Silliä kullekin

image_2.jpgKatsokaas! Siellä roikkuu merimiinoja! Jaa että missä? No katossa tietenkin.

Kävimme vauvan kanssa Forum Marinumissa ja voin suositella paikkaa lämpimästi! Vaihtuvaa näyttelynsä oli pieni ja mielenkiintoinen juttu sillin kalastuksesta Suomessa. En ollut tiennyt, että Suomesta on lähdetty sillitroolareilla Islantiin saakka kalaan. No, on paljon muutakin mitä en tiedä… Kiersimme myös perusnäyttelyn, jossa oli vaikka mitä – esimerkiksi noita merimiinoja. Ja vaunujen kanssa pääsi hyvin liikkumaan. Kokonaisuuteen kuului vielä Suomen Joutsen ja jokunen muu museoitu laiva, mutta niihin on asiaa vain vauva kainalossa. Ja koska vaunujen kanssa siis liikuimme, jäivät botskit seuraavaan kertaan. 

Ja seuraava kerta tulee takuulla, perusnäyttelykin kestää useamman katsomiskerran! Menkää, menkää!

Suhteet Oma elämä Mieli Suosittelen

Ajanvietettä äitiyslomalaiselle Turussa?

Kipeästi kaivataan vinkkejä äitiyslomalaisen ajanvietteeksi Turussa, tuossa länsirannikon helmessä ja maamme entisessä pääkaupungissa. 

Siis oikeasti: mitä täällä voi tehdä pienen vauvan kanssa? Joojoo ei se vauva mitään aktiviteetteja vielä tarvitse, mutta vauvan äidin pää hajoaa. Kaiffarihan on siis niin pieni, että liikkuu muina miehinä vaunuissa eikä ajanvieton tarvitse olla lapsille suunnattua – kunhan vaunuilla pääsee liikkumaan.

Tuota jokirantaa on nimittäin tullut käveltyä edestakaisin kyllästymiseen saakka. Ja Hansassa on tullut pyörittyä, vaikka en haluaisi pitää kaupoissa liikkumista varsinaisena ajanvietteenäni. Kotonakin ollaan ihan riittävästi. 

Hieno sää on tietty viime päivinä tuonut lisäiloa kävelylenkkeihin mutta jotain rajaa hei. Ei tätä samaa jaksa koko aikaa. Jos olisin Helsingissä, tietäisin tuhat hauskaa tekemistä. Mutta minä olenkin Turussa. Prkl.

Suhteet Oma elämä Liikunta Suosittelen