Yön hämärässä

Arvaatko, kuinka paljon ketuttaa tässä tilanteessa? Olen yön aikana nukkunut ihan todella vähän. Siis todella vähän. Ainakin tietääkseni. Joko en meinaa saada unta, kun kurkussa kaihertaa jokin yskitystä aiheuttava, tai sitten Lapsi herää hankalaan oloonsa ja kaipaa apua. Vuoronperään pompin sängystä matkasängyn luo tai pyörin omalla paikallani. Kello 5 Lapsen nenä rohisee ja pieni ähertää hankalankuuloisesti sängyssään, ja minulla on Nälkä. Aaargh. Raahaudun alakertaan etsimään Lapsen nenänpuhdistusvälineitä ja hörppäämään juotavan jugurtin (onneksi sellainen löytyy jääkaapista, se nyt vielä puuttuisi, että pitäisi alkaa jotain pureksimaan keskellä yötä). Nenäfriidaimu löytyy, mutta suolaliuossuihketta ei millään. Ei siis millään, mistään. Ei mistään. Kirosanat lentäisivät, jos jaksaisin.

Mutta sitten. Mies lähtee vuorostaan etsimään suolasumutetta (ei muuten löydä hänkään), minä otan Lapsen viereeni ja rauhoittelen. Pieni alkaa tuijotella rauhallisesti puoliavonaisilla silmillä, välillä sulkee ne, välillä katsoo minua kasvoihin. Ja sitten tajuan: tässä on tämä pieni rakas vieressä ja toinen samanmoinen vatsassa. Rakkaus <3 Yhtäkkiä Lapsen kasvoille leviää suloinen hymy, siirtää raukeaa kättään kohti kasvojani ja koskee nenää, suuta. Miten kukaan voisi olla suloisempi.

Kello 6, ankean ja suolasuihkeettoman niisto-operaation jälkeen matkiksesta kuuluu vielä ”mamma, kakka” ja sitten kaikki nukumme. Kello 10 asti. 

Tunnelmasta toiseen.

 

Aamun valossa kaikki näyttääkin sitten aina niin paljon helpommalta. Arvatkaa, kuka on ollut asialla: