Levottomuuden levelit
Jos tätä viikkoa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi levoton. Viikkoon on mahtunut vaikka mitä ihanaa ja rentouttavaa ohjelmaa, mutta silti olo on ollut etenkin iltaisin tosi levoton. Olo on ollut taas vähän jopa sellainen odottava, vaikka en tiedä mitä varsinaisesti odotan. Oon myös nukkunut aika huonosti, koska unimaailma on ollut myös viikon teeman mukainen – esimerkiksi yhtenä yönä unessa oli mm. puhuva lintu, jolla oli monta päätä. Tulkintoja? 👀 Viime yönä heräsin myös pari kertaa outojen ja ahdistavien unien vuoksi, vaikka koen ettei valvemaailmassa ole meneillään mitään niin stressaavaa, että sen vuoksi pitäisi yöunet menettää.
Toisaalta pitkään jatkunut lomautus on itsessään aika isokin elämää mullistava tekijä, mitä ei tietenkään pitäisi unohtaa tai ainakaan vähätellä. Huomisesta alkaen oon virallisesti kesälomalla seuraavat neljä viikkoa eli hyppään lomautukselta suoraan kesälomalle, jonka jälkeen en vielä tiedä mitä töiden suhteen tapahtuu. Opintoihin liittyvät asiat starttaavat onneksi jo elokuussa, joten arkeen tulee edes vähän jotain uutta, vaikka lomautus vielä jatkuisikin. Ehkä olenkin vain ”jonkun uuden” tarpeessa ja olo on siksi levoton. Tässä kun on kuitenkin päivät alkaneet aika isostikin puuroutua, enkä useinkaan enää edes tiedä mitä päivää eletään. Ehkä mieli kaipaa vain vahvempaa runkoa arkeen?
Pohdiskelin myös voisiko levottomuus viitata jonkinlaiseen sosiaaliseen ähkyyn, sillä vietin kuitenkin lähes koko viime viikon ystävien seurassa ja tähänkin viikkoon on mahtunut vain pari täysin omaa päivää. Niin ihanaa kun onkin nähdä ihmisiä, mietin voiko tällaisen eristäytymisen kevään/kesän jälkeen sosiaalisuuden määrä olla yhtäkkiä tällaselle herkkikselle liikaa. Ehkä mieli ja keho onkin vaan vähän hämillään. Tarvitsen normaalistikin kuitenkin omaa tilaa akkujen lataamiseen. Ehkä menneet kuukaudet onkin totuttaneet vielä vahvemmin omaan tilaan, kun arjesta on puuttunut työpäivienkin tuomat ”pakolliset” sosiaaliset kohtaamiset?
Toisaalta siinä missä toisten seura tuntuu aina pieneltä lomalta, toisten seurassa on automaattisesti syystä tai toisesta hieman enemmän varuillaan tai jollain tasolla ainakin tietoisempi itsestään. Ainakin mulla sosiaalisen ähkyn jälkeen seuraa usein pieni väsymys, ja oonkin pohtinut paljon erilaisia väsymyksen tasoja. Mistä tunnistaa onko väsymys hyvää vai enemmänkin uuvuttavaa? Toisin sanoen, onko väsymyksestä huolimatta kuitenkin levännyt tai voimaantunut olo vai tuntuuko että asiat/ihmiset/tilanteet on ottanut enemmän kuin antanut?
Tätä teemaa oon pyöritellyt mielessä itseasiassa viime vuosina paljonkin. Oon halunnut terävöittää omia arvoja ja pyrkiä varmistumaan siitä, että elämä olisi yhä enemmän myös arvojen mukaista. Että elämä sisältäisi koko ajan enemmän sellaisia asioita, jotka tuovat iloa tai jollain tavalla edesauttavat arvojen mukaista elämää ja toisaalta tietenkin vähemmän niitä asioita, jotka eivät sitä tee. Asiat ei ole kuitenkaan ihan niin mustavalkoisia, vaan välillä elämässä tulee vastaan tilanteita, jotka edustaakin vähän molempia. Kummat puolet vievät siis voiton? Onko parempi jättää asia taakse vai sietää puolia, jotka eivät välttämättä miellytä? Voisiko tilanteeseen löytyä kompromissi, jonka avulla myös ne epämiellyttävämmät seikat saisi sopimaan elämään ilman, että kokee elävänsä arvoristiriidassa?
Kirjotan tätä nyt niin kulmat kurtussa, etten taida enää itsekään tietää mitä yritän ajaa takaa – asia vaatinee siis vielä hieman lisää aikaa. Ehkä levoton olo johtuukin vain mielessä muhivista ajatuksista, joille ei ole ihan vielä löytynyt omaa paikkaa? Tai ehkä mun mieli on tottunut käymään aina vähän kierroksilla ennen kesälomaa ja tekee tottumuksesta niin nytkin, vaikka eräänlaista lomailua on tullut harrastettua jo huhtikuusta lähtien? 🙈
Ehkä.
(Montako ehkää löydät tekstistä?)
Hanne