Arviointivirhe ja unisuutta

Herään, pissattaa. Kello on neljä aamulla. Venytän lähtöä, ei jaksaisi.

Lapsi herää, löytyy istumasta omassa sängyssään. Ei näin aikaisin vielä saa herätä, keskellä yötä, kippaan hänet takaisin nukkumaan. Lapsi on sitä mieltä, että nyt pitäisi saada maitoa, osoittelee sormella kohti rintamusta. Mutta kun hän on nukkunut jo useamman yön ilman maitoa, olen päättäväinen ja yritän saada hänet takaisin uneen omaan sänkyynsä. Näyttää jo siltä, että Lapsi alkaisi uudelleen nukkumaan, mutta alkaakin sitten pyytää maitoa uudestaan ja itkemään kovasti. Totean, että läsnäoloni ja tottumus saada maitoa taitaa vaikeuttaa nyt tilannetta.

Vaihdan vuoroa Miehen kanssa ja lähden pissalle. Siis mitä!?! Kello onkin jo 6.45! Taisinkin nukahtaa jossain välissä. Tämähän muuttaa tilanteen täysin, Lapsellahan voi olla oikeasti jo nälkä. Lapsi siirretään väliimme ja hän ryystää maitoa tyytyväisenä. Ei enää nukahda, mutta lepäilee ja mylläilee välissämme. 

Puoli kahdeksan maissa on noustava, vaikka nukuttaisi armottomasti. On Miehen vuoro nukkua pidempään tänään. Siirrymme Lapsen kanssa tuvan puolelle, Lapsi leikkii lattialla ja minä makaan vieressä peiton alla. Silmät luppasevat, uni painaa, krooh… Hetkinen! Nyt on noustava pystyyn, muuten nukahdan oikeasti lattialle ja Lapsi on oman onnensa nojassa. Hop.

Vaipanvaihto, Lapselle vaatetta päälle, aamupuuron keitto. Mummo tulee sisälle, hän nukkuu toisessa rakennuksessa nyt kun on meillä kylässä. Delegoin Lapsen aamiaisen syöttämisen mummolle ja palaan Miehen viereen nukkumaan, kiitollisena avusta.

Herään. Kello on melkein 12. Oho, kylläpäs väsytti. Matalapaine, eilinen touhupäivä, raskaus..? Näin unisia aamuja en toivo, kun olemme muutaman viikon päästä taas päivät kaksin Lapsen kanssa. On kai alettava menemään aikaisemmin nukkumaan.