Yritänkö kovemmin vai kävelenkö pois?
”Joskus elämässä pitää päättää yrittääkö kovemmin vai käveleekö pois”, totesi kuva Motivaatio Mentorin Instagram-tilillä. Nappasin screenshotin ja laitoin vähän naureskellen kuvan samantien viestinä ystävälle.
”Voiko osuvampaa tekstiä taas ollakaan?”
” To the point.”
Teema on ollut elämässä vahvasti pinnalla. Sinnikkyys ja toisaalta vastakohtana se, milloin kannattaa rehellisesti todeta, että eihän tästä nyt tule yhtään mitään. Tämä ei selvästi ole mun juttu. Sinnikkyyttähän voi jatkaa uupumukseen asti. Sen tiedän itsekin. Pitää jaksaa. Pitää tehdä. Pitää olla. Ollaan pohdittu ystävän kanssa tällä viikolla sitä, mistä sen rajan sitten tunnistaa. Mistä tietää, että nyt pitää vain olla sinnikäs ja mistä toisaalta sen, että homma tökkii niin paljon, että on pakko suunnata katse muualle?
Stressaantuneena oma näkökenttä kapenee, sen tiedämme varmasti kaikki. Huomasin aiemmin tällä viikolla, että aloin olla todella eksyksissä sen suhteen, mitä tässä kannattaisi nyt oikeasti seuraavaksi yrittää. Tuntuu että jo monen kuukauden ajan omiin suunnitelmiin on isketty kapuloita rattaisiin, vaikka kaikki oli vielä esimerkiksi viime syksynä tosi selvää. On ollut olo, että seison ovien keskellä, mutta mikään ovi ei aukea, vaikka kuinka kolkuttelen. Nimenomaan tämä tunne on pakottanut pohtimaan sitä, olenko turhaan sinnikäs vai olenko vain aivan väärässä paikassa?
Oman kokemuksen mukaan asiat etenevät vauhdilla ja helposti silloin, kun ollaan oikealla polulla. Ja niinhän ne asiat toisaalta etenivätkin helposti rullaten vielä viime vuonna esimerkiksi opintojen suhteen. Nyt olen kuitenkin täysin pysähtyneenä miettinyt miksi yhtään mikään ei tunnu etenevän?
Etäisyys muuttaa perspektiiviä
Olin aiemmin tällä viikolla tosi ahdistunut ja turhautunut ja vaikka olen sitä vähän edelleen, pieni pääsiäisen get-away ja konkreettinen etäisyys omasta elämästä teki tosi hyvää. Tiedän nyt ainakin edes sen, mihin tulevalla viikolla keskityn sen sijaan, että poukkoilen kaikissa mahdollisissa asioissa ja mietin, mitä kaikkea pitäisi samanaikaisesti edistää. Etäisyyden ja pienen irtioton ansiosta näen taas myös mahdollisuuksia aiempaan pelkkien huonojen lopputulosten kirjoon verrattuna.
Päätin olla siis vielä sinnikäs ja jatkaa yrittämistä. Etsin tällä hetkellä siis joko työtä tai työvoimakoulutuksen työssäoppimispaikkaa ja keskityn paikan etsimiseen (opiskelujen ohella) niin kauan kun aikaa ja koulutuspaikkoja on jäljellä. Kun deadline tulee vastaan, mietin seuraavat askeleet. Yritän pitää pään kylmänä ja ajatukset tässä hetkessä ja olla mahdollisimman paljon murehtimatta sitä, että entä jos asiat ei järjestykään. Ainahan ne lopulta järjestyvät, mutta tässä kohtaa mietin tietenkin sitä, millaista lopputulosta itse tällä hetkellä toivoisin.
On hauskaa huomata, miten muutaman päivän irtiottokin pienen etäisyyden päästä auttaa selkeyttämään tulevien viikon suunnitelmia näin paljon – erittäin tärkeä taito se on tämäkin että huomaa, milloin pieni etäisyys on tarpeen. Väkisin puskemalla kun mikään ei tunnetusti etene ja näkökenttäkin riittää vain jokseenkin metrin päähän.
Rentouttavaa pääsiäisen jatkoa!
Hanne
