Neuroplastisuutta ja kiitollisuutta
Minä olen -messut on yksi mun lemppari hörhöilytapahtuma ja ystävien kanssa puhutaankin niistä lämpimän leikkimielisesti hihhullimessuina. Musta monet ”hihhuloinniksi” mielletyt asiat on rehellisesti sanottuna tosi mielenkiintosia ja näillä messuillakin on tullut käytyä jo monta kertaa.
Minä olen -messuista voi tehdä itselleen juuri niin hörhökokemuksen kuin haluaa, mutta ohjelmassa on yleensä myös paljon sellaisia luentoja, jotka ihan kaikkien pitäisi olla kuulemassa. Paljon yleisesti hyvinvointiin ja erityisesti henkiseen hyvinvointiin liittyvää asiaa, joka vähintään ainakin pysäyttää miettimään omaa hyvinvoinnin tilaa. Tällaisen ”peruskauran” lisäksi messuilla on paljon myös mm. näkijöitä, tarot-tulkitsijoita, aurakuvausta, kivi- ja kristallimyyjiä, shamaaneja… Kukin suhtautuu sisältöön tavallaan ja itse pyrin tekemään sen aina avoimella mielenkiinnolla, vaikka kaikki teemat eivät itsessä resonoikaan.
Valitettavasti tämän päivän osalta messuilut jäi tosi lyhyeksi ja kävin kuuntelemassa vain Suvi Bowellanin puheenvuoron erityisherkkyydestä. Eilen kuultiin (ja samalla testattiin) ystävän kanssa hypnoosin hyödyt Serafiina Edelmannin johdolla, pohdittiin kiitollisuutta ja unelmointia Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen kanssa sekä haastettiin omia ajatuksia Maria Nordinin vetämällä luennolla aiheesta Mielen vaikutus terveyteen ja mikrobiomiin. Jälkimmäinen oli luento, johon suhtauduin ennakkoon kaikkein skeptisimmin, mutta täytynee ottaa aihe joskus tutkittavaksi vielä tarkemmin.
Hypnoosia olen päässyt kokeilemaan itseasiassa jo aiemminkin ja tunnen periaatteen melko hyvin. Sanana voimaantunut ärsyttää monia, mutta mielestäni hypnoosin jälkeen on nimenomaan voimaantunut. Hypnoosiluennon aikana saimme paljon hyvää taustatietoa siitä miksi ja mihin hypnoosista on hyötyä ja lisäksi meillä oli mahdollisuus kokea ryhmähypnoosi. Ryhmähypnoosi oli täysin uusi kokemus mulle, joten pakkohan se oli testata. Olo oli hypnoosin jälkeen virkeä ja keskittynyt. Ja voimaantunut. 😉 Aivan samanlaista syvää keskittymisen tilaa en onnistunut saavuttamaan kuin aikaisemmin, mutta sanoisin että silti riittävän. Hauska kokemus kokonaisuudessaan.
Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen luento noudatti pitkälti Valon antajat -kirjan teemoja ja esimerkkejäkin, eikä sisällössä tullut itselle sinänsä juurikaan mitään uutta. Nautin tunnin luennosta silti tosi paljon. Tein myös yhden oivalluksen, jota en ole koskaan tietoisesti ajatellut. Vappu mainitsi eräässä esimerkissään kuplivasta tunteesta, joka syntyy silloin kun joku idea tai iso oivallus odottaa syntymistään. Tunnistan tuon tunteen itsekin. Välillä syntyy sellainen tunne, että pian tapahtuu jotain isoa tai merkittävää, mutta ei saa millään kiinni siitä mitä se voisi olla. Toisin kuin Vappu, en ole ikinä tajunnut tällaisissa hetkissä kunnolla pysähtyä ja antaa kuplien nousta pintaan. Olen monta kertaa vain jatkanut tunteen kanssa täysin normaalisti elämää eteenpäin, enkä välttämättä läheskään aina ole saanut kiinni siitä, mihin tunne lopulta viittasi. Tämä oppi lähti ehdottomasti testattavaksi.
Kuten aikaisempina vuosina, myös tällä kertaa valitsemillani luennoilla toistui tietyt teemat ja yllätyinkin, kun jopa tämän päivän erityisherkkyyteen liittyvällä luennolla kuulin myös molemmista aiheista; kiitollisuudesta sekä neuroplastisuudesta. Kiitollisuudesta juuri kirjoitinkin, ja aihealue on siis ollut tässä jo erityisessä keskiössä, mutta sanaa neuroplastisuus en ollut varmaan edes kuullutkaan – ainakaan ihan tällä toistomäärällä. Taidan siis jatkaa kiitollisuusharjoituksia ja ottaa asiakseni tutustua aivojen neuroplastisuuteen vielä tarkemmin.
Kiitollisena messuviikonlopusta,
Hanne