Mistä kaikki alkoi?
Kuusi vuotta sitten elämäni muuttui radikaalisti. Elettiin kevättalvea 2012 ja Sauli Niinistö valittiin juuri Suomen presidentiksi. Kuukausi ennen presidentinvaaleja matkustin Ghanaan, Accraan suorittamaan yliopisto-opintoihini sisältyvää opetusharjoittelua. Reissu oli tapahtumarikas ja kuten olettaa saattaa, en selvinnyt neljästä kehitysmaassa vietetystä viikosta täysin ilman terveydellisiä seurauksia. Matkan jälkeen alkoi nimittäin putki monenkirjavia vatsavaivoja, jotka hankaloittavat elämääni vielä tänäkin päivänä.
Koska mitään varsinaista vikaa suolistostani ei ylä- tai alakautta tehtyjen tähystysten ja parasiittitestien jälkeen löydetty, kertoi lääkäri vaivojeni syynä olevan IBS (Irritable Bowel Syndrome) eli ärtyneen suolen oireyhtymä. Tämän jälkeen olen kokeillut vatsaongelmiini niin FODMAP -ruokavaliota, antioksidanttiklinikkaa kuin ravintoterapeuttia. Olen tavannut kymmeniä eri lääkäreitä ja kokeillut vaikka ja mitä lisäravinne- ja lääkekuureja. Olen joogannut, meditoinut, urheillut monipuolisesti, pitänyt hyvinvointipäiväkirjaa, käynyt vyöhyketerapeutilla, levännyt, juonut paljon vettä, paastonnut ja tehnyt suolihuuhteluita. Tiivistettynä sanoen olen siis kokeillut TODELLA montaa eri apukeinoa. Vaikka joinain harvinaisina huippuhetkinä vaivoja on ollut huomattavasti vähemmän, yli kahta peräkkäistä ja täysin vatsaoireetonta päivää en ole näiden viimeisen kuuden vuoden aikana elänyt.
Olen avautunut vaivoistani lääkäreiden lisäksi puolisolleni, perheelleni, ystäväpiirilleni ja välillä jopa lähes tuntemattomille lounasseuralaisille. Erityisesti kaikki läheiseni ovat jaksaneet kuunnella ongelmiani vuodesta toiseen tuskaani myötäeläen ja kannustaen, mistä olen heille ikuisesti kiitollinen. Nyt kuitenkin koen, että tarvitsen uuden foorumin, jonne purkaa ja jakaa tuntemuksiani etenkin siitä näkökulmasta, mistä kaikesta olen tähän mennessä saanut apua ja mitä uusia apukeinoja aion kokeilla. Toivon, että joku samanlaisessa tilanteessa oleva saisi joskus vertaistukea kirjoituksistani ja kenties joitain apukeinoja oman terveytensä ja hyvinvointinsa tukemiseen. Otan myös innokkaasti itse toisten kohtalotovereitten vinkkejä vastaan!
Jostain syystä vessa-asiat koetaan usein kamalan noloina ja myötähäpeää herättävinä puheenaiheina. Kun suolisto ja sen hyvinvointi ovat kuitenkin mielessä vuoden joka ikisenä päivänä, voin kertoa, että niistä muodostuu väkisinkin varsin tavanomainen (ruoka)pöydän puheenaihe. Blogini tarkoituksena on keskustella asioista niiden oikeilla nimillä, joten aion kirjoittaa suoraa tekstiä myös siitä itsestään eli peräsuolemme ulos struuttaamasta jätöksestä; kakasta, sonnasta, lannasta, kököstä, jöötistä, pökäleestä, sannasta, skeidasta, kikkareesta ja perus paskasta. Vatsan toimiminen ja etenkin toimimattomuus kun on aika olennainen osa hyvinvointiani tällä hetkellä.
Mikäli et kestä lukea pierukakkajuttuja, suosittelen lämpimästi, että jätät lukemisesi tähän!
-Katri Emilia