Arkikuva 19: Valmisteluja ja marjasima

Päiväuniaikaan.jpg

Kun lapset nukkuvat, äiti valmistelee Pojun sunnuntaisia nimijuhlia. Juhlat järjestetään mun veljen luona ja kaikenlaista pitäisi muistaa ottaa mukaan, mutta näillä aivoilla… öö sunnuntaina nähdään kuinka hyvin onnistui!

Yritän tässä kasailla ajatuksiani ja tehdä sitä sun tätä pientä valmistelua ajoissa. Kuvissa näkyy marjasiman valmistus sekä runko sukupuulle. Liimailen vielä lehdiksi lasten lähisukulaiset minun ja Miehen isovanhempiin asti. En olekaan ennen tehnyt sukupuuta, ja huh, senhän saisi leviämään valtavaksi jos vähänkin ottaisi enemmän väkeä mukaan! Tällä kertaa piti jättää kaikenlaiset tädit ja serkut ulkopuolelle, siis meidän vanhempien sellaiset, lasten serkut toki kuuluvat mukaan. Hehe kuvassa puu näyttää kyllä enemmän hirvensarvilta kuin puulta, mutta eiköhän siitä ihan hieno tule lopulta 🙂

Vappuna simaa juodessa tuli mieleen, että jospa kerrankin tekisin simaa juhlajuomaksi, se kun on niin hyvää ja helppoa tehdä. Tavallinen sima vain maistuu niin vapulta, että nyt kokeilussa on marjasima! Sunnuntaina sitten maistellaan millaista tuli. Tässä ohje teillekin:

 

Marjasima

4 l vettä

5-8 dl marjoja (käytin kaksi pakasterasiallista punaisia viinimarjoja, sen tarkemmin mittailematta)

250 g fariinisokeria

250 g hienoa sokeria

1/5 tl tuorehiivaa (herneen kokoinen pala)

 

– Soseuta tai survo marjat. Kuumenna 1 l vettä. Lisää marjat ja sokeri kuumaan veteen, anna kiehahtaa.

– Lisää 3 l kylmää vettä. Liuota hiiva tilkkaan kädenlämpöistä vettä ja lisää seokseen.

– Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

– Siivilöi juoma ja pullota. Laita joka pulloon pari rusinaa, sulje pullot ja säilytä viileässä. Valmista nautittavaksi parin päivän kuluttua.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *