Mille sanon Kyllä, mille Ei?
Oon vielä tällä viikollakin pyörinyt itsemyötätunnon teeman äärellä ja sen myötä myös jämäkkyyden äärellä. Oon miettinyt paljon sitä, miten paljon oon kuluneen vuoden aikana oppinut nimenomaan sellaisesta myötätuntoisesta jämäkkyydestä. Omista rajoista. Siitä, että ihan kaikkea ei tarvitse sietää tai ottaa vastaan.
Tässä vaiheessa suosittelenkin itseasiassa samalla Ronnie Grandellin kirjaa Itsemyötätunto. Kuuntelin yhtenä aamuna lenkillä myös Väkevä elämä -podcastista jakson, jossa Ronnie oli vieraana. Kyseisen podcast-jakson myötä pohdin paljon myös sitä, mille haluan sanoa juuri nyt ei ja mille kyllä. Koska kuten kirjassakin todetaan,
”Kun sanot ei jollekin vähemmän tärkeälle asialle, sanot kyllä jollekin toiselle sillä hetkellä tärkeämmälle asialle.”
Asia on teoriassa maailman simppelein, mutta tiedän omasta kokemuksesta, miten mahdottoman vaikealta se välillä tuntuu käytännössä. Pahimmillaan sanomme aivan väärille asioille kyllä ja ajaudumme arvoristiriitoihin, jotka jo itsessään on tosi kuluttavia. Ajan kulumiseen ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, mihin aikaansa käyttää – jälleen yksi tärkeä ajatus kirjasta.
Sanotko tällä hetkellä Kyllä juuri oikeille asioille?
Viikko on ollut henkisesti mielettömän raskas. Viimeksi kirjoitin siitä, että tällä viikolla moni asia ratkeaa:
”Tällä hetkellä useampikin ovi on jo avattu, mutta mua ei ole vielä kutsuttu sisään. Mulla on toistaiseksi siis kolme mahdollista vaihtoehtoa mihin tie seuraavaksi vie ja kaikkien kohtalo nytkähtää suuntaan tai toiseen ensi viikolla.”
ja nyt tilanne on se, että kaikki ovet ovat jälleen kiinni. Yhden suljin henkisesti itse työhaastattelukokemuksen perusteella, mutta lopulta en tullut edes valituksi, yksi jäi vielä ihan pikkuisen raolleen. Etsin itselleni siis työssäoppimispaikkaa HR-asiantuntijan työvoimakoulutusta varten, ja koska paikkaa ei löytynyt, en pääse myöskään aloittamaan koulutusta.
Tällä hetkellä tuntuu rehellisesti siltä, että monta viikkoa meni hukkaan. Ja toki mietin myös sitä, miksi tuntuu, että mulle isketään jatkuvasti kapuloita rattaisiin, kun haluan omaa elämää johonkin tiettyyn suuntaan edistää. Järjellä ajateltuna tiedän kyllä, että mikään ei koskaan mene hukkaan ja tääkin aika opetti toisaalta mielettömän paljon. Esimerkiksi juuri siitä, mille kannattaa sanoa ei.
Koska koko prosessi oli aika raskas, päätin pitää nyt pienen tauon ja keskityn jälleen asioihin, jotka tuo elämään hyvää energiaa ja saa mut taas tuntemaan oloni omaksi itseksi. Työnhaku on henkisesti tosi raskasta ja siinä sivussa saattaa mielekkyys helposti kadota. Nyt siis ainakin tulevat pari viikkoa hengittelen ja teen kivoja juttuja ja työnhakuunkin liittyen olennaisia ”taustatöitä” eli viilaan cv:tä ja uudelleensanoitan omaa motivaatiota. Sekä jatkan tietty opintoja. Ja vaikka blogin kirjoittaminenkin on ehdottomasti yksi energisoiva harrastus, pidän myös kirjoittelusta taukoa ja palaan taas jokusen viikon päästä juttuihin toivottavasti uusin energioin! ☀️
En voi uskoa että ollaan jo toukokuussa! Kohta on kesä.
Ihanaa toukokuun alkua! 🌸
Hanne
