Oman elämäni ankeuttaja: uniongelmat

Oon tainnut aiemminkin mainita, että oon tosi herkkäuninen. Jos elämässä on meneillään jotain vähänkään kuormittavaa, reagoin heti unella. Tai oikeastaan sen puutteella. Oon kärsinyt taas useamman viikon hieman heikoista unista ja tällä viikolla oon nukkunut lähes joka yö ihan super-huonosti. Viime yönä nukuin pitkästä aikaa 7h vain yhdellä heräämisellä, ilman minkäänlaista lääkinnällistä apua. Olin aamulla tosi huojentunut. En olekaan siis menettänyt täysin kykyä nukkua hyvin.

Koin suurimmat muutokset nukkumisessa jokunen vuosi sitten läheisen kuoleman myötä. Ensin en saanut unta, kun suru huusi mielessä. Seuraavaksi tilanne kääntyi niin, että heräilin useita kertoja yössä varmistelemaan oliko tapahtunut oikeasti totta ja lopulta niin, etten enää aamuyön heräämisen jälkeen päässyt takaisin uneen. Painajaiset ja ahdistavat selkounet olivat toistuvasti läsnä, aloin jopa vähän pelätä nukkumista.

Viime aikoina oon kärsinyt ”vaan” aamuyöllä heräämisestä. Toisin sanoen selvästi stressiperäisestä heräilystä. Tällä viikolla oon ollut tosi turhautunut asian kanssa, koska aamuyön heräilyä en voi kontrolloida millään tavalla ja mietin mitä teen väärin tai mitä en tee riittävästi. Teen hyvän nukkumisen eteen jo aivan hirveästi töitä, mikä on auttanut onneksi siinä, että saan nukahdettua suhteellisen nopeasti, mutta kukonlaulun aikaan jatkuvasti heräämiseen en saa oikein vaikutettua millään tavalla. Ainakaan nyt, kun en tunnista mitään yksittäistä stressin aiheuttajaa, joka aamuyöllä herättää. Oma sekava elämäntilanne ehkä stressaa alitajuisesti niin paljon, että seuraus näkyy välittömästi nukkumisessa.

Kärpäsistä härkäsiä

Kun unta on toistuvasti 5-6 h yössä, oon kyllä suhteellisen toimintakykyinen, mutta kaikki näyttää pikkusen toivottomammalta. Harmaammalta. Mieli kehittää uhkakuvia ja ärsyyntymistä sinne, missä niitä ei oikeasti kuuluisi olla. Toisaalta oon iloinen siitä, että nykyään jo erotan, mikä on unettomuuden synnyttämää tunnereaktiota ja osaan tulkita niitä pienen filtterin avulla.

Nyt tilanne ei ole ollut missään nimessä niin paha, kuin muutama vuosi sitten. Varsinkin, kun nyt hyvien unien kautta sain tilanteeseen myös pienen toivon kipinän. Tiedostan, että tässä pitää vain hyväksyä se, että oon herkkäuninen ja hyvien (tai edes kohtuullisten) unien eteen pitää nähdä ehkä normaalia enemmän vaivaa – etenkin tällaisessa elämäntilanteessa, kun on paljon kuormittavia tekijöitä läsnä. Lisäksi mun pitäisi opetella ajattelemaan, ettei tämä ankeuttajakaan ikuisesti ole läsnä ja tilanne on tämä tällä hetkellä. Mitään loppuelämän tuomiota huonosta nukkumisesta tässä ei ole annettu.

Toivottavasti siellä on nukuttu riittävästi syvää ja palauttavaa unta – kohti uutta viikkoa ja toivottavasti parempia unia!

Hanne

Viimeksi: Pikku romahtelut

hyvinvointi mieli terveys

Pikku romahtelut

Aiemmin tällä viikolla valitin kavereille sitä, kun elämässä ei oikein tapahdu mitään. Päivät puuroutuu ja tuntuu, että elämä on kuin Päiväni murmelina. Myöhemmin samana päivänä sain viestin, että oon saattanut altistua viime viikolla koronalle ja mahdollisia oireita tulisi seurata hyvin tarkasti. Pääsinkin sitten onneksi tosi matalalla kynnyksellä koronatestiin.

Jännitin testiä jonkin verran, näyttäähän sen ottaminen aivan järkyttävältä, mutta kuten arvata saattaa, jännitys oli aika turhaa. Ei se ihan niin mukavaa ollut, että haluisin mennä toistekin, mutta muutaman sekunnin epämukavuus on kuitenkin vain muutaman sekunnin epämukavuus. Tulos oli negatiivinen, mutta viikonlopun suunnitelmat meni uusiksi. Tajusin, että enhän voi testituloksesta huolimatta lähteäkään moikkaamaan perhettä, koska tulos ei ole koskaan aivan 100% varma, enkä olisi ehtinyt olla riittävän pitkään karanteenissa – paikalla ois kuitenkin ollut myös riskiryhmäläisiä, joita oli tässä kohtaa pakko ajatella.

Harmitti niiin paljon, kun tajusin suunnitelmien muutoksen. Olin odottanut pitkää viikonloppua perheen (ja erityisesti tassuterapeuttien) luona niin paljon. V*tutti koko korona ja koin pienen henkisen romahtamisen. Milloin tää paska loppuu?

Jaksaa jaksaa?

Onneksi aurinko on tuonut voimaa ja hyvää fiilistä vastapainoksi kaikelle turhautumiselle tällä viikolla, vaikka onhan tähän viikkoon mahtunut myös jokseenkin kaksi täysin eri vuodenaikaa. Aiemmin viikolla sai fiilistellä ihanan keväisiä päiviä ja hetki sitten lenkkeilin tuulessa ja tuiskussa.

Jaoin fiiliksiä henkisestä romahtamisesta kavereillekin ja muistin taas sen, että tilanne itsessään on tosi kuormittava ja välillä sitä on vaan pakko saada purettua. Nyt purkautuminen tapahtui pienen meltdownin muodossa ja toki sitä purkamista on tullut tehtyä myös vähän kontrolloidummin ulkoillessa ja aurinkoisesta säästä nauttiessa.

Monilla juuri tässä etätyöhön siirtymisen ja ensimmäisen maan sulkemisen vuosipäivän aikaan alkaa olla selvästi samoja fiiliksiä. Tätä on jatkunut nyt vuoden. Muistatteko vielä ne optimistiset ajatukset viime maaliskuussa? Kyllä tämä kesään mennessä jo on ohi tai mitä näitä nyt oli. Tsemppaaminen tietämättä millaisella aikavälillä pitäisi tsempata, on aika raskasta.

Mennyt vuosi on opettanut itse kullekin varmasti aika paljon mielen joustavuudesta. Sitä usein erehtyy ajattelemaan ennakkoon, ettei millään selviäisi asioista x ja y, mutta yllättyykin omasta selviytymiskyvystään asioiden tullessa eteen. Pieni meltdown auttoi kuitenkin sen verran, että oon taas paremmilla fiiliksillä, vaikka eilen olinkin ajatuksissani vielä kiinni siinä, että mun kuuluisi olla nyt perheen luona. Viikonloppu on ollut kaikesta huolimatta oikein hyvä.

Montako meltdownia sun koronavuoteen on mahtunut?

Hanne

Viimeksi: Uusi energia

hyvinvointi ajattelin-tanaan mieli