Akateeminen vapaus: lätkäfinaalin jälkeen klo 11 töihin
Tutkijan urani aikana olen aina vaan enemmän ja enemmän rakastunut akateemiseen vapauteen. Jo aikanaan työhaastattelussa tuleva pomoni (yksi niistä kolmesta) sanoi, että hänelle on aika sama missä ja milloin työni teen, kunhan teen.
Nukuin viime vuonna tokalla työviikollani pommiin ja ehdin töihin vasta puolilta päivin. Työkaveri ei reagoinut ”kahdeksasta neljään” -työajoista hieman poikkeavaan saapumisaikaani juuri mitenkään ja kysyi lakonisesti lähdenkö samantien syömään hänen kanssaan. Silloin viimeistään tajusin, että pomo oli ollut tosissaan. Jos ei ole palaveria tai muuta sovittua, ketään ei kiinnosta monelta olet töissä.
Tällaisina aamuina akateeminen vapaus nousee arvoon arvaamattomaan. Katsoin eilen matsin, join ekan erän aikana pari bisseä, 1-0 tilanteen jälkeen hermorauniona yhden kaksi lasia konjakkia, 1-3 tilanteen jälkeen huumassa lasin kuoharia ja toisen joskus viidennen ja kuudennen maalin välissä. Sanomattakin selvää, että kun viimeiset annokset otettiin puolen yön aikaan, rouhea aamutunnelma oli väistämätön. Löin vielä lisää vettä myllyyn, ja kävelin kaverin kisastudiolta kotiin, luonnollisesti nakkikioskin kautta. Aikaa meni varmaan 45 minuuttia, koska piti välillä pysähtyä huutelemaan ohiajaville autoille ja niistä roikkuville Suomen lipun heiluttajille. Kansaa oli kaduilla ja ratikkapysäkkien katoilla. Kadunlakaisukoneen kyljäessäkin roikkui ”arvokkaasti” Suomen lippu. Lopullinen päätyynyyn-aikani oli joskus puoli kolmelta (Facebookin tsekkaus kesti aika kauan, piti myös sitten väkisin kommentoida ainakin kymmentä lätkäaiheista statuspäivitystä.).
Eli ei siis paljon kiinnostanut tulla töihin kahdeksaksi. No, heräsin ysiltä, rauhassa kokkailin herkkuaamupalaa ja mietin varmaan puoli tuntia vaatekaapin edessä, mitä sinivalkoista laitan päälle töihin (aika pöljää touhua, mutta nyt on koko kansa sekaisin, eli menköön tämän kerran). Epäilin kyllä jo silloin heikkoa tämän päivän osanottoa täällä toimistolla, jolloin teemavaatetus ei saisi ansaistsemaansa yleisön huomiota. Arvasin oikein, hiljaista pitelee.
Helsingin keskustan eilisyön ihmispaljoudesta päätellen aika moni muukin on tänään etäpäivällä, saikulla, saldovapaalla, rokulilla…mitä näitä nyt on. Mullepas tämä onkin täysin normaalia! Työteho on kyllä melko onneton. Yritin kirjoittaa, mutta englannin kieli ei tällaisena päivänä onnistu, eikä ole Suomi-on-uusi-maailmanparasmestari-patriotismin mukaistakaan. Mutta koska aina ja joka päivä olisi hyvä kirjoittaa edes jotain, kirjoitan nyt sitten tätä. Kyllä tämäkin työhön liittyy! Eikä edes omatunto paina. No ehkä vähän kyllä, mullahan on erittäin korkea moraali.. Kuitenkin eilinen työnteko – kirjoitin yhtä artikkelia muutaman tunnin – kuittaa tämän päivän löysäilyn. Pelin suhteen olin kyllä sen verran skeptinen kirjoittamisen aikaan, että en kyllä ennakoinut tämän päivän tilannetta ja olotilaa. Kirjoitin, koska deadline oli eilen. Dokkarin sisältäneen sähköpostin lähetysaika oli 21.08. Muista pyhittää lepopäivä my ass. Akateeminen vapaus tarkoittaa myös vapaapäivien* uhraamista työasioille. Kutsumus, tuo rakas ystäväni.
Onneksi voi jatkaa päivän lööbailulinjaa, ja lähteä ajoissa kotiin. Pitää ehkä askarrella itse tyynyliinasta oma Suomen lippu. Varmaan ovat jo kaupoista loppuneet. Torilla tavataan**, eiks niin?
-L
(Sori suttuinen kuva. Minä heiluin, kännykkä heilui, autot heilui, ihmiset autoissa ja ratikkapysäkin katolla heilui, joten tämä on parasta, mitä näillä tekijöillä sai aikaan. Tunnelma oli kuten kuvakin: sekava.)
* Miksi deadlinet laitetaan lähes aina sunnuntaille? Kuka muka saa mitään valmiiksi jo perjantaina? Mulla menee aina sunnuntait viimeiseen viilaukseen, koska asenteeni asiaan on se, että viimeiseen asti korjaillaan, viilaillaan ja parannetaan, jotta voi sanoa tehneensä kaikkensa. Voisiko yleisen deadline-standardin asettaa vaikka torstaille?
** Kaiken vastakkainasettelun ajan, persuvastaisten mielenosoitusten, ”yritysjohtajat on ahnetta eliittiä-” ja ”minun veromarkat menee mustille miehille ja se on epäreilua”-kansan segregaation keskellä tällainen, lähes koko Suomen yhdistävä tapaus tulee kreivin aikaan. Kiitos jellonat, jos tällä saadaan edes ripaus lisää yhteiskuntarauhaa, edes hetkeksi.