Mollivoittoinen viikko
Vitsi kun tekis mieli sanoa että onpa ollut paska viikko, mutta en periaatteestakaan sano. Eikä se olis edes totta. Harvoin viikot tai päivät on täynnä pelkkää shaibaa, vaan mukaan mahtuu paljon hyvääkin. Viikossa on ollut paljon mielessä pyöriviä negatiivisia juttuja, joista itseasiassa kaikki ansaitsisivat oman postauksensa. Mun versio on nyt tällä(kin) kertaa vähän tällanen, että puran vaan kaikki kerralla tajunnanvirtana ulos.
Normalisoidaan terapia
Tämä mielenvaltaaja ilmestyi elämään jo viime viikon puolella, mutta hitto että tietomurtouutiset pääsikin ihon alle. Koko keissi on ollut musta niin ällöttävä, että sattuu. On suututtanut, turhauttanut ja ärsyttänyt, vaikka en ole edes yksi uhreista. Hakeuduin terapiaan itse pari vuotta sitten läheisen kuoleman seurauksena, kävin vuoden ja pienen harkinnan jälkeen päätin tänä syksynä anoa Kelan tukemaa terapiaa uudelleen. Onneksi se vielä onnistui ja nyt mulla on uusi aivan ihana terapeutti, jonka kanssa käsitellä mielen kiemuroita ja luoda eheämpää minää.
(Aiemmassakaan terapeutissa ei ollut todellakaan mitään vikaa, halusin vain vaihtaa terapiamuotoa.)
Terapiassa ei ole mitään hävettävää ja ainoa ilonen puoli koko keississä on musta ollutkin tapahtuneen vahva yhteisöllinen tuomitseminen. Koen, että terapia on ensinnäkin vastuunottoa. Itsestä ja omasta tulevaisuudesta. Musta on vaan ja ainoastaan hienoa, jos päättää kohdata omia haasteitaan ja kipukohtiaan – se ei nimittäin todellakaan ole aina helppoa. On ollut myös mahtavaa huomata kuinka moni omastakin lähipiiristä on ilmoittanut joskus tukeutuneensa terapiaan tai käyvänsä mahdollisesti edelleenkin. Terapia pitäisi todellakin normalisoida, ei ole häpeä pitää itsestään huolta myös henkisesti.
Mielen peikot
Tunnelukoiksikin näitä kai voisi sanoa. Tiedättekö sen tunteen, kun on ollut tosi hyvä ja luottavainen meininki elämän suhteen ja sitten aivan yhtäkkiä jostain puskista huutelee ne sisäiset äänet? Ei tästä tule kuitenkaan mitään. Homma epäonnistuu ihan varmasti. Kaikki hylkää. Kukaan ei huomaa ja ymmärrä. Ja mitä näitä nyt meillä kullakin on.
Mulla ei oo tällä viikolla tainnut olla yhtäkään päivää ilman näitä sisäisiä ääniä ja alkaa muuten oikeasti käydä aika raskaaksi kuunnella niitä. Vaikka kuinka oon yrittänyt hiljentää niitä ja todeta tietoisesti, että kyseiset ajatukset ei pidä paikkaansa, niillä on ollut toistaiseksi vaan entistä kuuluvampi ääni. Kyllä ne taas hiljenee, mutta näiden peikkojen kanssa on välillä todella raskasta taistella.
Pimeys
Luulen, että mielen peikot saa voimaa mm. kaamoksesta. Kelloja siirrettiin ja tuntuu, ettei aurinkoa ole näkynyt taas juuri ollenkaan. On ollut niin h a r m a a t a. Pianhan tähän taas tottuu, ja pakkokin on tottua, koska asialle ei ihan juurikaan voi itse tehdä mitään. Marraskuun alun kunniaksi päätin tosin, että kaivan mun muovikuusen jo alkavalla viikolla esille ja tuon joulutunnelman kotiin – todettiin ystävien kanssa yhteen ääneen juuri, että tänä vuonna jos milloin voi aloittaa joulufiilistelyt tai ylipäänsä tehdä mitä vaan piristävää ihan just sillon kun mieli tekee, koska no. Vuosi on ollut mitä on.
Mutta mä luulen, että tää ankean harmaa sää on vaikuttanut myös tähän mun pikkuisen melankoliseen viikkoon. Ehkä myös eilinen pyhäinpäivä, jonka kunniaksi vein kynttilän hautausmaalle ja muistelin edesmenneitä läheisiä. Ihania muistoja ei onneksi kukaan voi viedä pois. ♥️
Univaikeudet
Tässä toinen mielen peikkojen ravinto. Mikään ei tunnu onnistuvan, jos nukkuu huonosti. Nukuin useamman yön tosi huonosti ja niiden perään vielä aivan extrahuonon yön.
Koin pitkästä aikaa selkounen. Ja siinä missä joillekin ne on hauskoja leikkikenttiä, jossa voi tehdä ihan mitä vaan, mulla ne on aina ollut ahdistavia. Jos termi ei ole tuttu, niin lyhykäisyydessään kyseessä on siis uni, jossa uneksija tietää olevansa unessa ja pystyy näin ollen tietoisesti kontrolloimaan unen tapahtumia.
Mun elämään selkounet tuli pyytämättä ja painajaisten kautta muutama vuosi sitten. Ja varmaan tästä syystä ne ahdistaa edelleen. Nytkään mun unessa ei ollut mitään pelottavia elementtejä ja silti ahdistuin samantien, kun tajusin olevani unessa. Saan herätettyä itseni niistä aika nopeasti jo nykyään, mutta toisaalta haluaisin oppia myös nauttimaan niistä. Omista unikokemuksista riittää kyllä purettavaa, joten etenkin tähän saatan palata joskus myöhemmin vielä uudelleen.
Summa summarum: heikkounisuus on kyllä iso kirous, koska unen merkitys on elämässä ihan mielettömän suuri. Väsyneenä pienetkin haasteet tuntuu valtavilta ja etenkin ne peikot, pinttyneet ajatukset ja toimintamallit saa niin helposti vallan.
Jotain hyvääkin
Olipa melkonen valitusvirsi tällä kertaa, pahoittelut siitä. Kuten totesin, viikko ei missään nimessä ole ollut aivan 100% ankea, vaan mukaan on mahtunut paljon hyvää; tassuterapiaa, kahvihetkiä ystävien kanssa ja aivan samperin tehokasta ja aikaansaavaa opiskelua. Tehokasta opiskelu saa tässä loppuvuoden kyllä ollakin, koska mun laskujen mukaan tässä pitää rustailla kymmenisen raporttia joulukuun puoliväliin mennessä. Eli kirjoittamista kyllä riittää.
Oon miettinyt tässä jo pidemmän aikaa, että taidan vähitellen ottaa tavotteeksi kirjoitella vähintään pari kertaa viikossa tänne blogiin. Oon ollut tosi tyytyväinen tähän nykyiseenkin viikkotahtiin ja oon ollut ihan sairaan ylpeä, että oon ylipäänsä pysynyt tässä tahdissa jo melkeen vuoden! Mutta välillä on kuitenkin näitä hetkiä, kun on paljon teemoja, joista olisi kiva kirjoitella sekä omaksi että mahdollisesti muidenkin iloksi, eikä kaikkia viikon aikana mietityttäneitä juttuja tarvitsisi tällä tavalla kaataa yhteen tekstiin – sinänsähän tälläkään ei ole mitään väliä, kun itsehän mä omat systeemini luon, mutta nytpä tiedätte tämänkin päässä pyörineen ajatuksen. Hyvin todennäköisesti kirjoitustahti siis muuttuu tässä aivan lähiviikkoina, kun läppärin äärellä tulee muutenkin vietettyä koulujuttujen vuoksi paljon aikaa – koulujutut menee tietenkin edelle. 😉
On ollut ihan parasta kirjotella jo näinkin pitkään ja oon aina tosi iloinen jokaisesta lukijasta ja etenkin kommenteista. ♥️
Toivottavasti siellä viikko on mennyt vähemmän ankeissa tunnelmissa, ihanaa sunnuntai-iltaa!
Hanne