Hei. Pitkä tauko takana.
Olen ollut väsynyt. Todella väsynyt. Vasta tämän viikon maanantaina tajusin kunnolla, kuinka väsynyt olen, kun sain hyperventilaatiokohtauksen lapsia hoitaessa. Koska aina joku haluaa minusta jotain, koko ajan, yhtä aikaa, mahdottomia yhtälöitä, en riitä. Unen määrässä voisin skarpata ja mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta se ei ole nyt se varsinainen juttu.
Mikä se juttu sitten on? Oma identiteetti, jollain lailla (tästä on tullut kirjoitettua aikaisemminkin). Kun olen arjessa olemassa ennen kaikkea muita varten, kuka olen itse? Miten jaksan 24/7/52-arkea?
Mies on painanut töitä aamusta iltaan, maanantaista sunnuntaihin, viikosta toiseen, loppusyksystä saakka. Koulujen lomat (Mies on siis opettaja) ovat aina helpottaneet tilannetta ja tuoneet hengähdystauon, mutta kyllä me ollaan kumpikin ihan todella väsyneitä tähän mennessä. Mulla arki on jatkunut päivästä viikosta toiseen ja Miehellä taas ei ole ollut omaa aikaa ollenkaan. Lopputuloksen omalta osaltani voi lukea tuosta toisesta kappaleesta.
Eilen olin todella pitkästä aikaa yksin katsomassa taide-esitystä. Teatteria, taiteilijan omassa kodissa, pienellä joukolla, tuttujen seurassa. Se tuntui. Todella vahvasti. Suolsin tätä tunnetta jälkeenpäin tuttujen mammojen kanssa käytyyn Facebook-keskusteluun ja taidanpa lainata oman osuuteni ihan suoraan tähän. Tuleepa ainakin autenttisesti alkuperäinen tunne 🙂
No kuulkaapa OLIN ULKONA! Siis että ihan omissa iltamenoissa. Ja kaikenlaista alkoi päässä pyörimään. Ensinnäkin onpa jännää käydä ikään kuin vierailemassa omassa entisessä elämässä – ennen oli normaalia maleksia Kalliossa ja käydä katsomassa taide-esityksiä, suorastaan liian yleistä ja tylsää. Nyt olin ihan että ”meikä täällä ihan pokkana kadulla Kalliossa, ihan yksin, tajuutteko tyypit hei!” Ja ei pelkästään omassa entisessä elämässä vaan entisessä/edelleen nykyisessä _minussa_.
Ajaessa lauloin täysillä musiikin mukana ”nyt on poplaulajan vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään” ym. ja mietin entistä, nykyistä, tulevaa. En haluaisi siihen entiseen, toisaalta nykyään osa siitä entisestä minusta on talviunilla, joskus myöhemmin taas elämä muuttuu ja mua ei tarvita koko ajan, alan elämään jotain välimuotoa näistä menneestä ja nykyisestä. Musta on ihan mahtavaa, miten voimakkaasti kaikki tuntuu nykyään kun menen jonnekin, oikeasti koen silloin jotain enkä vain kyynisesti mieti, että joo onhan näitä esityksiä tehty ennenkin ja aika kulunut ratkaisu jajaja…
Ja tosiaan käyn ikäänkuin vierailulla itsessäni, kun menen vanhoihin ympyröihin. Mulle oli ennen tavallista tehdä taide-esityksiä, tein sitä työkseni, nyt se maailma näyttäytyy erikoisena, arjesta poikkeavana, jossain määrin jopa tarpeettomana ja toisaalta taas hyvin tärkeänä ja syvänä. Autossa laulaessa tajusin, että kotielämässä en oikeastaan tee mitään TÄYSILLÄ vaan olen joko olemassa muita varten ja heidän ehdoillaan tai sitten chillaan, näpertelen. Käsitöiden parissa olen innoissani, mutta en voi rauhassa keskittyä siihenkään, koska joku voi tarvita mua enkä siksi niin osaakaan enää keskittyä. Mutta taidetta tehdessä, tanssiessa, täytyy olla täysillä, tuntea, kokea, antaa mennä, eikä sellaista ole mun elämässä nykyään. Se on työnä hemmetin rankkaa, koska kuka nyt aina jaksaa olla täysillä ja varsinkin käskystä ja tilauksesta. Mutta se on tosi täyttä ja syvää olemista joskus, tosi koskettavaa. Tänään esityksessä oli kyse rakastumisesta, ja sanottiin, että joskus sydän voi olla viallinen jo syntyessään, ja mulle tuli heti mieleen kuva pienestä 1,5 vrk ikäisestä Pojusta vuosi sitten, sydänlääkärin tutkittavana, ettei vain sydämestä kuulunut sivuääni tarkoittaisi mitään ongelmia. Niin elävä kuva, en mä täällä perusarjessa pääse tuollaisiin tunnemuistoihin käsiksi, ja siksi tarvitaan taidetta maailmassa. Taide saa aikaan tällaista aivo- ja tunnemyrskyä, kosketusta johonkin itsessä, jota ei saa pyydystettyä kiinni.
Tämmöisiä mietteitä. Miehen työputki alkaa kohta helpottaa ja sen myötä toivottavasti meidän kaikkien arki. Mutta tämän kotielämän jatkuessa edelleen en voi unohtaa itseäni siinä ohessa. Täytyy muistaa hengittää, kokea, elää täysillä. Muistaa kuka olen. Vielä täytyisi opetella miten se tapahtuu.
Nyt mua kiinnostaisi kuulla, mitä sellaista teissä muissa on mitä perusarki ei saa kiinni, kosketa, millaiset tilanteet tuo teissä esiin jotain uutta tai vanhaa itsestänne, missä tilanteissa tunnette elävänne?
