reipas vai epätoivoinen?

Olen se tyyppi, joka viimeistään tammikuussa alkoi vimmatusti etsiä kesätöitä. En siis se tyyppi, joka joskus toukokuussa havahtui tekemään asialle jotain, soitti jonnekin ja sai työpaikan. Yritin opiskeluaikana kerätä mahdollisimman monipuolista työkokemusta Suomesta ja ulkomailta. Olin nimittäin jostain saanut käsityksen, että sitä arvostettaisiin jotenkin. Että vaikka en yliopistosta valmistuttuani sattuisikaan hakemaan tiskarin tai siivoojan töitä, cv:stäni ainakin huokuisi jonkinlainen reippaus ja yritteliäisyys. Väärin. Ilmeisesti minusta huokuukin jonkinlainen epätoivo, yritän kuulemma liikaa. Tätä en tosin ole kuullut potentiaaliselta työnantajalta, vaan eräältä ystävältäni. Hän on se tyyppi, joka ei juuri koskaan ollut kesätöissä ja sai heti valmistumisen jälkeen vakituisen työpaikan. Eli näkökulmasta riippuen joko todella ärsyttävä ihminen tai sitten todella fiksu alaa valitessaan. 

En tietenkään listaa hakemuksiin koko työhistoriaani, enkä myöskään kaikkia täydentäviä opintoja, jos ne eivät mitenkään liity haettavaan työhön. (En tosin myöskään enää nykyisin jaksa opiskella mitään, mistä en usko olevan suoraa hyötyä työnhaussa.) Silti minusta voi tietysti välittyä epätoivoinen kuva, vaikka tarkoitus on vaikuttaa reippaalta ja ahkeralta. Taidan kuitenkin yrittää mieluummin liikaa kuin olla yrittämättä ollenkaan. Ja olihan siinä tiskarin työssäkin omat kohokohtansa, vaikkei se urakehitykseni kannalta ehkä ollutkaan niin merkittävä kokemus. Toistaiseksi pidän kuitenkin kiinni motostani ”kaikesta oppii”.