Älypuhelin ja tabletti eivät alenna kenenkään ihmisarvoa. Autetaan siis pakolaisia, jotka ovat joutuneet kokemaan/pakenevat sellaisia asioita, joita ei täällä suojatussa Suomessa asuva ihminen voi kunnolla edes käsittää. 

Olen pöyristynyt siitä, että juuri älylaitteita omistavia pakolaisia paheksutaan. Että ei muka sitten olla ”tarpeeksi köyhiä” ansaitsemaan apua. Kyllä sotien ja vainojen kauheudet koskettavat myös tavallista keskiluokkaista ihmistä. Yhteydenpitomahdollisuus sukulaisiin ja ystäviin, mahdollisuus seurata uutisia ja valokuvat rakkaista ihmisistä tuntuvat itsestäänselvästi kaikkein tärkeimmiltä asioilta, joita ihminen pakolaisten (ja miksei meidänkin) tilanteessa kaipaa. Ja kyllä, olen lukenut Maslow’ni – suojaa, ruokaa ja vaatteita tarvitaan myös. Tässä kohdassa me voimme auttaa.

Turussa Pansion vastaanottokeskus pullistelee. Syksy on tulossa ja siellä olevilla ihmisillä ei välttämättä ole kuin sortsit ja t-paita. Eniten on pulaa lämpimistä talvivaatteita ja -kengistä, ja ennen kaikkea miesten vaatteista. Olen itse ainakin huomannut, etteivät miesten vaatteet kovin hyvin kirpputoreilla liiku, joten meillekin on kertynyt iso kasa kaikenlaista, mikä ei enää Turkulaismiehen päälle eksy. Hänkin pääsee konmaroimaan vaatekaappinsa ja neuleet, farkut ja takit pääsevät käyttöön.

Suren etenkin nuorten pakolaismiesten puolesta (ehkä myös siksi, etten kertakaikkiaan pysty edes ajattelemaan pieniä lapsia. Omani nukkuvat tuossa vieressä, vatsat täynnä ja turvassa. En vain pysty ajattelemaan edes ajatuksen puolikasta, joka sivuaisi… Niin, kyllä te tiedätte. Siispä: nuoret miehet). He eivät onnistu vetoamaan (median) tunteisiin samalla tavalla, kuin lapset ja kenties naiset. Heidän odotettaisiin olevan kotimaissaan ”rakentamassa yhteiskuntaa”, ja tietyllä tavalla ymmärrän tuon talvisotahenkisen argumentin, jota tietyissä piireissä viljellään. Yksilötasolla nuo miehet ovat kuitenkin jonkun poikia, isiä, veljiä, serkkuja, ystäviä, aviomiehiä, poikaystäviä. Minun elämääni kuuluu niin monta tärkeää ja rakasta miessukupuolen edustajaa, että täysin itsekkäästi toivoisin heidän aina saavan olla turvassa.

Kaivetaan siis kaappeja! Ja lahjoitetaan rahaa! SPR:n kontti-pisteet ottavat vastaan vaatelahjoituksia. Jos sinne jotain vie, kannattaa lajitella ja merkitä tuotteet fiksusti, jottei ylikuormittuneen henkilökunnan aikaa kulu vaateränkkäykseen (kaikki kirppistelijät tietävät, miten aikaavievää se on). Minä merkitsee vaatepussit mm.näin: ”aikuisten villasukkia, rukkasia, huiveja” , ”miesten vaatteita koko M”, ”naisten takkeja koko S”. Ja kaikki vaatteet ehdottomasti ehjiä, puhtaita ja sesonkiin sopivia. Sortsien lahjoittaminen on vittuilua.

Rahaa toivon myös lahjoitettavan, teen niin itsekin. Rahaa tarvitaan avustustoiminnan turvaamiseen, pelkkä tavara ei auta. Lisäksi tarvitaan viihdettä ja mukavia hetkiä, josko vaikka voisi kovia kokeneelle ihmiselle tulla sellainen olo, että kyllä elämä vielä voittaa. Fudista ja sen sellaista. 

Ja Sinulle, joka nyt ajattelet, että Suomessa on hätää kärsiviä suomalaisia, joita ennemminkin pitäisi auttaa –

Sinulle minä sanonkin, että hieno asia, että Sinä ja ystäväsi heitä autat! Siis näitä hätää kärsiviä suomalaisia; yksinäisiä vanhuksia, köyhiä lapsiperheitä, jaksamisensa äärirajoilla olevia omaishoitajia, mielenterveyskuntoutujia, pitkäaikaistyöttömiä, syrjäytyneitä. Koska…niitähän sinä varmasti autatkin, vai mitä?