Vähän jo duuria

Ihana aurinko. Ihanat hyvin nukutut yöunet. ♥️Aurinko on tuonut taas mielettömästi energiaa päiviin, eikä oo ollut enää läheskään niin mollivoittoista meininkiä, kun viime viikolla. Voisin sanoa, että jopa pari duurivoittoista päivää!

Tänään heräsin ihan shokissa, kun nukuin pitkästä aikaa melkein puoli kasiin. Oon ollut nyt etenkin kaamoksen alkaessa ihan mummotautinen ja heräillyt tooosi aikasin. Niin kauan kun olo on siitä huolimatta virkeä, ei edes haittaa. Oon aamuihminen ja rakastan aamuja. Välillä on ihanaa saada nukuttua kuitenkin vähän pidempään kun kuuteen.

Uni maistui, koska taisin olla vaan ihan poikki perjantain ja lauantain koulupäivistä; perjantaina mulla oli koulua aamusta iltaan ja eilenkin vielä tosi tiivis päivä strategisen henkilöstöjohtamisen parissa. Aiheet on onneksi niin mielenkiintoisia, ettei pitkät päivät tunnu ollenkaan pakolta, mutta uuden opiskelu on aina uuden opiskelua ja välillä tosi kuormittavaakin. Tästäkin päivä jatkuu vielä kouluhommien parissa, koska tosiaan tehtäviä tässä saa kyllä tehtailla ihan kunnolla. Jos tässä ei ois sydän mukana, niin opinnoista ei tulis juuri nyt kyllä yhtään mitään.

Viime päivien parhaat

Tänään päivä starttasi aurinkoisen kirpsakalla ulkoilulla heti aamusta ja huomasin samalla, että todellisesti missasin mun täydellisen syysnäkymän Töölönlahdella. Se on se yksi muutaman päivän hetki, jollon kaikki lehdet on kauniin keltaisia, mutta enhän mä oo käynyt siellä ulkoilemassa pitkään aikaan ja missasin koko hetken. Höh.  Kuitenkin jos mietin aikaisempia vuosia, niin onhan tämä syksy ollut ihan mielettömän kaunis ja siitä on osannut nauttia ihan eri tavalla kun aiemmin. Joskus ruskakin on mennyt täysin ohi, kun on vaan pää sumussa kiireisenä suorittanut arkea.

Viime viikolla mielen peikot oli vahvasti päivissä mukana. Tällä viikolla sain kesytettyä pahimmat ainakin hetkeksi sanoittamalla ne ääneen ja jakamalla fiilikset ystävän kanssa. On se jännä, että asioista puhumisen merkitys tulee edelleen toisinaan itselle yllätyksenä. Fiilisten sanoittaminen ja tunne siitä, että joku toinen on käynyt läpi samanlaisia taisteluja tai käy ehkä toisinaan edelleen, on niin arvokas. Tai etenkin se, että fiiliksille annetaan tilaa olla juuri sellaisia kuin ne on. Peikoilla ei olekaan yhtäkkiä niin suurta valtaa. Mutta niillä kun on määrätietoinen tahtotila pysyä siellä mihin kerran asettuvat, ei ne ihan näin helposti varmastikaan kaikkoa, vaan töitä yhteiselon sujumiseen on vielä tehtävä.

Toin jo joulun mun kotiin, niin kun taisin viimeksi vähän kirjoitellakin. ♥️ Muovikuusi on esillä, vaikka eihän tässä kyllä vielä isosti joulufiilistä ole ollut. Ulkona näyttää kuitenkin vielä niin syksyltä ja tänään auringon paistaessa tuijotin joulukuusta ihan absurdilla fiiliksellä. Tuntui jotenkin väärältä. Mutta mä rakastan etenkin iltaisin sitä tunnelmallista valoa, jonka joulukuusi huoneeseen tuo. Se oli lapsuudessakin musta ihan lemppari asia pimeän talven keskellä. Ja tietty se tuoksu. Se on ehkä vielä ihanampi.

Suurinta tuskaa viime viikkoihin on tuonut taas odottaminen, yt-neuvottelujen suhteen siis. Toiveikkaana odotan, että ensi viikko toisi mukanaan jo jotain konkreettisempaa suuntaa omalta osalta, mutta toiveikkuus on osoittautunut näissä jutuissa kyllä vaaralliseksi tunteeksi. Odottamisen suhteen alkaa yksinkertaisesti mitta jo aika isosti täyttyä, sitä kun on sisältynyt tähän vuoteen niiiin paljon. Ehkä keskityn olemaan toiveikas sen suhteen, että viikkoon sisältyy kuitenkin pääasiassa enemmän duuria kuin mollia.

Aurinkoista sunnuntaita!

Hanne

Viimeksi: Mollivoittoinen viikko