KOTI

Nyt on ristiriitainen tilanne. Haluan kotiin, mutta en tiedä missä se on. Onko se Porissa? Siellä olen kuitenkin kirjoilla ja sinne maksan vuokrani. Siellä saisin olla rauhassa ja aivan yksin. Onko koti johon kaipaan kuitenkin kotikotona eli lapsuudenkodissani? Sinne minun on pakko tänään mennä koiravahdiksi, koska kaikki muuta lähtevät kauemmas auttamaan muutossa. Sielläkin saisin siis olla yksin ja omassa rauhassani, mutten tiedä haluanko. Muutin eilen mieheni kanssa yhteiseen asuntoon, mutta täällä se koti ei nyt ainakaan tällä hetkellä todellakaan ole.

Tiedättekö kun monesti rentoutus/meditaatiojuttuja kuunnellessa kehotetaan menemään sinne omaan turvapaikkaan, mikä saa olla missä tahansa, minulla ei ole sellaista. Se on se kohta, jossa minä ahdistun ja eksyn. Minulla ei kertakaikkiaan ole sellaista turvallista ja rauhallista paikkaa, jonne voisin mennä silloin kun olo on kamala. Ei fyysisesti, eikä pääni sisällä. Toivoisin kyllä kovasti vielä löytäväni sellaisen.

Juuri nyt olo on kamala. Se alkoi jo eilen, kun mies ei tullutkaan siihen aikaan kun piti ja oli sitä muuttohässäkkää. Ahdistuin. No se ahdistus ei ole vieläkään mennyt ohi. Toisaalta kaipaan läheisyyttä näinä hetkinä ehkä enemmän kuin koskaan, mutta toisaalta en todellakaan osaa ottaa sitä vastaan. Tai no ehkä osaisinkin, mutta se vaatisi aikaa ja sitä minulle ei suoda. Niin ihana kuin tuo mies onkin, niin se ei oikein osaa suhtautua näihin minun ahdistuksiini/vitutuksiini. Mies haluaisi minut aina mukavana, kilttinä ja kaikkeen mukautuvana. Harmi ettei kukaan ole sellainen aina. Harmi, että mies ei osaa käsitellä minun vaikeita tunteitani ollenkaan.

Ensimmäinen yhteinen yö täällä yhteisessä kodissa oli katastrofi. Olin yksin.