edelleen pitää paikkaansa. Kotisohvalta surffausta ei opi, sitä pitää ensin uskaltaa yrittää. Ennakkoluuloja puristamalla uppoaa vain syvemmälle sohvaan. Tällä matkalla luulo toisensa jälkeen on karissut pois harteilta.

Lapsuudessa Bounty-suklaapatukka traumatisoi inhoamaan kookosta. Thaimaassa maistoin tuoretta kookosta enkä keksi enää mikä olisikaan parempaa! Luuloni golfista elitistisenä lajina katosi kun vietin päivän Uuden-Seelannin Northlandin maalaisrouvien seurana kun golfasivat läpi 18 reikäisen radan. Se oli hauskaa! Eikä vain siksi, että sain ajaa läpi radan golfautolla caddyn roolissa. 

Älä anna ennakkoluulojen muodostaa rajoja elämääsi. Kokeile uusia asioita ja tee itse omat rajasi. Minä olen snorklannut, parkourannut ja vaeltanut tällä matkalla ensimmäisen kerran. Kuten myös nukkunut ensimmäisen kerran hostellissa ja reissannut rinkan kanssa. Kahdeksan kuukautta kestäneen ekaa kerta -elämän jälkeen mieli tuntuu kevyemmältä. Hymyilyttää enemmän. Otsarypytkin ovat tasoittuneet hieman.

Surfing2_blogiin.jpg

Surfing3_blogiin.jpg

Everybody’s gone surfin’
Surfin’ U.S.A.

Beach Boys – Surfin´ U.S.A.

//

Opetuksesta kiitos Mickeys surf school. Kuvista kiitos Star Beach Boys. Painostuksesta Kannustuksesta kiitos ystävät Suomessa. Rohkeudesta kiitos minulle.

Kommentit (2)
  1. Mahtavaa! Onnittelut uskalluksesta! Toi on niin totta, että pitää vaan uskaltaa yrittää. Eikä vain surffausta, vaan mitä tahansa mikä kutkuttaa mieltä, mutta aiheuttaa myös epäröintiä.

    1. Just näin! 🙂

      Ja oi, kuinka mahtava sun blogi on! Surffielämästä maailmalla on aika kiehtova lukea, jäänpä seuraamaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *