Yritän luottaa siihen, että olen juuri oikeassa paikassa
Erikoinen viikko takana.
Voisin melkeinpä väittää, ettei yksikään päivä ole mennyt suunnitelmien mukaisesti. Suunnittelin esimerkiksi ahkeroivani pari päivää kokonaan koulujuttujen parissa, mutta todellisuudessa nuo kaksi päivää kuluikin ajatusten suristessa ja kaikkien mahdollisten skenaarioiden pohtimisessa. Mulla kun on pientä taipuvaisuutta kontrollifriikkiyteen, haluaisin ratkaista asiat aina heti.
Maanantaina saatiin tieto, että huomenna alkaa uudet yt-neuvottelut, joiden seurauksena tämän hetken arvion mukaan joka kolmas joutuu hyvästelemään työpaikkansa. Seuraavana päivänä saimme vielä lisäinfoa tilanteesta, joten pari päivää kului teeman ympärillä juurikin niitä kaikkia mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja miettiessä. Vaikka jotain tällaista toisaalta osasi odottaakin, on tällaset uutiset aina pysäyttäviä. Tähänkö sitä on nyt ihan oikeasti tultu?
Kuplivat tunteet ja rauhallinen fiilis
Mulla on kuitenkin ollut asiasta jotenkin jännällä tavalla aika rauhallinen olo. Sellainen, että en aio murehtia asiaa ihan hirveästi, koska en kuitenkaan pysty asioihin juurikaan vaikuttamaan. Jätän oman tilanteeni nyt siis jonkun korkeamman käsiin ja luotan siihen, että asiat järjestyvät niin kuin niiden on tarkoitus järjestyä.
Oikeestaan pitkästä aikaa on sellanen olo, että miten tahansa ne asiat päätyykään, se on varmasti just tähän hetkeen se paras vaihtoehto. Ja pakko lisätä, että luottamusta luo myös läheiset ihmiset, jotka on jo ilmoittaneet kannattelevansa jos elämä jostain syystä niin ei teekään. Samaan aikaan vähän jännittää, mutta kuitenkin kutkuttaa että mitähän tässä nyt on luvassa.
Näiden pohdintojen tiimoilta muistelin, että olisin kirjoittanut aiemmin alkuvuonna mielen vallanneesta kuplivasta tunteesta. Kyse olikin Minä olen -messujen fiilistelystä, jolloin kirjoitin mm. näin
”Tein myös yhden oivalluksen, jota en ole koskaan tietoisesti ajatellut. Vappu mainitsi eräässä esimerkissään kuplivasta tunteesta, joka syntyy silloin kun joku idea tai iso oivallus odottaa syntymistään. Tunnistan tuon tunteen itsekin. Välillä syntyy sellainen tunne, että pian tapahtuu jotain isoa tai merkittävää, mutta ei saa millään kiinni siitä mitä se voisi olla. Toisin kuin Vappu, en ole ikinä tajunnut tällaisissa hetkissä kunnolla pysähtyä ja antaa kuplien nousta pintaan. Olen monta kertaa vain jatkanut tunteen kanssa täysin normaalisti elämää eteenpäin, enkä välttämättä läheskään aina ole saanut kiinni siitä, mihin tunne lopulta viittasi. Tämä oppi lähti ehdottomasti testattavaksi.”
En ole siis aivan varma oliko mulla tuota kuplivaa tunnetta alkuvuonna vai ei, mutta muistelin keskustelleeni yhden ystävän kanssa tunteesta ennen koronan aiheuttaman tilanteen kärjistymistä. Muistan myös, että juuri sinä viikonloppuna jonka jälkeisenä maanantaina Suomi meni kiinni, heräsin keskellä yötä tunteeseen että jotain isoa on tapahtumassa. Oon palannut tuohon tunteeseen monesti tässä menneiden kuukausien aikana ja vähän naureskellut miten oikeassa tunne oli.
Mutta yleensä ne vähän pelottavat ja elämää isosti mullistavat tapahtumat on lopulta sellaisia, jotka vievät elämää eniten itselle oikeampaan ja aidompaan suuntaan. Näin mä ajattelen nytkin, ja ehkä siksi on kuitenkin pääasiassa ihan rauhallinen fiilis, vaikka edessä onkin taas tilanne, jonka vuoksi pitää malttaa odottaa ennen kuin pystyy asioitaan edistämään suuntaan tai toiseen. Ollaankohan me kaikki mestareita odottamisessa tämän vuoden jälkeen vai palaako malttamattomuus nopeasti jos maailman meno joskus normalisoituu?
Ainakin muutokseen voi aina luottaa
Kun etsiskelin todisteita tuosta kuplivasta tunteesta, naureskelin että eipä ole tullut näitä uuden vuoden uusia kavereitakaan ihan hirveästi tämän vuoden aikana hyödynnettyä. Älykello muutti jo uuteen osoitteeseen ja bujoilua olen jaksanut aktivoida vasta nyt syksyllä taas pikkuisen opintojen myötä. Oikeasti haluaisin ostaa jo uuden ja aloittaa vuoden 2021 myös bullet journalin näkökulmasta.
Toinen tosi kaukaiselta ja nyt mahdottomaltakin tuntuva ajatus oli helmikuun kylmät väreet nostattava konserttielämys Hartwall Arenalla. Loppuunmyyty konsertti eli aivan täynnä ihmisiä. Vain reilu kuukausi ennen hetkeä, jolloin koko maassa laitettiin lappu luukulle, että parempia aikoja odotellessa. Toisaalta, onneksi tästä vuodesta jää edes tuo muisto kaiken tämän muun lisäksi.
Mietiskelin hyvien uutisten kaipuuta eilen, kun kaveri ilmoitti kihlautumisestaan. Hyviä uutisia tämä vuosi todella kaipaa lisää, sillä vaikka oma fiilis on tilanteeseen nähden ollut pääasiassa hyvä, on valtaosa lähipiirissä tapahtuneista asioista kuitenkin tosi mollivoittoisia. Mutta koska alamäen jälkeen seuraa jossain kohtaa aina ylämäki, on elämäkin yhtä suhdannevaihtelua. Muutokseen voi elämässä aina luottaa, niin hyvässä kuin pahassa.
Hanne