Feminismi pilasi poikaystäväni

Hän sanoi feminismini olevan ulossulkevaa ja radikalisoivaa. Hän kertoi kannattavansa tasa-arvoa, mutta väitti, että ajatukseni yhdenvertaisuudesta syrjii niitä joilla on jo mahdollisuudet osallistua. Hän väitti, että feministien pyrkimys tuoda sorrettujen ääni kuuluviin toimii fasismin tavoin hiljentäen ja sensuroiden Hänen äänensä. Hän uskoo, että intersektionaalinen feminismi erityisesti sortaa ja syrjii Häntä. Hän uskoo, että palkkaepätasa-arvo on tilastokikkailulla luotu ajatus ja, että kulttuurissamme ei ole misogynisiä piirteitä. Hänen mielestään on vain mätiä yksilöitä.

Hän kertoo lukeneensa asioita netistä. Hän kertoo epäilevänsä valtamedioidemme intressejä. Hän kertoo seuraavansa MV-lehden sivuja saadakseen tietää mistä siellä kohissaan. Hän kertoo tutkivansa OECD:n tilastoja. Hän ihmettelee, miksi Lähi-idän pakolaiset lähtivät viime syksynä liikkeelle. Hän epäilee, että monikansallisilla yrityksillä ja pankeilla on näppinsä pelissä.

Hän kertoo lukeneensa Ruotsin maahanmuutosta. Hän on huolissaan naapurimme tulevaisuudesta. Hänen mielestään feministinen politiikka pilaa Ruotsin. Hän pelkää, että kohta ruotsalaisia ei enää ole. Pian on vain maahanmuuttajien jälkeläisiä. Hän pelkää saman tapahtuvan Suomelle. Hän uskoo, että vahva kansallinen identiteetti ja isänmaallinen politiikka pelastaa Suomen ja suomalaiset. Hän asettuu uhrin rooliin. Hän maalaa kauhukuvia miehistä sorrettuna kansanosana. Hän uskoo, että kun feministit ovat päästäneet Suomeen tarpeeksi pakolaisia, Minä joudun pukeutumaan burkhaan.

Hän kertoo miesten antaneen äänioikeuden naisille. Hän väittää sukupuolentutkimuksen, sosiologian ja feministisen analyysin olevan vainoharhaisten ja yksinäisten naisten miesvihaa. Hän haluaa pelastaa minut tältä radikalisoivalta aatteelta. Hän haluaa minun tulevan järkiini. Hän kuvittelee, että minut on aivopesty, kuten natsi-Saksan propagandakoneisto aikanaan sai valtaosan kansasta uskomaan, että juutalaiset ovat pahoja.

Viimeisen kuukauden ajan olen saanut jankuttaa ja väitellä uupumukseen asti Hänen kanssaan.  Olen joutunut perustelemaan sekä itseäni feministinä, että koko feminismiä aatteena. Olen kokenut mielipahaa ja hämmennystä, siitä kuinka sivistynyt ja korkeasti koulutettu ihminen voi olla ymmärtämättä, mistä feminismi saa kipinänsä.

Kaikesta tästä saan kiittää internetiä ja hypermaskuliinista kulttuuriamme. Sosiaalisen median ja Googlen sisältöä valikoivat algoritmit maksoivat minulle ihmisen, jonka kanssa luulin rakentavani elämäni. Populistien luoma kriittinen asenne yhteiskuntaa kohtaan on synnyttänyt hedelmällisen maaperän tällaiselle harhautumiselle. Hypermaskuliininen kasvatuskulttuurimme ei antanut Hänelle työkaluja ymmärtää Minun näkökulmaa. Hän ei koe tarpeelliseksi pyytää anteeksi kokemaani pahaa mieltä. Eikä suostu uskomaan, että minä itse valitsen kutsua itseäni feministiksi.

Minä tiedostan olevani kuplassa. Luon osaltani punavihreää todellisuutta ja tunnustan poistaneeni ihmisiä somen kaverilistoilta arvojani kyseenalaistavien kommenttien takia. Mutta Minä en ole miehiä vihaamaan oppinut aivopesty sekopää, joka toistelee feminististä dogmaa kuin ISIS-taistelija Koraanin säkeitä.

Siedän sen, että Hän on eri mieltä kanssani. Kestän myös sen, että Hän haastoi näkemykseni ja arvoni. Mutta sitä en siedä, että hän vaatii minua luopumaan niistä, ollaksemme yhdessä. Minä olen kiitollinen niistä ihanista hetkistä, jotka jaoin Hänen kanssaan, mutta ennen kaikkea olen surullinen Hänen puolestaan. Nimittäin Hän on itse astunut siihen ansaan, josta halusi Minut pelastaa.

Hän sai lähteä. Jäljelle jäivät suru, pettymys sekä vahvistunut käsitys omasta identiteetistäni. Minä olen juuri sellainen kuin haluan olla, sitä enää anteeksi pyytelemättä. Minä olen nainen, feministi ja ansaitsen parempaa.

 

Muoti Rakkaus Syvällistä Trendit
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.