suhteista

Lähestymistapani on ollut täysin väärä. Olen aina ollut ylpeä siitä, että olen saanut suurimman osan työpaikoistani ilman suhteita. Häpeillen myönnän, että jotkut kesätyöpaikat olen saanut suhteilla. Minusta on jotenkin paljon hienompaa tulla valituksi hakijajoukosta kuin saada paikka koska joku tuntee minut, se tuntuu jotenkin epäreilulta. Ilmeisesti olisi aika päivittää tämä näkemykseni.

Lilyn toimitus kysyi vähän aikaa sitten, miten olet viimeksi hyötynyt suhteista työelämässä ja tähän kyselyyn vastanneet eivät tuntuneet mitenkään häpeilevän sitä, että ovat hyötyneet suhteistaan. Eikä siinä kai olekaan mitään hävettävää. Silti edelleen se tuntuu minusta jotenkin alhaiselta ja väärältä. Muistan miten törmäsin joskus ensimmäisiä kesätyöpaikkoja etsiessäni käsitteeseen nepotismi. Harmittelin tuolloin kovasti, kun kaverini pääsivät kesätöihin ja minä en, vaikka työkokemusta oli kaikilla yhtä vähän. Heidän vanhempansa vain sattuivat olemaan oikeassa paikassa töissä. Ehkä noilta ajoilta juontaa juurensa epäluuloisuuteni suhteilla saatuja työpaikkoja kohtaan.

Jos nyt päättäisinkin että suhteiden käyttö on ihan okei, ensimmäinen askel olisi varmasti suhdeverkoston laajentaminen. Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä että kerätään kaikin mahdollisin keinoin sellaisia tuttavia, joista voisi olla hyötyä työelämässä. Tai ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin? Tuollaista en nimittäin osaa tai edes halua tehdä. Haluan ympäröidä itseni ihmisillä, joiden seurassa viihdyn, en ihmisillä, joista arvelen olevan minulle hyötyä työnhaussa. Ehkä jotkut onnistuvat yhdistämään nämä kaksi ihmistyyppiä, kiva heille.  

Olen kyllä itse aina innokkaasti vinkkaamassa ja linkkaamassa ystävilleni heille mahdollisesti sopivista työpaikoista, mutta vinkkien lisäksi en ole muuta voinut ystävieni eteen tehdä, koska en ole päättävässä asemassa. Samoin olen saanut vinkkejä minua mahdollisesti kiinnostavista työpaikoista ja ilahdun joka kerta kun joku on ajatellut minua työnhakusivustoa selatessaan, vaikkeivat nämä vinkit ainakaan toistaiseksi olekaan työpaikkaan johtaneet.

Mitenköhän pitkälle mahtaisin päästä, jos oikein tosissani päättäisin ruveta verkostoitumaan? Hieman epäilen verkostoitumiskykyjäni noin ylipäätään, taidan olla siihen liian rehellinen. Luultavasti paljastaisin heti alkuunsa että ”juttelin kanssasi ihan vain siksi, koska ajattelin, että siitä on ehkä hyötyä minulle”. Tai jos nauraisin sovinistiselle tai rasistiselle vitsille, paljastaisin varmaan että ”yleensä en koskaan naura tuollaisille jutuille, mutta koska arvelin, että sinusta voisi olla urani kannalta hyötyä, nauroin vitsillesi, vaikka se ei mielestäni ollutkaan hauska”.  

Jos taas verkostoitumisella tarkoitetaan sitä, että ihmisellä on hyvä olla kavereita, niin siinä tapauksessa verkostoituminen on tietysti mitä hienoin asia. Itselleni sana verkostoituminen tuo mieleen lähinnä puolituttujen lisäämisen Facebook-kaveriksi hyötymismielessä, mutta kovasti toivon olevani väärässä. Mahtaakohan puolitutuista edes olla oikeasti hyötyä työnhaussa? Itse en ainakaan suosittelisi ketään puolituttua yhtään mihinkään työhön, mutta sopivaksi arvelemaani ystävää kylläkin.