epävarmuudesta

Jos oikein pinnistelee ja yrittää ajatella positiivisesti, voi suhtautua niin, että pätkätöihin liittyvä epävarmuus on vain jännittävää ja estää ainakin jämähtämästä paikoilleen. Silloin kun ei jaksa pinnistellä, sitä miettii vain, miten ikävää on, kun kaikki on niin epävarmaa. 

Miten se epävarmuus sitten näkyy arjessa? Pohdin tätä jo aiemmin, mutta tässä vielä ihan listan muodossa: 

– Ei uskalla tehdä kalenteriin merkintöjä kuin lyijykynällä. Tämä on varmasti murheista vähäisin, eikä edes kosketa sähköisen kalenterin käyttäjiä, mutta listattakoon nyt kumminkin.

– Ei uskalla aloittaa harrastuksia tai vapaaehtoistöitä, joihin pitää jotenkin sitoutua. Sitoutumisella tarkoitan tässä myös maksun maksamista, sinänsä varmaan jollekin budosalille on ihan sama, sitoudunko minä käymään siellä säännöllisesti, mutta lompakkoani harmittaa, jos maksan jostain palvelusta, jota en pystykään käyttämään, koska työt vievät minut muualle. 

– En uskalla mennä pankkiin. Pelkään, että ne vaikka suostuisivat antamaan minulle asuntolainaa ja minä taas en halua sitoutua moiseen näin epävarmassa tilanteessa.

– En uskalla varata matkaa, koska en tiedä, milloin on loma. Tätäkään ei varmaan lasketa oikeaksi ongelmaksi, mutta ilmeisesti olen tottunut liian hyvään, koska minulle se on ihan todellinen elämänlaatua heikentävä tekijä kun ei oikein ole mitään mitä odottaa. 

– En uskalla sisustaa. On paljon ikävämpää muuttaa pois kauniisti sisustetusta kodista, joten jatkan ns. ekologisella linjalla. Olen siis päättänyt kutsua itseäni laiskan sijasta ekologiseksi sisustajaksi, koska kai se on ihan ekologista kelpuuttaa toisten vanhat huonekalut kotiinsa välittämättä siitä ovatko ne kauniita tai sopivatko ne yhteen minkään muun kanssa.  

– En uskalla tilata mitään lehteä tai määräaikaista nettisopimusta, koska jos päädynkin ulkomaille, siitä tulee turhaa sählinkiä. Rehellisyyden nimissä en kyllä muutenkaan ollut juuri nyt ajatellut tilata mitään lehteä ja olen jo useamman vuoden kertonut lehtimyyjille että ”olen juuri lähdössä parin vuoden maailmanympärimatkalle, joten en valitettavasti voi juuri nyt tilata lehteänne”. 

– En uskalla hankkia lapsia. Se, etten ylipäätään halua lapsia, on sivuseikka. Monelle pätkätyöläiselle tämä on varmasti ihan oikea iso ongelma. 

Mitäköhän unohdin? Ai niin, ne pikkujoulut!

Suhteet Oma elämä Työ Ajattelin tänään