Arkikuva(t) 30: Kolmen tunnin lento vauvan ja taaperon kanssa
Lento Lontooseen muutamaa päivää vajaa kaksivuotiaan sekä kaksijapuolikuisen kanssa sujui jota kuinkin näin:
Jengiä ja laukkuja, kun isämies meni viemään autoa pitkäaikaisparkkiin
Alkuun lento sujui näin mukavissa merkeissä, vaikka Pojunen olikin koneeseen tullessa kärttyisällä tuulella. Pikkulasten kanssa muuten kannattaa varata paaaaljon aikaa lentokentällä ennen lentoa – me ei varattu, joten ilmaan noustiin kaikki Liinalle mukaan varatut, korvien lentopainetta helpottamaan tarkoitetut mukavat imeskeltävät ynnä muut laukuissa päiden yläpuolella…
Pientä evästä matkan alkuun, aamupalaa kun tarjottiin Liinalle vasta lentokentällä että päästiin jotenkin edes ajoissa liikkeelle.
Isompikin hyytyi pää isän sylissä.
Nukkumisjärjestelyjä :) Onneksi muuten päästiin koko perhe samaan riviin istumaan, paikat oli nimittäin varattuna kahdelta eri riviltä ja eihän siitä mitään olisi tullut…
Ja mitäs sitten tapahtuikaan! Pienten alkunokosten jälkeen Poju heräsi ja osoitti olevansa erittäin tyytymätön vallitsevaan sylipakkoon. Tässä tyytyväinen poika penkillä lokoilemassa…
…mutta hetkinen! Mihin katosi äidin istumapaikka!?!
Jospa kuitenkin kokeiltaisi toisenlaista ratkaisua sylissäoloällötykseen…
…isosiskokin testaa uudenlaista nukkumistyyliä…
…ja lopulta maito maistui, edes hetken. Poju ei koko matkan aikana halunnut syödä kunnollista maitoateriaa vaan lähinnä tissutteli ja kränisi aiheesta. Kiva kun neuvotaan, että imetä sitten nousujen ja laskujen aikana niin ei pienen korvat kärsi, mutta samalla ohjeistetaan, että sylilastenkin kasvojen suunta tulisi olla eteenpäin noustessa ja laskeutuessa. Imetä siinä sitten, varsinkin kun se pieni imijä ei ole kiinnostunut imemään!
Liina sai kuitenkin nukuttua kohtuulliset päikkärit ja ruokakin alkoi maistumaan paremmin.
Ja lopulta, kaikenlaisten kantoliinatanssahteluyritysten jälkeen Pojukin viimein simahti syliin. Ja sitten oltiinkin jo perillä ja piti herätä jälleen!
Ei tosiaan ollut ihan rattoisimmasta päästä tämä matkustusmuoto, en voi erityisesti suositella. Poju kun on tosiaan vauva, joka ei viihdy sylissä tolkuttoman pitkiä aikoja kerrallaan vaan kaipaa välillä omaa rauhaa ja rentoutumista suorahkolla alustalla, joten vähän osattiin hankaluuksia pelätäkin. Kun kaikenlaisia manöövereitä oli yritetty ja suoritettu ja katsoin kelloa, oli kulunut vasta tunti! Vähänkö olin kauhuissani… Mutta viimein tajusin, että puhelin olikin päivittänyt ajannäyttöään aikavyöhykkeen mukaan, huh.
No, kyllähän me kaikista epämukavuuksista huolimatta perille päästiin. Mutta pyydän anteeksi kanssamatkustajilta, jotka saivat nauttia kirkuvasta seurastamme! Better luck next time?