HAASTE

50 Shades of a lady:n Oranssinen oli vastannut Liebster Awards haasteeseen ja laatinut ihanat kysymykset, joita ihailemalla sain huijattua hänet haastamaan itsenikin! Kysymykset vain olivat sellaisia, että pysähdyin niitä itse miettimään ja sitä tapahtuu harvoin.

1. Mitä näet kun katsot ulos keittiösi ikkunasta?

Ankean sisäpihan, jonne sataa hiljalleen uutta lunta. Lumi peittää pikkuhiljaa erinäisiä lastenleluja ja muita rojuja. Vastapäätä ikkunaani on ankea piharakennus, jonka rappaus murenee pikkuhiljaa ja viimevuotiset köynnökset roikkuvat sen pinnalla kuihtuneina. Ei houkuttele ulkoilemaan tämä maisema.

2. Mikä sinusta on se tärkein Kevään merkki?

Tämä onkin haastava, mutta tärkein on ehkä se haju joka lähtee sulavasta maasta. Sellainen kamala mudan löyhkä oikeastaan. Sen hajun ilmaannuttua kuvioihin voi olla varma siitä, että kevät on täällä. En ainakaan muista, että tuota hajua olisi koskaan seurannut lunta.

3. Missä vaatteessa olet kaikkein itsevarmoin?

Isossa kolitsipaidassa (ei kuitenkaan huppari!) ja farkuissa. Luottovaatteideni tulee tuntua ja näyttää hyvältä ja minun on tunnettava oloni kotoisaksi niissä! Kaiken vähänkin kiristävän ja turhan rohkean voi unohtaa silloin kun kaipaan lisää itsevarmuutta.

4. Mitä teet kun suutut oikein kunnolla – huudat, mykistyt, itket, naurat, vai mitä?

Muutun kamalaksi. Yleensä aluksi vaikenen kuin muuri ja jos katse voisi tappaa… No sen jälkeen sanon huudan helposti häijyjä asioita ja yritän satuttaa toista mahdollisimman pahoin. Typerää, koska yleensä loukkaan tällä vain itseäni ja saan pahan mielen. Usein myös kadun asioita, jotka olen tilassani laukonut, koska ne olisi voinut esittää rakentavasti ja ystävällisestikin. Pyrin suuttumaan kunnolla mahdollisimman harvoin.

5. Onko sinun helppo katsoa vieraita ihmisiä silmiin?

On. Paitsi jos hän hyökkää kimppuuni jollain tavoin. Mutta olettaen, että kyseessä on normaalia kanssakäymista kaupan kassan, uuden opiskelukaverin, tallikaverin, puolison sukulaisen etc. kanssa, silmiin katsominen on minulle helppoa. Paljon helpompaa kuin katseen kierrättäminen nurkissa. Toisinaan minua syytetään ahdistavasta tuijottamisesta, joten olen yrittänyt opetella sitä nurkkien tuijottelua.

6. Kuinka suuri on ”henkilökohtainen tilasi”?

Riippuu ihan tilanteesta ja päivästä! Jos koen oloni uhatuksi jonkun ihmisen takia saisi hän mieluummin pysyä ainakin kahden metrin päässä, mieluummin kauempana. Mutta normaalientuntemattomien kanssa tavatessa ja ehkä keskustellessa käsivarrenmitta riittää, jos on ahdasta en ahdistu pienemmästäkään etäisyydestä. Läheisten ja rakkaiden ihmisten kanssa olen mieluusti ihan ihokontaktissakin.

7. Luetko omia vanhoja blogitekstejäsi?

Luen toisinaan.

8. Kuka läheisesi on vaikuttanut sinuun kaikista eniten?

Hmm.. He ovat vaikuttaneet minuun niin kovin eri tavoin! Vastaan ehkä kuitenkin Pikkusisko. Hän on opettanut minulle, että todellinen rakkaus todella kestää ihan mitä tahansa.

9. Kirjoitatko koskaan ”oikeita” kirjeitä/postikortteja?

Kyllä kirjoitan! Olen kirjeenvaihdossa ensimmäisen perhepäivähoitajani kanssa, joskin kirjeidemme välit ovat venyneet luvattoman pitkiksi. Pitäisi ehkä kokeilla lähettää postikortti? Sen voisi kirjoittaa suoraan kaupassa ja pistää menemään heti.

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Läheisyys ja rakkaus. Pienet arjen asiat. Onnistuminen. Eläimeni. Läheiseni. Ihmiset ympärilläni.

 

Ja nyt minun pitää sitten haastaa 11 pientä blogia, mutta mistäs minä tiedän onko blogi pieni tai ei? Taidan tehdä tähän sellaisen linjavedon, että jos blogilla ei ole suosittelemme-tarraa, se on tarpeeksi pieni. Näköjään lukulistallani pyörii näköjään lähinnä suuria ja suosittuja blogeja ja kaikissa pienissä blogeissa on viimeinen päivitys viimevuoden puolella… 11 blogia en siis haasta, mutta tässä nämä muutama pienempi, jotka päivittyvät:

 

Lusikoita kiitos

Saattaen vaihdettava

Lucky Road

+ Kaikki jotka haasteen nyt näkevät ja haluavat vastaanottaa.

 

 

Ja sitten tietysti pitää miettiä, että mitä sitä itse haluan kysyä.

1. Mikä kipu on vaikeinta kestää?

2. Mikä on luontainen päivärytmisi?

3. Jos saisit käyttöösi rajattoman määrän matkarahaa ja kuukauden aikaa, mitä tekisit?

4. Jos sinulla on kertakaikkisen huono päivä, mitä teet?

5. Onko sinun helppo päästää uusia ihmisiä elämääsi?

6. Mikä on surullisinta mitä tiedät?

7. Jos saisit yhden toiveen, joka toteutuisi varmasti, mitä toivoisit?

8. Mitä mieltä olet tatuoinneista? Pitääkö niiden tarkoittaa jotakin?

9. Mitä ilman et koskaan, ikinä, missään tilanteessa lähde pois kotoa yli puoleksi tunniksi?

10. Mistä aistista luopuisit, jos olisi pakko?

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään

24 VUOTTA

Jei, täytän tänään 24 vuotta. Vielä vuosi neljännesvuosisataan. Koska elän ainakin satavuotiaaksi, on elämäni vasta alussa. Mutta. Onko tämä epätoivon sävyttämä taaperrus maan kamaralla sen sadan vuoden arvoista? Ovatko ne pienet onnen hetket sen arvoisia, että niillä ostaa oman elämänsä kulun positiivisen puolelle? Aina sellaisena positiivisena hetkenä tuntuu tietysti siltä, että vastaus kysymykseen on helppo. Totta kai se on sen arvoista. Kun tuo onnellinen hetki sitten hiipuu pois ja nurkan takaa paiskataan loskaa suoraan päin näköä, vastaus muuttuu epäröiväksi. On se, kai?

Onneksi oma mittarini on (vielä) plussan puolella, mutta valehtelisin, jos väittäisin, että en joudu miettimään elämääni ja valintojani. En ole valinnut elämääni niitä helpoimpia ihmisiä, en todellakaan. Toisaalta olen valinnut heidät syystä. Pitäisikö minun nyt kuitenkin miettiä syitäni uudelleen? Onko kuitenkin niin, että elämässäni käsitellään nyt sellaisia asioita, joihin omat resurssini eivät riitä? Onko kuitenkin niin, että tämä rakkaus on liian repivä? Olisiko kuitenkin parempi yksin?

No turvallisempaa ainakin. Ei tarvitsisi vastata mistään kenellekään, senkun elääporskuttaisi kutakuinkin niin kuin mieli tekee. Tämä ei kuitenkaan ole se pääasiallinen ongelma, koska suhteessa ei ole ongelmana minun käytökseni. Ei, miehen tekemät elämänvalinnat ovat se, mikä nyt mietityttää. Olenko valmis katsomaan hänen toimintaansa vielä vuoden, kahden, viiden tai kymmenen vuoden päästä? Entä miten toivomani lapset mahdollisesti sekoittavat pakkaa? Miehelle puhuessani saan ristiriitaisia viestejä. Ei hän kuulemma ole muuttamassa toimintatapojaan, mutta toisaalta ei hän näe käyttäytyvänsä näin enää viiden vuoden kuluttua. Siis, ööö, MITÄ??

Olenko valmis elämään yksin, vastaten vain itsestäni, jos voin sillä ostaa itseni vapaaksi toisten aiheuttamasta surusta/tuskasta/epätietoisuudesta? Olen kuvitellut olevani läheisyysriippuvainen ja haluavani pitää itselleni tärkeistä ihmisistä kynsin hampain kiinni, mutta olenko nyt onnistunut kehittämään itselleni jonkin sairaan puolustusmekanismin, jonka ansiosta haluankin työntää itselleni rakkaat ihmiset pois luotani? Pelkäänkö loukatuksi tulemista niin paljon, että olen valmis elämään mieluummin yksin kuin antaisin kenellekään vallan satuttaa itseäni? No minua kyllä on satutettu, paljon. Ei siis lienisi ollenkaan tuulestatemmattua olettaa tuollaisen puolustusmekanismin syntyneen, mutta minun täytyy kysyä itseltäni, haluanko pitää sen.

No hyvää synttäriä minulle, toivottavasti vuorokausi paranee loppuaan kohden.

Suhteet Oma elämä