Nyt täällä on näin tyytyväistä pientä väkeä, pienimmät kumpikin oman viihteensä parissa 🙂

Muutama tunti sitten oli toisin: Liinan päiväunet myöhässä, paine saada väsynyt tyttö pian nukkumaan. Ja sitten yhtäkkiä kirkuva, hätääntynyt, mihinkään tyytymätön vauva ja pian sen jälkeen myös lattialla karjuva taapero, ja minulla täysin kädetön olo. Melkein jo itkin itsekin.

Ja sitten se oli ohi, sherlockholmestyyppisen ongelmanratkaisun jälkeen. Huh. Miehenkin jo ehdin soittaa hätiin – kun oli joka tapauksessa pian tulossa kotiin – muttei ihan ehtinyt siihen hätään. Taisi olla niinkin yksinkertaisesta asiasta kyse kuin vauvalla jumiin jääneestä röyhtäyksestä ja yhtäaikaisesta nälästä, muttei ollutkaan ihan helppoa saada tätä asiaa selville kun mikään yksittäinen keino ei riittänyt, saati sitten hoitaa isomman asioita samaan aikaan. Mutta siitä selvittiin, lopulta.

Meillä on lasten kanssa mennyt ihmeen hyvin nämä kuutisen viikkoa, mitkä ollaan vietetty keskenämme arkipäivisin. Suurin syy lienee se, miten helppo ja tyytyväinen vauva Poju on: ei pitkiä imetysmaratoneja, ei rintaraivareita, ei koliikkia tai muuta kiusaa, ei halua olla sylissä ihan jatkuvasti. Niinpä edellä kuvattuja tilanteita ei ole tapahtunut tätä aiemmin. Ja onhan tässä ollut kaikenlaista helpotusta, kuten lyhyempiä työviikkoja juhlapyhien vuoksi, anoppia ja mun äitiä täällä seurana, Miehen koeviikkovapaapäiviä… Ennalta odotin paljon pahempaa! Olen ollut todella onnekas, kun nuo kirkumiskohtaukset eivät ole olleet arkipäivää.

Ja nytpä meidän perusarki sitten loppuukin – opettajamiehen kesäloma alkoi! Ooooooooo, mulla on tästä eteenpäin toinen aikuinen kotona kaksi ja puoli kuukautta! Miten tämä aika isyysloman loppumisen jälkeen kuluikin näin nopeasti..?