Hankala ämmä työelämässä

Tänään ilmestyneen Talouselämän pääteema on naiset elinkeinoelämässä. Lehdessä on listaus 100 vaikutusvaltaisimmasta suomalaisnaisesta, juttuja asenteista työelämässä jne. Naisjohtajilta oli mm. kysytty heidän kohtaamistaan asenteista, lasikattoilmiöstä ja vaikka mistä.  Aika hurjaa luettavaa.

Olen itse päässyt toistaiseksi verrattaen vähällä. Rasvaisia kommentteja ja vähättelyäkin on tullut vastaan, mutta en ole muutaman ensimmäisen mielenpahoittamisen jälkeen jaksanut välittää. Ja tiedättekö miksi? Koska asiattomuudet tulivat aina vähäpätöisiltä ihmisiltä. Keski-ikäisiltä miehiltä, joilla oli minua alempi koulutus. Keski-ikäisiltä miehiltä, jotka tekivät samoja töitä, kuin minä. Keski-ikäisiltä miehiltä, joille oli ilmeisesti kova pala, että heidän vaatimattoman uransa ”huippuvaiheen” hommia tekemään palkataan nuori (nainen). Keski-ikäisiltä miehiltä, joilla on niin puutteellinen kielitaito, että se hankaloittaa työtehtävistä suoritumista.

Ovatko asiattomuuksiin syyllistyneet aina keski-ikäisiä miehiä? Kyllä, valitettavasti. Entäs se paljon puhuttu naisten selkäänpuukottelu? En ole törmännyt.

Talouselämän jutussa esimiehen tuen merkitys etenkin uran alkuvaiheessa nostettiin esille. En voi muuta kuin allekirjoittaa. Minulla on ollut ilo työskennellä varsinaisen työurani aikana kolmen aivan mahtavan esimiehen alaisuudessa, joita kaikkia on kiittäminen siitä, missä olen nyt. Etenkin sitä ensimmäistä. Tiedän olevani etuoikeutettu tässä suhteessa, koska ei ole todellakaan itsestäänselvyys, että esimies kannustaa ja tukee alaisiaan. Olen myös aina työskennellyt suurissa yrityksissä, joissa tietysti on ihan eri tavalla etenemismahdollisuuksia ja erilaisia urapolkuvaihtoehtoja, kuin pienissä firmoissa. Ala ei ole leimallisesti ”miehinen” tai ”naisellinen”, vaan molemmat sukupuolet ovat melko tasaisesti edustettuina.  En siis ole mikään kummajainen. Mutta kyllä tuollakin niitä ihme viheltäjiä riittää. He tosin ovat pääasiassa kylmän sodan reliikkejä, joiden luonnollinen poistuma eläkkeelle on parhaillaan tapahtumassa. 

Jutussa puhuttiin myös ”hankalan ämmän” leimasta, jonka määrätietoinen ja arvonsa tunteva nainen helposti saa. Eli jos nainen on kova, hän on hankala. Mutta jos mies on kova, hän on ammattitaitoinen tai mitä ikinä. Minua ei ole ämmitelty ainakaan päin naamaa, mutta jestas sentään miten paljon olenkaan ämmittelyä kuullut! Huhhuh! Mutta nekin ämmittelyt ovat tulleet keski-ikäisiltä, tiettyyn työtehtävään jämähtäneiltä miehiltä ja kohdistuneet korkeaan asemaan edenneisiin naisiin. Ja huvittavaa on, että kyseiset naiset ovat olleet yleisesti pätevän, huumorintajuisen ja mukavan ihmisen maineessa.

Äitiyslomalla ja vanhempainvapaalla olen ehtinyt ottaa henkisesti vähän etäisyyttä työelämään ja miettiä, mitä oikein haluan. Työn ja perheen yhteensovittaminen on tietysti päällimmäisenä. Olen ollut aina kunnianhimoinen ja ehkä aika kovakin, mutta vauva on pehmentänyt minua. Toivottavasti hyvällä tavalla. Pehmeys ei ole huono asia, koska se ei tarkoita sitä, että alistuisi kynnysmatoksi. Tavoitteeni ovat edelleen korkealla, mutta ehkä korkeallekin tähtäävä ihminen voi olla lämpimämpi ja empaattisempi, kuin mitä olen luullut. Suoraan sanottuna: vauva on (mieheni mukaan) tehnyt minusta mukavamman. Kiitos, vauva.