Vieläkin pähkinöinä

Olen elänyt koko viikon maanantaina nautitun sielunravinnon voimalla. Kokemus oli niin hieno, että vieläkin menee kylmät väreet, kun palaan illan tunnelmaan kuvien ja videoiden kautta. Tällä kertaa olen juuri tästä syystä tosi onnellinen, että tallensin puhelimeeni edes muutaman hetken. Pyrin nimittäin nykyään kuvaamaan keikoilla mahdollisimman vähän ja olemaan aidosti läsnä.

Oltiin ystävien kanssa maanantaina siis Hartwall Arenalla The World of Hans Zimmer -konsertissa ja olen niin onnellinen, että sain kokea ystävieni kanssa tämän. Konsertin aikana kuultiin tuttua musiikkia mm. Leijonakuninkaasta, Inceptionista, Gladiaattorista, Holidaysta ja monesta muusta suosikkileffasta. Olen miettinyt tämän viikon olenko koskaan edes kokenut mitään vastaavaa ja totesin, että tämä oli hienoin koskaan kokemani konsertti.

Jokunen vuosi sitten oltiin ystävän kanssa katsomassa Musen keikkaa Olympiastadionilla ja vaikka tuokin keikka oli UPEA, ja leijailin jossain sfääreissä keikan ansiosta, oli kokemus silti todella erilainen. Musen keikka hämmensi ja hämmästytti upeilla efekteillä ja muilla show-elementeillä siinä missä tämä konsertti pääsi kaikessa yksinkertaisuudessaan (viittaan nyt niihin show-elementteihin, tällaista musiikkia ei ehkä voi kuvata sanalla yksinkertainen) suoraan ihon alle, suoraan luihin ja ytimiin. Suoraan sieluun.

Yritettiin epätoivoisesti kuvailla juuri koettua edes jollain tavalla, mutta todettiin, että kaikki sanat tuntuu liian pieniltä.

Oltiin ystävien kanssa jo väliajalla aivan sanattomia, saati sitten koko konsertin jälkeen. Yritettiin epätoivoisesti kuvailla  juuri koettua edes jollain tavalla, mutta todettiin, että kaikki sanat tuntuu liian pieniltä. Musiikki vei niin suurella voimalla mukanaan, että välillä huomasi pidättävänsä hengitystä. Tunteet tuntui niin suurilta, ettei oikein tiennyt miten niitä purkaisi – itse kun reagoin jokseenkin kaikkeen suureen tunteeseen kyyneleillä, en osannut edes kyynelehtiä. Kyyneleet valui poskille vasta kotona konsertin jälkeen puhtaasta kiitollisuudesta. Olin aidosti niin onnellinen, että olin saanut kokea jotain niin koskettavaa yhdessä ystävieni kanssa.

Mulla on sinänsä hauska suhde leffamusiikkiin, että kuuntelen sitä usein esim. töissä, kun haluan keskittyä. Vähän jopa huvitti, kun Spotify ilmoitti viime vuonna tilini kuunnelluimmaksi artistiksi Hans Zimmerin. Silloin en vielä kuunnellut teoksia varsinaisesti kuuntelumielessä, vaan puhtaasti työskentelyn taustalla keskittymisen apuna. Yhä useammin huomasin kuitenkin valitsevani myös kotona leffamusat (ja erityisesti Hans Zimmerin kappaleet) taustalle esimerkiksi lueskellessani kirjoja. Aloin vähitellen löytää kappaleiden joukosta myös omia suosikkeja.

Niin mielelläni laittaisin teillekin nähtäväksi kuvaamiani klippejä, mutta ovat ilmeisesti liian suuria tiedostoja tähän alustaan. Onneksi on Youtube ja halutessaan voi kuunnella ja katsella vaikka koko keikan tuben uumenista. Jos haluat pitää vaikka pienen musiikkimeditaatiohetken, jaan tässä vielä lopuksi yhden suosikeistani, leffasta Inception.

Musiikin voima on mieletön. ❤️

Rentouttavaa sunnuntaita!

Hanne

Viimeksi: Neuroplastisuutta ja kiitollisuutta