EPÄVARMUUDESTA

Kuva (c) Milla Koskinen

Viimeksi kirjoittaessani puhuin suuresta varmuudestani suhteessa ulkonäkööni. Se seikka ei ole muuttunut miksikään. Haluan nyt kuitenkin kertoa teille, että varmuuteni itseäni kohtaan on muuten melko olemattomilla kannattimilla.

Se kuka olen ja mitä teen, on minulle paljon arempi asia kuin ulkonäkö. Minulle on tosiaan aivan samantekevää, vaikka joku ei pitäisikään ulkoisesta olemuksestani. Pidän siitä itse. Se, mitä joku ajattelee minusta ihmisenä ja persoonana on paljon pelottavampaa. Harrastan aina välillä terveen itsekritiikin ohella melkoisen rankkaa, ilkeää ja epäoikeudenmukaista itseni kyseenalaistamista ja syynäystä, joka kohdistuu sanomisiini, tekemisiini ja ajatuksiini.

Koen herkästi olevani porukkaan kuulumaton, sopimaton seuraan. Ahdistun, kun yritän miellyttää kaikkia ja olla kuitenkin oma itseni. Jälkeenpäin mietin, mitä minusta ajateltiin ja miten tyhmältä varmasti vaikutin. En tiedä, mutta luulen, että toisinaan minua pidetään kylmänä ja jotenkin hankalana, koska olen pidättyvä. No olen kai, ettei tarvitse jälkikäteen spekuloida niin monia asioita? En kuitenkaan tee sitä tahallani, vaan olen  oppinut olemaan varovainen. Miksi olen oppinut? No en oikeastaan tiedä. Ehkä olen saanut paskaa niskaani ja oppinut suojelemaan itseäni? Ehkä mekanismi on turha ns. haitallinen puolustuskeino? Ehkä kaikki johtuu sairastamastani masennuksesta. Masennuksen peruspilarina kun on omanarvontunnon menetys.

Masentunut en ole kuitenkaan ollut sitten vuoden 2009. Olen koittanut opetella rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen ja tavallaan kai osaankin sen, mutta rakkauteni ei ole niin ehdotonta ja horjumatonta kuin toivoisin sen olevan. Matkani on vielä pitkä ja varmasti kivikkoinen. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset ympärilläni muistaisivat kertoa minulle aina joskus kuinka tärkeä olen heille, kuinka hyvä tyyppi oikeastaan olenkaan. Toivon, että he todella välittäisivät viestin minulle ja vaatisivat minua ymmärtämään sanomansa. Eivät antaisi minun ohittaa sitä puolittaisella olankohautuksella.

Koska olenhan minä mahtava tyyppi. Niin vaikea ja hankala kuin olenkin. Yritän oppia koko ajan paremmaksi, mutta mitä hyötyä siitäkin on jos en osaa koskaan olla tyytyväinen mihinkään?