työstressi on kivempaa kuin työnhakustressi

Otsikossa esittämälleni näkemykselle esitän seuraavia perusteluita:

1) Ensin mainitusta tavallaan maksetaan, toisesta ei. Tai no ei kai siitä stressaamisesta varsinaisesti kukaan saa palkkaansa, mutta työasioita voi ainakin ajatella työajalla. Työnhakua sitten stressataan ja tehdään työajan ulkopuolella, se on sellaista ekstrakurrikulaarista toimintaa. Joo, ekstrakurrikulaarinen ei ole oikea sana, mutta halusin käyttää sitä kuitenkin.  

2) Ensin mainitusta pääsee yleensä eroon kun saat hommat valmiiksi, eli paperinpyörittelytyössä tämä tarkoittaa usein jotain raporttia tai viestiä. Työnhakustressiä ei sen sijaan yhtään helpota se, että saa jonkun hakemuksen lähetettyä. Siitähän se vasta alkaa se hermostunut odottelu.

3) Työstressissä on kyse kuitenkin vain työstä, työnhakustressissä kyseessä on koko elämä, koska ei voi tietää, löytyykö niitä töitä lopulta siitä kaupungista, jossa haluaisi asua. (En kuitenkaan halua vähätellä työstresssiä, vaikka kyse on ”vain työstä”, kyllähän sekin vaikuttaa koko elämään jos kovasti stressaa.)

4) Jos työstressi äityy ihan mahdottomaksi, aina voi lähteä työpaikastaan. Tosin kai työnhaunkin voi vain lopettaa, jollei ajatus loppuelämästä työttömänä haittaa.  

Saa olla eri mieltä. Itse asiassa kun tarkastelen näitä perusteluitani kriittisesti, totean, että otsikko olisi ehkä kannattanut muotoilla niin että minun mielestäni työstressi on kivempaa kuin työnhakustressi.