Ajatuksia synnyttämisestä
Raskauden myötä olen palannut miettimään jälleen synnyttämistä. Huomaan, että joka kerta kun luen jonkun toisen synnytyskertomusta tai muita kokemuksia synnyttämisestä, alan miettiä esikoisen synnytystä ja ajatuksiani synnyttämisestä yleensä. Aihe on selvästi minulle ajankohtainen, vaikka varsinaisesti sen aika on vasta viiden kuukauden kuluttua.
Ennen Lasta ja mitään konkretiaa yhdenkään lapsen saamisesta, kauhukuvani synnyttämisestä oli, että olisin tapahtumassa jotenkin objektina enkä yhtään kärryillä siitä, mitä tapahtuu. Jos jotain halusin synnytykseltä, niin olla läsnäolevana, tiedostavana ja kokevana subjektina, kokea oman synnytykseni itseni enkä muiden kautta. Tietystikään synnytystä ei voi ennalta täysin suunnitella, mutta olen aina halunnut olla valmistautunut siihen mahdollisimman hyvin. Mikään tarjolla oleva kivunlievityskään ei oikein ole tuntunut omankuuloiselta. Miehen siskolta kuulin sitten hypnosynnytyksestä ja hänen omista hypnosynnytyskokemuksistaan ja totesin heti, että jos joskus pääsen synnyttämään, tuo voisi olla minun juttuni.
Niinpä viime raskaudessa valmistauduin hypnosynnytykseen. Tilasin Marie Monganin Hypnobirthing -kirjan, luin sitä ja kuuntelin mukana tullutta rentoutus-cd:tä. Ilmoitin Miehen ja minut myös hypnosynnytyskurssille ja kävimme kurssin muutama kuukausi ennen Lapsen syntymää. Kurssi oli hyväksi myös Miehelle, joka sai sieltä tietoa synnytyksestä sekä konkreettisia keinoja, miten olla minulle avuksi synnytyksen aikana. Itselleni oli suuri turva tietää, että Mies ymmärtää, mitä toivon synnytykseltä ja osaa olla tukenani ja turvanani itse tilanteessa. Saimme paljon sekä fysiologista että muuta tietoa synnytyksen kulusta ja opin erilaisia hengitys-, itsehypnoosi- ja rentoutustekniikoita, jotka voisivat olla avuksi lääkkeettömässä synnytyksessä ja auttaa saamaan hyvän synnytyskokemuksen.
Harjoittelin rentoutusharjoitteita koko loppuraskauden. Erityisesti kuuntelin kurssilta saamaani suomenkielistä ”sateenkaarirentoutus” -nimistä äänitettä, aluksi päiväaikaan, myöhemmin nukkumaan mennessä. Tein listoja itselleni mahdollisesti synnytyksessä sopivista apukeinoista, sekä konkreettisista (synnytystuoli, suihku, amme, hieronta…) että mielikuvista. Valmistauduin niin hyvin kuin osasin. En usko, että lääkkeetön synnytys olisi välttämättä onnistunut, jos en olisi ollut niin päättäväinen sen suhteen ja harjoitellut rentoutumista etukäteen.
Synnytys sujui hyvin: lääkkeettömästi, rauhallisesti, turvallisesti, kohtuullisessa ajassa, ilman suuria fyysisiä vammoja. Olin tyytyväinen, että olin onnistunut saamaan positiivisen synnytyskokemuksen enkä ollut kokenut sitä kovin kivuliaana tai pelottavana. Silti huomasin, muutamia viikkoja synnytyksen jälkeen, että mieleeni palautui silloin tällöin hetkiä synnytyksestä, hieman unenkaltaisina ja epämääräisinä ja etten ehkä ollut kokemuksen kanssa kuitenkaan ihan sinut. Vietin lähes koko synnytyksen ajan silmät kiinni ja omissa maailmoissani, ja ehkä osa jälkihämmennyksestäni liittyy siihen, etten ollut silloin kovin tietoinen ympäristöstäni ja Lapsen syntymähetki palautti minut takaisin normaaliin elämään jostain omasta maailmastani.
Sain kirjoitettua synnytyskertomukseni vasta Lapsen ollessa puolivuotias. Jotenkin en osannut ryhtyä toimeen, vaan kaikki yritykseni tuntuivat niin pinnallisilta ja tylsiltä. Viimein syvennyin kirjoittamiseen ja keksin yhtäkkiä, että kirjoittaakseni minun täytyykin palata takaisin kokemuksen äärelle ja kirjoittaa preesensissä, tässä ja nyt. Ja naps, uppouduin taas synnytyksen maailmaan, jonnekin hämärän rajamaille…
Nyt kun synnytys on taas lähestyvä tosiseikka, haluan valmistautua siihen jopa edellistä kertaa paremmin. Osa hypnosynnytyksen harjoitteista jäi minulle etäisiksi, koska ne olisivat vaatineet suurempaa paneutumista. Haluan tällä kertaa tutustua niihin uudelleen ja paremmin. Vesi oli ehdottomasti tärkein elementti omassa synnytyksessäni ja tällä kertaa haluaisin synnyttää veteen, jos vain mahdollista. Ainakin nyt ja aiemman kokemuksen perusteella tuntuu siltä, että se olisi minun juttuni. Viimeksi KYSissä siihen ei ollut lupaa, mutta Jorvissa ilmeisesti se voisi olla mahdollista.
Melkein eniten tällä hetkellä jännittää ajatus siitä, että emme saisikaan perhehuonetta sairaalassaolon ajaksi. En voi kuvitella tilannetta, että Mies saattelisi minut ja vauvan synnyttäneiden osastolle ja lähtisi kotiin! Se tuntuu todella luonnottomalta ajatukselta. Tutustuminen omaan, uuteen vauvaan usean muun äidin ja vauvan kanssa samassa huoneessa tuntuu myöskin stressaavalta ajatukselta, ja kaikkien muiden vieraat käymässä. Miten siinä saa levätyksi tai rentouduttua vauvan kanssa. Miehen ja Lapsen sen sijaan toivoisin paikalle mahdollisimman paljon. Luultavasti haluaisin pian kotiin jos emme saa perhehuonetta, mutta ainahan ei ole mahdollista lähteä niin pian kuin itse toivoisi. Esikoisen kanssa emme saaneet lupaa aikaiseen kotiinlähtöön, koska hänen painonsa ei ollut noussut riittävästi. Ensipäivät oman lapsosen kanssa ovat arvokkaita ja soisin ne mieluiten meille yhdessä vanhempina ja perheenä.
Noin viisi kuukautta aikaa ennen uutta synnytystä. Sateenkaarirentoutus soi iPodissani useimpina iltoina nukkumaan mennessä, jo ihan alkuraskaudesta asti, sillä se on helpottanut välillä vaivanneita nukahtamisvaikeuksia. Muita harjoitteita alan tekemään tässä joskus. Tämä kirjoitus on myös askel kohti synnytykseen orientoitumista – omien ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen tällä hetkellä, ajatusten suuntaaminen kohti tulevaa. Sillä yllättävän pianhan se on jo käsillä, samoin kuin oma pieni uusi vauva.
Postaan myös synnytyskertomukseni Lapsen syntymästä lähiaikoina.