Kun lenkkimakkara itselleen nakkimakkaran kuoren osti
Oh my god. Tuohon sitä sitten pitäisi ahtautua sunnuntaina. Silloin nimittäin alkaa vauvauinti! Ja joo, ihmiset ovat varmasti menossa sinne polskiakseen vauvojen kanssa vedessä eikä esimerkiksi arvostellakseen minun ulkonäköäni. Mutta silti. Tiukkaa tekee (myös ihan kirjaimellisesti), kun tuon on kiskonut ylleen. Minähän siis omistan vain rantabikineitä, jotka eivät jotenkin tuntuneet asianmukaiselta varustukselta vauvauintiin. Enkä olisi muutenkaan tässä 3kk synnytyksestä halunnut esiintyä maha paljaana. Joten: Speedot! Heheh.
En ole itse aikoinani käynyt vauvauinnissa – olisiko sellaisia edes järjestetty niin kauan aikaa sitten? No, uimataitoni on joka tapauksessa luokattoman huono. Minua on aina inhottanut pään joutuminen veden alle enkä koskaan oppinut sukeltamaan edes sitä rengasta altaan pohjasta. Jos olen oikein huimalla päällä, saatan hypätä veteen altaan reunalta. Silloin pidän nenästäni kiinni! Epäsporttiset vanhempani laittoivat minut kyllä uimakouluun, mutta olin niin surkea, etten sieltä koskaan ”valmistunut”. En siis saanut edes sitä ihan ensimmäistä alkeistason merkkiä uikkareihin ommeltavaksi.
Toivon siis, että Turkulaisvauva välttäisi kaiken tuon, että hän oppisi nauttimaan vedessä olemisesta ja että hän ei joutuisi kammoamaan koulun uimatunteja. Mistä puheenollen: mikä siinä uinnissa olikin niin karmeaa! No, varmaan ainakin AIVAN SURKEA opetus. Ei meille siellä mitään koskaan opetettu, siellä vain kilpailtiin. Oli viestiuintia (huh mikä ryhmäpaine ja kollektiivinen nolaus) yläasteella ja ala-asteella opettaja huitoi sen hiton rottinkirenkulan kanssa ”opettaessaan” selkäuintia. Renkula oli aina niin lähellä vyötäröäni, että kropan painopisteen takia pää meni aina veden alle. Ihmetten siis, että eikö siellä ollut tarkoitus OPETTAA mitään, vaan pelkästään nolata? Kyllä esim.matikantunneilla opettaja opetti meitä laskemaan; ei siis oletettu, että kaikki hanskaavat kaiken jo etukäteen.
Koulun liikkatuntien uimakertoja leimasi myös ainainen kiire: sieltä lähdettiin viime tipassa bussilla kouluun ja HKL ei ollut aina aikataulussa, joten seuraavilta tunneilta saatettiin myöhästyä. Ja se kylmyys. Voi herraisä sentään kun seistiin huulet sinisinä altaan reunalla odottamassa ohjeita, ja vedessä kauhoivat vain Stadikan elämäntapainkkarit. Meillä oli siis uimatunnit Stadikalla, ja vihaan ko.paikkaa edelleen.
Heh, aikamoiset patoutumat jääneet, vaikka ikä alkaa jo kolmosella! Summa summarum: ahtaudun sunnuntaina speedoihin, jotta vauvani välttäisi kaiken tämän.