Mitä mietin synnyttämisestä, näin h-hetken lähestyessä
Synnytys lähestyy ja odotan jo, että pääsisin tositoimiin. No, ei tietenkään varsinaisesti se itse synnyttäminen houkuttele niin paljon, vaan lähinnä tästä vatsasta, odotustilasta ja epävarmuudesta eroon pääseminen. Ja tietysti pienen vauvan syliin saaminen!
Vauvasta on tavallaan vähän konkreettisempi mielikuva tällä kertaa kuin ensimmäistä lasta odottaessa. Silti ajatus on melko abstrakti: mielessä on lähinnä samankokoinen ja -näköinen pieni vauveli kuin Lapsi oli syntyessään, ja tämähän on ihan oma yksilönsä ja saattaa olla hyvinkin erilainen. Minkäänlaista painoarviotakaan en ole vauvasta saanut, muuta kuin että ihan normaalilta vaikuttaa. Kovin kummalliselta tuntuu ajatus, että kohta meillä on täällä kotona kaksi pientä lasta, ja Miehen kolmen viikon isyysloman jälkeen olen heidän kanssaan yksin kotona ja vastaan arjen pyörittämisestä. Huh ja hui. Toisaalta ehkä olo on sitten kevyempi ilman tätä isoa mahaa ja imetyshormoonit kai auttavat tälläkin kertaa jaksamaan, pää ei varmaankaan ole yhtä pyörällä kuin ihka ensimmäisen vauvan kanssa. Mutta nyt ei nukuta puolille päivin jos vauva onkin myöhään nukahtavaa tai huonosti nukkuvaa sorttia, siitä pitää aamulla heräävä Lapsi huolen!
Alun perin halusin valmistautua synnytykseen vielä hitusen perusteellisemmin kuin edellisellä kerralla. Viimeksihän synnytin hypnosynnytyksen periaatteita apuna käyttäen ja tälläkin kertaa on samansuuntaiset suunnitelmat. Olen ihan alkuraskaudesta alkaen kuunnellut Sateenkaarirentoutus -nimistä synnytysrentoutusäänitettä iltaisin nukkumaan mennessä ja välillä myös positiivisia affirmaatioita synnytyksen etenemisestä ja vauvasta. Sen sijaan varsinaiset syvemmät itsehypnoosiharjoitteet ovat tälläkin kertaa jääneet vähälle, kun omaa aikaa ei kauheasti ole ollut. Hengitysharjoituksia olen tehnyt jonkin verran, ottanut hieman selvää veteensynnyttämisestä ja vuokrannut itselleni Tens-laitteen. Olen kerrannut hypnosynnytykseen kuuluvia erilaisia rentoutumista helpottavia mielikuvia. Suurin valmistautuminen lienee kuitenkin se, että takana on jo yksi aika lailla hyvillä mielin sujunut synnytys. Luottavainen mieli on se paras apu, ainakin minulle.
Toiveissa olisi siis jälleen kerran lääkkeetön synnytys, johon puututtaisiin mahdollisimman vähän. Haluan antaa kehon tehdä synnytystyön, rentoutua ja rauhoittua keskittymään itseeni ja vauvaan ja saada siihen tukea sekä Mieheltä että sairaalan henkilökunnalta. Mieluiten olisin paljon suihkussa ja ammeessa ja voisin jopa synnyttää vauvan veteen, niin helpottavalta vesi elementtinä viime kerralla tuntui. Tens-laitteesta uskon myös olevan paljon hyötyä, niin olen kuullut monilta ja käyttökokemukset jo kotona tuntuvat tosi positiivisilta. Jo pienelläkin virralla laite rentouttaa kivasti ja poveria näyttäisi olevan tarjolla lisää ihan hurjat määrät!
Odotettavissa on, että tällä kertaa synnytys sujuu huomattavasti edellistä nopeammin, joten en tiedä ehdinkö lopulta edes käyttää kaikkia noita keinoja, mitkä tuntuvat tällä kertaa parhailta ja miten synnytys yleensä ottaen tällä kertaa etenee ja miltä se tuntuu. Ehkä eniten jännittää, osataanko lähteä synnärille oikeaan aikaan ja ettei Jorvissa vain olisi sulkua juuri kun sinne pitäisi päästä. Olen tässä lähiaikoina kuullut useamman tarinan uudelleensynnyttäjien erittäin nopeista synnytyksistä, joissa vauva on joko syntynyt kotiin, matkalle tai juuri sairaalaan päästyä. Sellainen tuntuu hieman pelottavalta, sillä eniten toivoisin synnytykseen juuri rauhaa ja turvallista olotilaa. Onneksi mun äiti on täällä meillä kotona valmiina hoitamaan Lasta milloin vain ja Mies pääsee mukaan synnytykseen tueksi ja turvaksi.
Vaikka edellinen synnytys sujui hyvin, muutamia asioita toivoisin menevän jotenkin paremmin kuin viimeksi. Tai oikeastaan lähinnä ponnistusvaiheen… Sehän ei kovin kauaa viimeksi kestänyt, joten sikäli ei valittamista. Mutta en jotenkin osannut etsiä itselleni sellaista asentoa, jossa vauvan tulo olisi onnistunut kaikkein kevyimmin ja helpoimmin, vaan tunsin tarvetta käyttää paljon lihasvoimaa. Kätilö ehdotti silloin kontallaan olemista sängyn yläpäätyyn nojaten, mutten saanut siinä asennossa itselleni tarvittavaa tukea vaan valuin koko ajan alas päin, joten päädyin synnyttämään puoli-istuvassa asennossa. Tuolloin tuntui, että vatsalihakset olivat repeämispisteessä ja tarvitsin voiman raajoista. Nyt haluaisin joko synnyttää veteen tai kokeilla mahdollisimman paljon painovoimaa avuksi käyttäviä asentoja, esim. kontallaan, mutta hyvin tuettuna voisi olla hyvä. Uskon, että vauvan voi saada liukumaan ulos mukavamminkin kuin viimeksi – toivottavasti tällä kertaa se onnistuisi! Olin myös monta tuntia sisäänpäin kääntyneessä tilassa oltuani melko pöhnässä ja hämilläni, kun sain vauvan rinnan päälle ja avasin silmäni. Tällä kertaa ehkä jo ponnistusvaiheessa voisi olla hyvä tulla vähän jo ulos maailmaan, pois omasta sisätilasta. Aika näyttää, mikä on tällä kertaa hyvä!
Tuntuu kummalliselta ajatukselta jäädä sairaalaan kaksin vauvan kanssa, ilman Miestä ja Lasta – perhehuoneet ovat ilmeisesti aika kortilla ja niitä annetaan mieluummin ensisynnyttäjille. Lasta tulee varmasti ihan kamala ikävä sairaalassa ollessa! Ja jos huoneessa on kovin monta muuta äitiä ja vauvaa niin on vaikea kuvitella, että siellä voisi oikeasti levätä ja rentoutua… Ehkä sitten olisi kiva päästä nopeasti jo kotiutumaan.
Tällä hetkellä on varsinkin kummallinen välitilaolo. Lähdetäänkö synnyttämään jo pian vai kestääkö tätä odotusta vielä pitkään? Eilen ja tänään mua on vaivannut kamala nälkä, koko ajan voisin olla syömässä, ja unikin maistuisi – onko tämä valmistautumista synnytykseen vai kuvittelenko vain? Supistuksia ei oikeastaan ole juuri ollut viime aikoina, mutta oma mielikuvani on, että kun synnytys käynnistyy niin se alkaa ihan yhtäkkiä, niin kuin viimeksikin. Nyt lämmitän saunan, rentoudun, syön ja nukun. Ehkä jo ensi yö toisi meille uuden perheenjäsenen?
Rv 39+1