Vauvan harrastaminen – paljonko on liikaa?

Onko vauvojen harrastuksista hyötyä lapsen kehitykselle vai ovatko ne ennemminkin ajanvietettä vanhemmille? 

Minkä verran kotihoidossa oleva lapsi tarvitsee virikkeitä ohjattujen harrastusten muodossa? Entä pieni vauva?

Missä kulkee raja stressaavuuden ja hauskan toiminnan välillä?

Tällaisia asioita olen miettinyt viime aikoina paljon, koska kalenteriimme on kertynyt aktiviteetteja vaikka kuinka. Ja myönnän suoraan, että olen haalinut niitä itsekkäistä syistä. Olen halunnut tutustua ihmisiin, päästä tuulettumaan ja saada muitakin aikuiskontakteja, kuin kaupan kassan.

Olen kyllä tarkkaillut vauvaakin: jos hän vaikuttaisi ärtyiseltä tai levottomalta, hiljentäisimme tahtia. Tähän mennessä hän on vaikuttanut viihtyvän kaikkialla (paitsi Paninissa) ja olen huolehtinut siitä, että väleihin mahtuu hissuttelupäiviä, jolloin käymme vain kävelylenkillä. Hän on paljon sylissäni, suukottelemme, hassuttelemme ja lapsiparka joutuu myös kuulemaan äitinsä laulamista. Yritän huolehtia siitä, että hän saisi myös kahdenkeskistä, rauhallista aikaa.

Mutta paljonko on liikaa? Osaako lapsi itse ilmaista, että nyt riitti? Mikä on sopiva määrä ”harrastuksia” vauvalle? Kokeeko vauva kaikki tuollaiset tilanteet stressaavina, vaikka olisikin iloinen? Millaista roolia näyttelee lapsen luonne? Onhan meitä aikuisiakin enemmän ja vähemmän sosiaalisia, on kotona viihtyviä, koko ajan menossa olevia ja kaikkea siltä väliltä.

Millaisia kokemuksia teillä muilla on? Miten ajattelette ja mitä teette lastenne kanssa?