Miten lapseni pärjää?
Minuun iski tänään tulevaisuudenhuoli lapsestani.
Liina on rauhallinen, varovainen ja perfektionismiin taipuvainen lapsi. Hän oppi kävelemäänkin paljon edellytyksiään myöhemmin, kun ei vain halunnut edes yrittää koko asiaa ennen kuin oli aivan varma, että osaa. Uusissa tilanteissa hän yleensä jähmettyy tuijottamaan ja tarkkailemaan, saattaa kommentoida sanallisesti, muttei toimi. Pienetkin vastoinkäymiset saattavat laukaista tosi ison ja pitkään kestävän porun.
Tänä syksynä olen huomannut, että Liina on suorastaan arka. Nyt kun lasten taidot ovat karttuneet ja monet ovat aktiivisia ja toimeliaita, Liina on muiden lasten joukossa todella paljon varovaisemman ja herkemmän oloinen muihin verrattuna. Meille hän on tietysti se normaali kaksivuotiaan mittapuu ja toki hänen perusluonteensa on ollut tiedossa, mutta jotenkin olen nyt havahtunut huomaamaan sen vielä paremmin. Täytyy vielä mainita, että Liina on monessa asiassa hyvin taitava ja kehittynyt kaksivuotias.
Käytännön esimerkki. Liina oppi vasta eilen iloitsemaan oikein kunnolla liukumäen laskemisesta. Yleensä nopea mäenlasku on vähän jännittänyt ja pyllylleen muksahtaminen laskun lopuksi on itkettänyt. Useimmiten hän ei ole halunnut laskea mäkeä tai laskenut vain kerran. Eilen hän laski mäkeä kerran toisensa perään ja uskaltautui tekemään sen ihan itse, nauraen riemusta. Ja oppi myös tulemaan laskun päätteeksi suoraan jaloilleen.
No mistä se huoli? Kaikki lapsethan kehittyvät omaan tahtiinsa ja ovat omanlaisiaan.
Tänään olimme leikkipuistossa leikkimässä. Siellä oli myös pari muuta kaksivuotiasta sekä yksi 5-6 -vuotias tyttö. Oikein kivoja lapsia kaikki. Tämä isompi tyttö oli sellainen reipasotteinen ja aktiivinen tapaus, joka heti alkuun tuli lainaamaan meidän hiekkaleluja hyvin mutkattomasti.
Tänään kaikki leikkipuiston lapset olivat liukumäen kimpussa yhtä aikaa. Liinaa yleensä jännittää liian monen lapsen häärätessä saman asian kimpussa ja poistuu tilanteesta, mutta tänään hän laski muiden kanssa.
Sitten isompi tyttö alkoi etuilla pienempiään portaissa – ihan siksi kun oli isompi ja osasi paremmin, melko normaalia lasten toimintaa – ja kun Liina oli hidas uskaltautumaan portaita ylös niin hän kutsui tätä tyhmäksi ja yritti kiivetä Liinan yli portaita. Tytön äiti puuttui asiaan ja esti tyttöä jyräämästä pienempiään, mutta tuota tyhmä-kommenttia hän ei kuullut.
Minusta löytyi silloin melkoinen leijonaemo. Ojensin isompaa ja pidin lapseni puolia, selitin, että tyhmäksi ei haukuta, jos toinen on pienempi ja avuttomampi. Pidin huolen, että Liina saisi kiivetä ja laskea rauhassa omalla vuorollaan. Ja Liinaan iski taas arkuus ja hän lopetti mäenlaskun.
Samalla sydämeni särkyi. Onko tämä tulevaisuudenkuva, jääkö pieni fiksu varovainen tyttöni tulevaisuudessa toisten lasten jalkoihin? Miten hän pärjää, kun äiti tai isä ei ole puolustamassa ja vartioimassa? Jääkö Liina syrjään kivoista jutuista, koska ei osaa pitää puoliaan?
Miten tästä vanhemmuudesta oikein selviää sydän särkymättä sen tuhannen kertaa? Miten osaisin kasvattaa herkkislapseni pitämään puoliaan?