ODOTUS

No taisin heittäytyä. En edes täysillä, enkä koko painolla, mutta heittäydyin. Tuudittauduin siihen, että voisin luottaa.

Heti kun jätin ajattelematta: ”Uskon, kun näen.” Se tapahtui. Tuli mutkia matkaan. Ei nähty, vaikka piti. Nyt odotan soittaako se niinkuin sanoi. Ei välttämättä soita. Siihen olen toki itsekin osasyyllinen. En luvannut 100 % varmuudella vastata. Vaikka vastaisinhan minä. Tietenkin.

Hämmästyttää vaan, että missä kohdassa minua huijattiin? Onhan näin käynyt ennenkin ja nyt ei pitänyt käydä näin helposti. Miksi sitä kuitenkin taas unohti ja antoi itsensä tuudittautua siihen typerään harhaluuloon, että oikeasti merkitsisi sille toiselle ihan todella jotain?

Kysyin pikkusiskolta, miksi mulle käy aina näin. Näen kuulemma aina muissa pelkkää hyvää. No en näe, mutta taidan uskoa liikaa siihen hyvään, mitä näen.