Tahdon!

Perjantaina eduskunnan täysistunto äänestää tasa-arvoisesta avioliittolaista. Voitte varmasti jo päätellä tuosta bannerista, että minäkin kannatan tasa-arvoista avioliittolakia. Todellakin!

Asiasta voi tietysti olle muutamaakin mieltä, erilaisin argumentein. Voi vedota kirkkoon, uskontoon, Raamattuun, avioliittoinstituution historiaan ynnä muuta.

Minun mielestäni tämä asia on yksinkertainen, sekä tavallisen kansalaisen että lainsäätäjien näkökulmasta. Kyse on tasa-arvosta: Haluammeko, että meidän nykyaikaisen ns. hyvinvointiyhteiskuntamme lainsäädäntö perustuu siihen, että kaikki kansalaiset ovat lain edessä samanarvoisia?

Lainsäätäjien tulisi mielestäni pääsääntöisesti pohtia juuri tätä näkökulmaa ja unohtaa omat mielipiteensä siitä sun tästä asiasta, joka liippaa aiheen läheltä. Kansalaisille kuuluu tasa-arvoinen kohtelu. Lakien kuuluu turvata se. Piste.

Esimerkkinä:

Menin naimisiin viime helmikuussa. Allekirjoitin paperin, jossa ilmoitin uudeksi sukunimekseni mieheni suvun nimen. Muutamaa arkipäivää myöhemmin nimi oli täysin virallisesti minun ja käytettävissä.

Ystäväni meni naimisiin – tai siis, rekisteröi parisuhteensa – ja joutui anomaan oikeutta käyttää puolisonsa kanssa yhteistä sukunimeä. En tiedä kauanko prosessissa todellisuudessa kesti, mutta häiden jälkeen hänen arvionsa oli, että puolikin vuotta saattaisi kulua. 

Voi olla, että rekisteröidyssä parisuhteessa nimen saa käyttöönsä nopeamminkin kuin puolessa vuodessa, mutta mielestäni on hyvin eriarvoistavaa ja nöyryyttävää, että yksi kansalainen saa asian hoidettua lähes olankohautuksella ja toinen joutuu anomaan samaa oikeutta itselleen. Ja tässä esimerkissä oli sentään kyse verrattain pienestä asiasta, toisin kuin vaikka juridisissa eroavaisuuksissa avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä.

Samat oikeudet kaikille, kiitos.