Aamupäivän hetkiä, iltapäivän itkuja

Aamupäivällä meillä on kivaa:

Lapsi juoksentelee olohuoneen ja keittiön väliä ja kantaa innoissaan sohvalla yhdistelemistä odottavia kestovaippojen osia minulle. Syli alkaa olla täynnä vaippoja, mutta pieni sen kun jaksaa intoilla. Yhtäkkiä hän liukastuu sen näköisesti, että varmasti tulee itku. Kuuluukin ”Ei aitta” ja vaipparalli jatkuu.

***

Menen olohuoneen puolelle leikkimään Lapsen kanssa. Pieni on tohkeissaan, parkkeeraa syliini istumaan ja tuo milloin mitäkin leluja mukanaan. Otamme laulukirjan ja Lapsi valitsee lauluja painelemalla pianosäestyksen käyntiin kirjan sivupalkista. Lauluja ehditään laulaa korkeintaan säkeistön verran ennen vaihtoa, mutta ei haittaa!

***

Lapsi ottaa käsiinsä minikirjan, kellahtaa makuulle ja lakaa laulelemaan, muka kirjasta lukien. Nousee ylös ja kuljeskelee ympäriinsä ”laulukirjastaan” lauleskellen. Äiti ei osallistu, mutta ei haittaa!

***

Ollaan hoitopöydän äärellä vaipanvaihtopuuhissa. Lapsi istuu ja alkaa kosketella varpaitaan, sanoo ”nee-ä”, ja tajuan, että nyt pitäisi laskea varpaita. Tarkistetaan varpaiden määrä ja hauskaa on. Mikään ei haittaa.

***

Lapsi seisoo hoitopöydällä ja painelee ja kiskoo nenääni: ”Nenä!” Avonainen suu alkaa lähestyä kasvojani ja tarjoan poskea pusua varten – suu tähtääkin kohti nenää syömisaikeissa, uudestaan ja uudestaan. No, ei haittaa! 

***

Iltapäivällä on päiväunien vuoro, yläkerrassa, omassa sängyssä. Jätän Lapsen viime aikojen tapaan nukahtamaan itsekseen – joskus se on jopa toiminut paremmin kuin aktiivinen nukuttaminen –  ja hetken aikaa on kohtuullisen hiljaista. Sitten alkaa pelleily, jälleen kerran. Käyn apuna muutaman kerran ja lopulta jään seuraksi. Pelkkää pelleilyä, jatkuvaa nousemisyritystä, hekottelua kun äitiä alkaa hermostuttaa… Tunti kulunut eikä Lapsi edes yritä nukkua, minulla menee hermot ja joudun poistumaan huoneesta useamman kerran. Itken. En kestä, otan Lapsen syliin ja kiikutan hänet alakertaan vaunuihin, joihin nukahtaa viidessä minuutissa.

Ja kyllä haittaa. Sisäpäiväunet lopetetaan nyt tähän. Haluan muistaa päivistä nuo ihanat yhteiset hetket ja suloisen, aurinkoisen lapsen enkä armotonta ketutusta – ketä tämä muka oikein palvelee? Jos vaunuihin on kerran noin paljon helpompaa nukahtaa kuin sänkyyn niin sitten on. Nyt palataan tuttuihin kuvioihin, näin on.