Sanan anteeksi monet tasot

Puhuttiin ystävien kanssa vuosien takaisista draamoista. Kävi ilmi, että vanha ystävien kesken käyty rankka riita oli loukannut ystävääni niin pahasti, että riidan aikana lausutut sanat satuttivat edelleen. Muistin tilanteen ja hävetti. En sanonut loukkaavia sanoja, mutta tiesin olleeni osallisena ja se jo itsessään riitti. Pyysin anteeksi. Todettiin, että pääasiahan on se, että tässä sitä edelleen kuljetaan elämää eteenpäin hyvinä ystävinä. Elämä on koulinut meitäkin monella tapaa ja vuosia sitten ei pystynyt millään edes ymmärtämään sanojen voimaa. Silti koin, että pahoittelu oli tarpeen.

Anteeksi, oon pahoillani.

Nää on olleet mulle joskus tosi vaikeat sanat. En osannut pyytää anteeksi niissä hetkissä, kun sitä selvästi odotettiin ja toisaalta pyytelin anteeksi aivan turhasta. Oon myös pyydellyt anteeksi valintojani ja sitä mitä olen – ainakin näin kuvainnollisesti ilmaistuna.

Oon joskus myös odottanut anteeksipyyntöä loputtomalta tuntuvan ajan ja aivan turhaan. Kaikilta anteeksipyyntöä ei valitettavasti koskaan saa. Käänteentekevä hetki itselle oli lopulta se, kun tajusin, että anteeksi voi siitä huolimatta antaa, ja olo keveni hetkessä. Sain laitettua tuolloin kuormittaneelle tilanteelle pisteen ja pystyin siirtymään eteenpäin.

Mutta kuten sanonta kuuluu; minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Yhtäkkiä taakse jätetty tilanne löytyikin uudelleen edestäni, kun vuosia myöhemmin sain yllättävän yhteydenoton ja kuulumisten vaihtamisen myötä myös pitkään odottamani anteeksipyynnön. Yllätyin sen aiheuttamasta suuresta tunnereaktiosta. Olin kuitenkin omasta mielestä onnistuneesti itse jo käsitellyt tilanteen ja saanut sen myös päätökseen. Tuolloin oikeasti tajusin, miten voimakkaasta asiasta onkaan kyse.

Sorry seems to be the hardest word

Mulla oli selvät visiot tämän sunnuntain pohdinnoille nimenomaan anteeksipyynnöstä, mutta aika nopeasti olinkin jo solmussa siitä, mistä kulmasta oikeastaan haluaisinkaan asiaa lähestyä. Tajusin nimittäin myös nopeasti, että voimakkuuden lisäksi sana anteeksi on todella monitasoinen; milloin ja miten pyytää anteeksi, mitä toisaalta ei missään nimessä tarvitse pyytää anteeksi ja sitten vielä se anteeksiantamisen taito. Ja näiden välillä pitäisi löytää sitten se sopiva balanssi, jonka avulla sekä pitää huolta omista rajoista että pitää suhdetta läheisiin yllä.

Pohdiskelin muun muassa sitä, että usein aidolla pahoittelulla ja anteeksipyynnöllä saisi pyyhittyä paljon pahaa mieltä ja ikäviä muistoja pois (tuon myöhemmin saadun anteeksipyynnön seurauksena monet muistoista näyttää nyt tosi erilaisilta, koska yksinkertaisesti ymmärrän niitä paremmin), mutta siitä huolimatta niin pieni sana tuntuu joskus mahdottoman suurelta. Haluan uskoa, että harva kuitenkaan tahallaan haluaa satuttaa toista, ja jos on olemassa helppo keino parantaa toisen oloa, sen mielellään myös haluaisi käyttää. Totesin siis, että tähän on oltava jokin looginen syy. Miksi sanat anteeksi tai olen pahoillani on joskus niin vaikeaa sanoa ääneen?

Hyppäsin googlen syövereihin ja löysin tähän kuulkaa faktatietoa! Nyt ymmärrän sekä itseäni, että koettuja tilanteita taas paremmin ja ajattelin, että tiedonjyvistä saattaa olla hyötyä muillekin.

Vaikka saatamme kokea, että henkilö, jolle anteeksipyytäminen on vaikeaa, olisi esimerkiksi liian ylpeä, on usein syynä puolustusreaktio. Anteeksipyyntö saattaa nostaa esiin syvälle juurtuneita pelkoja esimerkiksi

• omaan persoonaan liittyen (ts. itsetuntoon liittyen)
• häpeästä
• konflikteista
• vastuunottamisesta (etenkin jos ei ole tilanteessa samaa mieltä. Tulee heti mieleen Frendien We were on a break -kriisi, tietäjät tietää) tai
• tunnekontrollin menettämisestä*

Olen opetellut siis pyytämään anteeksi ja nykyään teen sen myös aika matalalla kynnyksellä, jos käy ilmi että olen jollain tavalla aiheuttanut toiselle pahan mielen tai loukannut. Jäin kuitenkin miettimään myös onko kynnys liiankin matala ja pahoittelenko edelleen turhasta. Olen nimittäin kokenut myös tilanteita, joissa olen odottanut anteeksipyyntöä ja kuitenkin päätynyt itse pahoittelemaan, koska en ole osannut pitää kiinni omista rajoistani.

Toisaalta täytyy tietenkin tiedostaa, että väärinkäsitys on asia erikseen, jolloin toisen kannan ymmärtäminen on tärkeintä. Tällöin voi kuitenkin ilmaista, ettei tarkoituksena ole ollut aiheuttaa toiselle pahaa mieltä, millä usein saattaa olla anteeksipyyntöä vastaava voima. Se, että haluaa ja yrittää ymmärtää toisen näkemystä on jo iso juttu. Myös silloin, kun ei ole tilanteesta samaa mieltä.

Ja nyt myös omasta kokemuksesta aidosti ymmärrän, miten suuri voima sanalla anteeksi on.

Hanne

*Lisää aiheesta in english täällä ja Hidasta elämää -sivuston tiivistelmä artikkelista täällä.

Viimeksi: Selkeämmät ääriviivat