TUPAKKA

Tupakka ja tupakansavu. Minulla on paljon ystäviä, jotka eivät polta. Eivät edes kuvittele polttavansa ja siitä olen kiitollinen. Silti, ne kaikkein läheisimmät, ne polttaa.

Minulle tulee jo hajusta kuvottava olo ja pääni alkaa särkeä. En halua, että läsnäollessani poltetaan, mutta en voi ketään kieltääkään. He ovat aikuisia ihmisiä ja heillä on täysi oikeus tehdä päätös polttamisestaan itse.

Pikkusiskoni salasi polttamisensa minulta pitkään, vaikka kyllähän minä tiesin. Olin kiitollinen. Olen kiittänyt suoraankin. Nyt kuitenkin ote on alkanut lipsua. Viihteellä kun ollaan niin on pakko polttaa. No okei, kyllä mä ymmärrän, mutta en todellakaan tule sun mukaan. Seuraavaksi oli saatava rööki huuleen aina kun otetaan edes yksi siideri tai lasi viiniä. En edes halua tietää, mikä on seuraava asia, jonka yhteydessä on saatava polttaa.

Olen minäkin kokeillut. Taisin olla 11 tai 12, kun tein sen ensikerran. Silloin taisin polttaa muutaman savukkeen verran. En koska olisin edes halunnut, vaan koska seura oli sen kaltaista.

Toinen kerta oli tässä kevään aikana. Sen tein valokuvien takia. En kadu, mutta tapahtuma vain vahvisti omaa päätöstä olla koskaan aloittamatta. Oikeasti, kuka haluaa, että käsi haisee röökille koko ajan? Kuka haluaa, että suussa maistuu tuhka? Ei kai kukaan. Ei kai se niillä olekaan sellaista, jotka säännöllisesti polttavat.

Tämäkö nyt sitten ois hienoa? Ehkä, mutta ei minulle kiitos.