Täällä mennään hitusen ristiriitaisissa tunnelmissa: toisaalta tuntuu, että on kamala kiire, toisaalta taas olen pakkolevossa. Enkä kyllä malta oikein lepäillä – mielessä painaa, että elämä pitäisi saada valmiiksi ennen vauvan tuloa! As if, eihän koskaan ole valmista… Mutta jos nyt edes koti olisi valmis vauvan tuloon, ja minä myös. Välillä en osannut edes nukkua kunnolla kun piti päässä organisoida kaikenlaista nukkumisaikaan. Onneksi alkaa olla asiat melko hyvällä mallilla, mitä nyt pitäisi jotenkin järjestää tilaa sulloa sekä vauvan että Lapsen vaipat ja vaatteet samoihin tiloihin, mitkä jo valmiiksi pursuavat pelkästään Lapsen vaatteista. Mutta se on pientä, eiköhän tässä pärjäillä!
Vauvan suhteen on muutama etappi toiveena: 1) ettei syntyisi ennen kuin mun äiti ehtii tänne meille huomenna 600 km matkan takaa 2) ettei syntyisi ennen kuin ollaan ehditty mennä naimisiin lauantaina 3) ettei syntyisi ennen ensi viikon torstaita, jolloin on 38 raskausviikkoa täynnä. Sen jälkeen saakin sitten tulla, kun on mummo täällä hoitamassa Lasta, vauva kehittynyt sopivasti ja muutenkin valmista. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei mua haittaisi, vaikka pienen hetken lisää saisi levähtää ennen vauvarumbaa. Katsotaan sitten, miltä tuntuu jos 38 viikkoa ylittyykin!
Viime aikoina elämä on tosiaan ollut melkoista valmistautumista. Viikko sitten olin yökylässä ystävän luona, ensimmäistä kertaa eri osoitteessa kuin Lapsi sitten hänen syntymänsä. Ovelasti oli ystävä junaillutkin niin, että myös toinen rakas ystäväni ilmaantui paikalle, juhlimaan polttareitani! Meidän häät ovat niin pienet, ettei näitä kahta ystävää enempää olekaan perheenjäsenien lisäksi olla kutsuttu paikalle. Rauhalliset minipolttarit olivat tosi kivat, koska tällä mahalla en olisi tämän railakkaampaa kaivannutkaan (enkä odottanut edes tätä yllätystä). Syötiin, juteltiin, minä sain jalkakylvyn, virkistävän jalkahieronnan Weledan uutteella ja lakatut varpaankynnet, ja sain nukkua yön hyvin 🙂 Oli ihanaa saada viettää rauhassa aikaa ystävien seurassa. Seuraavana päivänä kävin ostelemassa kaikenlaista puuttuvaa vauvantarviketta ja kummasti helpotti oloa, kun tuli nekin asiat kuntoon.
Lapsi oli vähän kysellyt äidin perään, mutta hyväksynyt vastaukseksi, että äiti on ”Anna-tädin” luona. Kotiin tullessa olikin sitten vähän pientä boikottia vastassa, Lapsi ei oikein tiennyt miten suhtautua minuun, otti turvapupun kainaloon ja hyväksyi vain isän lukemaan kirjaa. Hetken päästä alkoi kuitenkin suhtautua minuun flirttailevasti ja kohta oltiinkin taas hyvää pataa. Toivottavasti ei loukkaannu mun sairaalapoissaolosta tämän enempää, hyvä, että tuli nyt pieni ennakkokokemus siis.
Viime lauantaina taas oli pienten vauvakutsujen aika täällä meillä kotona, samaisen ”Anna-tädin” järjestämänä. Miehen polttarit osuivat myös samalle päivälle ja hän oli yötäkin poissa. Vauvakutsut eivät olleet yllätys vaan yhteisesti sovittu juttu, Miehen polttarit olivat teoriassa yllätys, mutta serkkupoika tuli paljastaneeksi juonen jo ennakkoon, mutta eipä tuo haitannut. Meillä molemmalla oli tahoillamme mukavaa viettää aikaa vanhojen ystävien kanssa. Minä tulin erityisen iloiseksi siitä, että vanha hyvä ystäväni yläasteajoilta pääsi mukaan, sillä emme olleet nähneet toisiamme moneen vuoteen. Kyllä hyvät ystävät ovat niiiin parasta elämässä!
Vauvakutsujen ruokatarjoilua: namipiirakoita, herkullista salaattia (ja laskiaispullia). Tämä mamma makoili sohvalla ja muut hoitivat hommat 🙂
Tällaista juhlivaa valmistelua siis! Ja sitten toinen puoli: käytännön valmistelut. Vauvan suhteen on tullut mm. hankittua puuttuvia tarpeellisia asioita, pakattua sairaalakassi ja koottua vauvan sänky. Tein myös yksinkertaisen ”ihotopin”, joka on pätkä itselleni rintojen kohdalta napakkaa trikootuubia, jonka voin pukea päälleni ja sulloa vauvan vaippasillaan paljasta ihoani vasten. Ajattelin, että tällainen tuubi voisi olla kätevä sairaalassa ja ensiviikkoina kotona, sen avulla kun voi maksimoida ihokontaktia ja saada vauvan pysymään kotioloissa mukana helposti. Luin myös kirjan luonnonmukaisesta synnyttämisestä ja olen yrittänyt valmistautua synnytykseen henkisesti ja käytännön rentoutus- ja hengitysharjoitteilla ja erityisesti kirjoittamalla synnytystoivelistan (näistä ehkä lisää myöhemmin, jos vielä ehdin). Kieltämättä kyllä tuntuu, että jos tästä vetäistään vaikka kolmisen viimeistä viikkoa pois odotuksesta niin valmistautuminen jää aika puolitiehen… Venytelläkään en enää oikein uskalla, vaikka tuntuisi tarpeelliselta.
Häävalmistelut ovat pieniä, mutta tarpeellisia. Häät ovat lauantaina ja näillä muumimuodoillani en hommannut itselleni erityisen morsiusmaista mekkoa, vaan ostin Nanson trikoomekon, joka takuuvarmasti mahtuu päälle tällä mahalla ja on käytettävissä raskaudenkin jälkeen. Olisin kovasti halunnut neuloa itse jonkin kauniin polvipituisen vaalean mekon, mutta aikapulan ja muumimuotojen vuoksi päätin jättää välistä. Sen sijaan neuloin mekon kanssa pidettäväksi alpakkavillaisen boleron, joka on tässä kuvassa mekkokankaan kanssa vielä keskeneräisenä näytteenä.
Mekon lisäksi olen hankkinut ainoastaan mammasukkahousut sekä uudet korvakorut, jotka ehkä tulevat käyttöön, ehkä eivät. Kengiksi valikoituivat äitini vanhat 80-luvun korkkarit kun en tässä tilassa viitsi myöskään uusia kenkiä ostaa, kun jalka saattaa tästä vielä muokkaantua uuteen uskoon. Kampauksen ja meikin teen itse, pientä harjoittelua vaatisi kyllä vielä ennen lauantaita ja asua täytyy muutenkin säätää raskauteen sopivaksi. Ja kun en itselleni voinut mekkoa neuloa niin teinpä sellaisen Lapselle samasta langasta kuin oma boleroni. Mekko on viimeistelyjä vaille valmis, mutta hieman kiirettä meinasi kieltämättä pukata tämänkin suhteen. Kuvissa langan väristä tuli näköjään hyvin erilainen toisiinsa verrattuna, mutta tämä alla oleva yksityiskohta Lapsen mekosta on lähempänä totuutta.
Niin sitä sitten rouviinnutaan lauantaina, jos vauva suo! Tuleva viikonloppu keveni siltä osin, että meillä ennakkosuunnitelmista poiketen yöpyykin vain minun äitini ja Miehen sisko perheineen majoittuu hotellissa. Ehkä hyvä niin tässä tilanteessa, sillä lauantaina tulee muutenkin oltua pystyssä, liikkeellä ja touhussa niin paljon, että ties vaikka synnytys käynnistyisi sen jälkeen ihan rasituksesta. Toisaalta olisi kyllä ollut kiva viettää vähän enemmän aikaa Miehen siskon perheen kanssa, mutta first things first. Kunhan nyt päästäisiin naimisiin ja vauva malttaisi kasvaa mahassa vielä hetken!
Kieltämättä tässä on tullut puuhailtua koko ajan vähän liikaa kaikenlaista, vaikka Mies onkin hoitanut Lasta ja muita yhteisiä asioita paljon. Eilen touhusin Lapsen päikkäriaikaan niin paljon, että sain melkoisen määrän supistuksia ja menkkakipuja aikaiseksi. Tänään kokosin vauvan sängyn meidän makkariin, joten josko tässä loppupäivän taas majailisin sohvalla… Uusia tuntemuksia on sitten perjantaisen neuvolalääkärikäynnin tullut jonkin verran, nimittäin iltaisin sohvalla makoiltua kun nousen ylös, niin välillä sen jälkeen tuntuu, että jalat meinaavat pettää alta. Ehkä vauva on taas laskeutunut hitusen alemmas ja painaa johonkin hermoon. Jalat myöskin tuntuvat illalla sohvailun jälkeen välillä puutuneilta kun olen pystyssä. Itse asiassa kummia jalkatuntemuksia taisi olla jo suunnilleen viikkoa aiemmin, mutta hieman vähemmän. Toivottavasti jalat pysyvät alla lauantain häähumussa! Samoin vauva saisi pysytellä vielä mahassa 🙂
Ja tänään siis raskausviikko 36+5!
