työnhaun ärsyttäviä puolia, osa 1

Olen näköjään kovasti mieltynyt tällaisiin juttusarjoihin, jotka aloitan reippaasti osasta 1 ja jotka eivät todennäköisesti koskaan tule näkemään osaa 2. Tulee vähän mieleen ala-asteajat, jolloin aloin kirjoittaa en satua tai tarinaa vaan romaanisarjaa. Sain ensimmäisen osan takakansitekstin valmiiksi kunnes innostukseni lopahti. Työnhausta en ajatellut romaanisarjaa kirjoittaa, mutta koin tarpeelliseksi erotella työnhaun ärsyttävät puolet huonoista puolista, koska ärsyttävä asia nyt vain on paljon ärsyttävämpi kuin huono asia.

Koulussa ja opinnoissa piti jotensakin paikkaansa se vanha viisaus, että menestyksen eteen pitää tehdä töitä. Ainakin omalla kohdallani tenttiin valmistautumiseen käytetty aika korreloi melko luotettavasti tenttiarvosanan kanssa. Toki tähänkin sääntöön on poikkeuksia ja tuurilla voi pärjätä, mutta perusperiaatteena oli, että kun teki hommansa hyvin, voi olettaa myös saavansa hyvän arvosanan.

Toimiiko sama kaava työelämässä? Oman ja ystävieni kokemuksen mukaan ei. Voit painaa töitä niska limassa, jopa saada kehuja tekemästäsi työstä, mutta silti se, saatko jatkaa, riippuu siitä onko puljulla rahaa, onko menossa rekrytointikielto tai sattuuko sinun aineyhdistelmääsi sopiva virka aukeamaan lähivuosikymmeninä. Ärsyttävää kyllä, vaikka olisit kuinka hyvä, se ei takaa yhtään mitään jatkon kannalta. Tosin jos on kovin huono työntekijä, se varmaankin takaa sen, ettei jatkoa ole luvassa.