Notes to self – kaamos edition
Jo opiskelujenkin puolesta olen käsitellyt viime aikoina paljon oppimista. Mikä edistää tai hidastaa oppimista? Tapahtuuko oppimista todella joka päivä? Voinko itse vaikuttaa omaan oppimiseen? Koen olevani ikuinen oppija ja rakastan uuden oppimista – oli kyseessä sitten uuden taidon tai kokonaisuuden oppiminen tai jonkun olennaisen asian hahmottaminen itseen liittyen. Oppiminen on pääasiassa kivaa!
Oppiminen ei kuitenkaan aina todellakaan tapahdu ihan hetkessä. Kaamos on ollut pieni ankeuttaja viime aikoina, ja mieli vaipuu harmaina päivinä huomattavasti herkemmin enemmän sinne mollin puolelle. Oon tunnistanut omassa olossa hälytysmerkkejä aiemmista uupumus-/masennuskokemuksista ja parille ystävälle ehdinkin jo puhua peloista tähän liittyen. Kun masennuksen tai uupumuksen käy kertaalleen läpi, pelko uusiutumisesta on varmaan aina läsnä. Uskon, että sen voi kokea helpommin uudestaan, mutta samalla uskon myös, että merkit huomaa varmasti huomattavasti aiemmin.
Näiden ystävien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen seuraavana päivänä paistoi aurinko ja kerroin terapiassa, miten edeltävän päivän pelot tuntuivatkin yhtäkkiä niin kaukaisilta. Kaamoksella ja pimeydellä on muhun oikeasti siis valtava vaikutus, niin kuin varmasti moneen muuhunkin siellä ruudun toisella puolella. Miksi tätä on niin vaikea hyväksyä (tai oppia)? Onnellisessa asemassa olette te, joihin pimeys ei juurikaan vaikuta.
Oon tiedostanut tämän asian itsessäni aina, mutta tällä viikolla se jotenkin konkretisoitui uudella tavalla, kun kontrasti päivien välillä oli niin suuri. Pelot masentumisesta ovat kyllä edelleen läsnä, enkä sorru ajattelemaan että asia olisi vältetty tai jollain tavalla nyt hetkessä käsitelty, mutta osaan nyt antaa myös isomman painoarvon taas tälle vuodenajalle. Ja vuodelle 2020, jossa jo itsessään on aika paljon sulateltavaa.
Tämä kuitenkin innosti mut miettimään kaikkia muitakin havaintoja, joita olen tässä viime viikkojen aikana tehnyt ja jotka syystä tai toisesta ansaitsevat oman paikkansa muistilistalla, johon tulevaisuuden Hanne voi sitten joskus taas palata. Muistutuksena siis nykyiselle ja tulevaisuudenkin minälle:
Hommaa nyt se hemmetin kirkasvalo
Montakohan vuotta oon pohdiskellut, pitäisikö kirkasvalon vaikutusta omalla kohdalla testata? Monta. Joka vuosi tähän aikaan mietin, että kylläpä on useammin jotenkin synkkä fiilis ja pimeys tuntuu oikeasti ankeuttajalta, joka pahimmillaan imee kaiken ilon päivästä. Silti on tuntunut ihan mahdottomalta hommata kirkasvalo edes testiin. Ehkä kirjoitan joulupukille. Tai ehkä odotan seuraavaan kaamokseen. 🙈
Kuuntele kehoa
Keho on niin viisas. Usein keho on viisaampi kun mieli, joka yrittää järkeillä kehon tuntemuksia vastaan. Kerroin vähän häpeillen terapiassa jokunen viikko sitten, että olin mennyt yhtenä iltana nukkumaan jo ennen ysiä, koska olin vain niin väsynyt ja pimeys otti vallan. Terapeutti kuunteli keskeyttämättä ja totesi lempeällä äänellä, että ”Niin, sitä kutsutaan itsensä kuuntelemiseksi.” No niinpä. Mikä tässä on niin vaikeeta?
Pidä kiinni liikuntahetkistä
Mulla on salitreenit nykyään kalenterissa jo valmiina, mikä on ihana edistysaskel. Saman teen aamulenkkien suhteen, mutta koska en oo saanut aikaseksi päivittää lenkkivarusteita sadekeleihin, oon vapauttanut itseni sadepäivinä lenkeistä. Eli viime aikoina tämä on tapahtunut valitettavan usein.
Monena salipäivän aamuna oon todennut aamulla herätessä, että emmä jaksa. Ei tänään. Aina ei tarvi, jos ei jaksa. Näinä aamuina oon vetänyt ajatuksista huolimatta treenikamat päälle ja päättänyt, että meen salille ja päätän vasta siellä treenaanko vai en. Ja joka kerta treeni on tehty loppuun saakka, vaikka välillä ehkä vähän maltillisemmalla tahdilla tai vastuksella. Ja olo on ollut loppupäivän varmasti parempi kuin ilman treeniä. Liikunnan merkitys on etenkin tässä pimeydessä ihan supertärkeä.
Keväällä vähän rauhallisemmin niiden kurssien kanssa
Tai jospa edes kiinnittäisin paremmin huomiota siihen, ettei viidestä kurssista neljä ole käynnissä samaan aikaan. Tehtävät on olleet tosi työllistäviä, ja vaikka aiheet onkin olleet tosi mielenkiintoisia, on sekin toisaalta harmittanut ettei ehdi paneutua aiheeseen niin paljon kun haluaisi. Koko ajan joku deadline painaa päälle. Tälläkään viikolla ei oo tainnut olla yhtäkään kokonaista vapaapäivää, ja sekin vähän verottaa voimia. Mutta keväällä oon fiksumpi tämän asian kanssa.
(Jos opiskelu on silloin ylipäänsä vielä mahdollista, ansiosidonnaiseen liittyy pieniä muuttujia tämän suhteen.)
Tunnelmoi ja hemmottele
Tämä aikahan on luotu täysin ihanaan kynttilätunnelmointiin, viltin alla lukemiseen ja villasukkiin – ja mä oon jotenkin täysin unohtanut sen! Havahduin tässä yhtenä päivänä, että miten mulla ei muka ole taltioituna yhtään kynttilätunnelmointikuvaa ja tajusin, että se on jotenkin tänä vuonna unohtunut. Yleensä mulla palaa kaamosaikana monta kynttilää melkeinpä koko valveillaoloajan.
Samoin omat hemmotteluhetket on unohtunut. Mulla on ollut tapana järkätä ”normaaliarjessa” itselle silloin tällöin pienimuotosia hemmotteluhetkiä, jossa kelloa katsomatta vietän aikaa kasvonaamioiden ja muun rentoutumisen parissa. Mutta kai sitä on ajatellut, että kun lomautusaika ei ole ollut samalla tavalla hektistä kuin työarki, ei moista tarvitse. Väärin! Varsinkin näinä opiskeluntäyteisinä viikkoina todellakin tarvii.
Muista asiat jotka piristää aina
Mulla on muodostunut jo pienimuotoinen rutiini eläinvideoiden ympärille. Innostun selailemaan niitä Instagramissa joskus huomaamatta minuuttitolkulla. Joitakin hauskimpia tallennan itselleni sillä ajatuksella, että palaan niihin, kun päivä kaipaa pientä piristystä. Toimii. ♥️
Mietin tämän myötä myös, miksipä sitä ei voisi tehdä itselleen muistilistaa kaikesta piristävästä, jotta voisi matalalla kynnyksellä hakeutua listan pariin ja tuoda piristystä päiviin. Läheiset, tassuterapeutit, hauskat videot, hyvänmielen leffat – piristävää valikoimaa on. Tää vinkki soveltuu ehkä vaan mun kaltaisille lista-ihmisille, muita varmaan stressaa pelkkä ajatuskin.
Mitä kuuluisi sun kaamosajan muistilistaan? ✨
Tunnelmallista sunnuntaita!
Hanne