VIHDOIN

No nyt on sitten tatuointi hakattu selkään. Tai on ollut jo pari päivää, mutta nyt vasta siitä kirjoitan. Pikkusisko tuli mukaan henkiseksi tueksi, vaikka sitä taisi kyllä jännittää jopa enemmän kuin mua. Vaikka kyllä muakin jännitti aika tavalla ja siinä vaiheessa, kun tatuoitsija haki mulle jakkaran, ajattelin että no way, pitäskö mun istua ilman tukea? Mä en tuu selviämään tästä kunnialla… Mutta ei se sitten ehkä ollut niiin paha ku olin ajatellut. Tai siis eihän se nyt kivalta tuntunut, ihan kuin joku olis oikeen terävällä veitsenkärjellä kaivertanut jotain selkään. Mutta en edes kiroillut ja hommaan ei suhraantunut kuin joku 5 minuuttia. Jälkikäteenkään ei sattunut, eikä satu. Tosi jännä.Kyllä mä kuvittelin vähintään järkyttävää kipua, jonka kestää vain koska tietää sen loppuvan nopeasti. Paitsi että odotin myös jälkijomotusta. No parempi näin päin!

Viime viikolla valitin, miten kaikki kaatuu päälle ja mikään ei suju. No loppuviikko meni sitten jo huomattavasti paremmin ja tämä viikko on jatkanut nousujohdetta. Viimeviikon vastoinkäymisiä tuskin edes muistaa enää ja jouluunkin on enää 7 yötä, mutta sitä en ole vielä ihan sisäistänyt. Kotona pitäisi tehdä joulusiivo, mutta en tiedä viitsinkö. Olen kuitenkin joulun lapsuudenkodissani.