TUSKA
Olen tässä miettinyt kirjoittaisinko tästä asiasta nyt vai myöhemmin. Myöhemmin mulla olisi ehkä antaa tänne syitä ja diagnooseja ja sen sellaista, mutta toisaalta ei välttämättä olekaan. Olen kärsinyt nivelkivuista jo useamman vuoden ja siis ei kaksi tai kolme vuotta, vaan ennemminkin 8-10 vuotta. Välillä sattuu enemmän välillä vähän vähemmän. Vuodenaikojen vaihtelut on pahasta, lämpötilavaihtelut on pahasta, välillä kärsii rasittaa ja välillä ei. Aluksi silloin joskus kauan sitten kaikki alkoi rannekivuilla, mutta ne oli sellaisia muutaman päivän juttuja, joista syytti lähinnä koulunkäyntiä kirjoittamisineen. Kivut sijoittuivat kai sinne syksyyn ja kevääseen. Pikkuhiljaa ranteita alkoi särkeä useammin. Jokunen vuosi sitten kivut alkoivat levitä myös muihin niveliin, mutta edelleen oli mukana myös sellaisia jaksoja, jolloin ei sattunut. Asia oli helppo työntää taka-alalle. 2012 särky alkoi olla jo melko jatkuvaa ja sitä esiintyi käsissä ja polvissa pääasiassa. Silloin kävin lääkärissä, olihan minulla ollut lapsena kerran punkki päässä. Ihan vaan rajattaisiin borrelioosi pois, niin ja otettaisiin ne reumaverikokeet.
No borrelioosia ei nyt ihan kiistattomasti saatu rajattua pois, koska jotkut arvot oli koholla. Se testi tehtiin kahteen kertaan, mutta ei sitä sitten sen enempää tutkittu. Reumaverikokeista ei löytynyt mitään. No sen verran sentään, että minulta löytyy joku kudostyyppi, joka altistaa nivelvaivoille. Lääkäri ystävällisesti kannusti minua eteenpäin: ”Koita pärjätä. Liikuttele niitä niveliä.” Ei pahemmin muuten lohduttanut ja lääkäri oli vielä yksityinen. Asiaa ei kuitenkaan sen enempää ole sen koomin tutkittu. Ja reumahan ei ilmeisesti näy niissä verikokeissa…
Viimeisen parin vuoden aikana, jos oikein muistan, on alkanut ilmaantua myös lonkkakipua, joka meinaa viedä jalan alta. Sitä nyt ei ole kovin usein ja sitä edeltää yleensä aina jonkinlainen limpsautus. Huonosti astuttu askel. Äidille tehtiin ensimmäinen lonkkaleikkaus ennen kuin hän täytti 30.
Erinäisten nivelkipujen lisäksi kärsin jännityspäänsärystä, joka on jatkunut ala-asteelta asti. Enää nykyisin päätä ei kuitenkaan särje päivittäin luojan kiitos. Ihan tarpeeksi usein kuitenkin. Lisäksi on vielä ikean iso kassillinen muita pikkuvaivoja, mutta ei niistä nyt sen enempää. Voitte kuitenkin uskoa, että tässä ei ole ollut päivääkään jona minuun ei sattuisi. Aina joskus havahdun outoon kivuttomuuteen ja asiaa pohtiessani tajuan, että tosiaan eihän tässä ole tänään ollut kuin vähän selkä kipeä ja pää alkaa kyllä varmaan kohta särkeä, MUTTA käsiin ei satu, eikä polviinkaan paitsi ehkä toiseen vähän.
Menneet kuusi päivää ovat olleet jokseenkin järkyttävät. On särkenyt enemmän kuin aikoihin. Torstaina oli pakko hakea kouluterkkarilta särkylääke, koska polvet sattuivat niin paljon, että reisien lihakset olivat jo aivan jumissa. Terkkari varasi minulle lääkäriajan. Lääkäriltä pitäisi nyt kauniisti vaatia lähetettä reumatologille ja lonkkakuville. Tuon lääkäriajanvarauksen jälkeen on sitten sattunut enemmän kuin pitkiin aikoihin. Mistä se sitten johtuu? En tiedä, mutta kai siinä on jotain psykologista.. Tänään ensimmäistä kertaa ikinä jouduin oikeasti miettimään, miten selviän kokeesta kun sormissa ei ollut voimaa. Onneksi kynä loppujen lopuksi pysyi kädessä.
Päänsärky on silti pahinta. Se vie kaiken huomion ja on välillä niin raakaa, että haluaisi vain päästä pois. Haluaisi kuolla. Ihan näin rajua päänsärkyä ei ole onneksi ollut hetkeen.
Tästä päästään tulevan tatuointini ensimmäiseen sanaan ”tuska”. No miksei se ole ihan vaan pelkkä kipu? No koska se kipu ei sitten sisältäisi sitä henkistä puolta, mutta tuska sisältää. Tuska sisältää fyysisten kipujen ja kärsimysten lisäksi kaikki sosiaalisen ja psyykkisen puolen kärsimykset. Sitä on pohdittu ja vatvottu, tuskaan päädyin.