Kotiäiti ei saikkua saa
Sain flunssan. Kävin vielä mahdollisesti tartuttamassa sitä muihinkin avoimessa päiväkodissa tiistaina, kun alkuoireista huolimatta ajattelin, etten nyt varsinaisesti ole kuitenkaan tulossa kipeäksi, onhan näitä puolinaisia oloja ollut ennenkin. Ja pyh. Räkis iski päälle ja päivät on menneet lähinnä selviytyessä, nimittäin eihän mulla mitään sairaslomaa ole tuon Lapsen hoidosta. Näillä mennään, vaihtoehtoja ei kauheasti ole.
Sattui vielä kohdalle sellainen viikko, että huomenna on lastentanssin joulujuhla ja on melkosta pakko mennä paikalle, jotta lapsoset pääsevät esiintymään. Melkosta pakko olisi ollut mennä töihinkin eilen illalla, harjoittelemaan niitä pikku tanssiesityksiä pikkutanssijoiden kanssa, mutta ei onnistunut. Onneksi se lauantain juhla on rennonhenkinen ja kuutit, tontut ja lumiukot saavat esiintyä open sanallisten ohjeiden säestämänä. Pikkujouluihinkin olisin halunnut huomenna, mutta taitaa olla nyt no can do.
Mutta tästä sairastamisesta Lasta hoitaessa – mahdotonta hommaa. Ei tässä voi rauhassa sairastella ja toipua, pakko hoitaa edes ne kaikkein pakollisimmat toimenpiteet, vaikka voimat olisi kuinka vähissä. Keskiviikkona Mies palasi töistä vasta iltakymmeneltä, jolloin viimein raahauduin itsekin alakertaan Lasta nukuttamasta. En olisi oikeasti jaksanut suunnilleen klo 20 jälkeen enää yhtään mitään, mutta pakko mikä pakko. Siinä sitten pääsin hoitamaan itseäni vasta kympin jälkeen, puolikuolleena. Tosin ei ollut helppoa Miehelläkään, oli painanut koko päivän töitä lähes tauotta, ja kun tiesin kiireisen ajankohdan niin en viitsinyt hätyytellä häntä kotiin avuksi. Eilen aamupäivällä oli lähes yhtä mahdoton olo, mutta jaksettava oli. Onneksi Lapsi on ystävällisesti nukkunut suunnilleen kolmen tunnin päiväunia ja olen siinä vaiheessa päässyt lepäämään, ja eilen illalla Mies pääsi kotiin inhimilliseen aikaan ja hoiti Lapsen siitä eteenpäin. Huh.
Nyt kun tässä alkoi olo jo olla valoisampaan päin, Lapsi ei jostain syystä osannut nukkua viime yönä suunnilleen klo 1.30-5.30 välillä. Tämä kun on nykyään harvinaista, niin miksi juuri nyt??? Yksi isompi parku- ja sätkykohtaus oli, sen jälkeen torkahti aina, mutta heräsi uudelleen nousemaan pystyyn tai höpöttelemään. Yritä siinä sitten saada kunnollisia yöunia ja toipua. Lopulta otin hänet meidän väliin, vaikka useimmiten se vaihtoehto ei hänelle toimi, mutta kun aktiivisesti pyrki pois sängystään niin minkäs teet. Siinä viekussa sitten höpötteli ja lopulta nukahti jossain vaiheessa. Ei ollut herkkua raskausmahalle ja nuhanenälle, kun en voinut vaihtaa omaa asentoa miten tuntui tarpeelliselta, mutta sentään nukuttiin lopulta. Miesparka, hän joutui heräämään töihin klo 6.30, me sentään Lapsen kanssa torkuttiin kymmeneen asti. Melko puolikuolleena tuo aamu silti meni, nyt alkaa olla jo sen verran inhimillinen olo kuuman teekannullisen kittaamisen jälkeen, että olen jopa jaksanut jutella Lapsen kanssa ja pyyhkiä lattialle syöttötuolin ympärille kertyneen ruokakuorrutuksen, jolle en ole tässä lähipäivinä jaksanut uhrata ajatustakaan. Ehkä elämä alkaa voittaa taas…
En edes uskalla ajatella, millaista olisi olla sairaana ja hoitaa KAHTA lasta! Mahdoton tehtävä, varsinkin jos toinen on vielä vauva. Ei parane sitten sairastella, tai on ihan pakko saada apua, Miehen vaikka otettava saikkua tai jotain. Onhan se jo vaarallistakin hoippua huonokuntoisena pieni vauva sylissä, ja lepohetket mahtavat olla kortilla…
Miten te muut selviätte sairastelusta ja lastenhoidosta yhtäaikaa?