Pikkuveljen syntymäkertomus
No niin, tässä tulee viimein synnytyskertomusta vauvan kaksiviikkoispäivän kunniaksi 🙂 Tämä onkin kirjoitettu oikein pitkän kaavan mukaan, yrittäkää jaksaa!
***
On lauantai 22.3. Lapsi ja minä olemme olleet flunssassa lähes koko viikon ja Lapsi on koko edellisen päivän ollut korkeassa kuumeessa, unelias ja jaksamaton, kipeämpänä kuin koskaan aikaisemmin, ei syö eikä juurikaan edes juo. Olemme puhuneet Miehen kanssa edellisiltana, että jos yöllä tulee lähtö synnyttämään niin joudun menemään yksin, koska emme halua jättää näin sairasta lasta vieraamman ihmisen hoidettavaksi.
Aamulla herään itsekin melko voimattomana ja kipeän oloisena. Lapsi taas vaikuttaa hieman paremminvoivalta. Päiväuniaikaan Mies käy ostamassa korvakuumemittarin, minä torkun sohvalla. Pitkästä aikaa liimaan Tens-laitteen lätkät selkään unien ajaksi, tuntuu, että lantionseutu kaipaisi pientä helpotusta jomotukseen.
Lapsi herää päiväunilta kuumana ja kipeänä. Mittaan kuumeen uudella mittarilla: 39.7 astetta. Hui! Päätän, että nyt on parasta lähteä käyttämään pientä Jorvin lastenpäivystyksessä. Lähdemme sinne koko perhe, koska en uskalla lähteä yksin Lapsen kanssa enkä oikeastaan jäädä yksin kotiinkaan – supistelee. Kerron tästä Miehelle ja mietimme, ottaako sairaalakassi mukaan vai ei. Jätämme kassin vielä kotiin, mutta laitan pienempään laukkuuni mukaan kaikkein tarpeellisimmat jutut, kuten Tens-laitteen ja iPodin.
Pääsemme perille päivystykseen klo 16 maissa. Odotusta on kuulemma luvassa parisen tuntia, Lapselle annetaan aluksi kuumelääkettä. Mies viihdyttää Lasta odotusaulassa, minä istun ja ihmettelen kovettuvaa muhkuramahaani. Mieskin naureskelee, että ihan selvästi näkyy miten vatsa kovettuu. Supistukset eivät ole erityisen kipeitä, mutta tunnen ne kuitenkin alaselässä menkkamaisena jomotuksena. Alan kellottamaan supistusvälejä – supparit kestävät suunnilleen minuutin, väliä niillä on kolmesta viiteen minuuttiin. Hmmm, aika säännöllistä, aika tiheään… Viimein pääsemme lääkärin luo, Lapsella todetaan korvatulehdus ja saamme reseptit antibiottikuuria ja kipulääkettä varten. Huh, sentään löytyi järkevä syy kovalle kuumeelle, jospa tämä ei olisi rs-virus sittenkään ja tuleva vauva olisi turvassa! Lääkkeitä saavan lapsen uskaltaa paremmin jättää muiden hoidettavaksikin.
Pääsemme lähtemään kun kello on hitusta vajaa 18. Kuulemma mikään apteekki Espoossa ei ole enää auki, pitää lähteä Helsinkiin asti. Käymme varmuuden vuoksi tsekkaamassa Jorvin pysäköintitilanteen synnärin lähistöltä, Mies heittää minut ja Lapsen kotiin ja lähtee apteekkiin. Kotipihassa melkein kaikki lapsiperheet sattuvat olemaan ulkona, juttelen heidän kanssaan, että saattaa tulla lähtö vielä tänään. Naapuriperheen isä lupaa tarvittaessa tulla nukkumaan Lapsen vieressä, mutta käymme Lapsen kanssa lastenhoitajan hommista eläkkeelle jääneen naapurintädin ovella kertomassa, että yöksi saattaisi tulla hoitokeikkaa, hän kun on lupautunut avuksi.
Naapurintäti tulee käymään meillä ja selitän hänelle Lapsen rutiineista ja tavoista. Mies palaa apteekkireissulta, hoidamme Lapsen iltatoimet, annamme lääkettä ja Mies vie hänet nukkumaan. Naapurintäti lähtee ja alan keräämään itselleni jotain syötävää, kello on jo yli 21. Koko ajan kotiinpaluun jälkeen on supistellut, mutten ole ehtinyt kiinnittämään itseeni kovin paljon huomiota, mutta nyt on aika saada ravintoa koneistoon, että jaksaisin selvästi ja väistämättömästi lähestyvän rutistuksen. Huomaan, että supistuksia tuntuu tulevan aina vain tiheämmin ja kellotan niitä taas – supistusten kesto minuutti, väli 1.5-3 minuuttia. Nyt ne jo kovenevat nopeasti, alkaa olla hankala olla. Menen hakemaan Lapsen viereen nukahtaneen Miehen: kohta lähdetään, laitoin naapurintädille jo viestiä, että häntä tosiaan tarvitaan. Syön seisaallani ja keräilen samalla muutamia puuttuvia tavaroita sairaalakassiin, liimaan Tens-laitteen lätkät taas selkääni ja lisään tehoja enemmän kuin koskaan tähän mennessä. Soitan synnärille ja kerron tilanteen, minut toivotetaan tervetulleeksi kun siltä tuntuu. Kerron jo puhelimessa, että toivoisin vesisynnytystä ja kätilöä, joka osaa sellaisia hoitaa. Alan kiirehtiä – todellakin parasta lähteä pian! Naapurintäti saapuu, laitan takin päälleni ja lähden kävelemään autolle päin, välillä joudun pysähtymään supistuksen ajaksi.
Istun auton kyytiin, iPod korvillani, kuunnellen hypnosynnytyksen sateenkaarirentoutusta. En pääse rentoutukseen mukaan, vaihdan positiivisiin synnytysaffirmaatioihin, niitä on rauhoittavaa kuunnella. Katson auton kelloa: 22.18. Matkaa Jorviin on onneksi vain 6 km. Kommentoin Miehelle, että nämä supistukset ovat ihan eri luokkaa kuin Lapsen synnytyksen aikaan kun ajoimme 120 km mökiltä Kuopioon.
Pääsemme perille, synnärin oven lähellä on vapaita parkkipaikkoja, mutta Mies pysäköi oven eteen, vie minut synnytysvastaanottoon ja lähtee vasta sitten pysäköimään autoa. Istun odottelemaan kätilöä, joku käy kysymässä, oliko minulla toive vesisynnytyksestä ja sanoo, että tietää juuri sopivan kätilön minulle. Pääsemme pian tutkimushuoneeseen, jossa joudun makaamaan käyrillä parisenkymmentä minuuttia. Olo on makuuasennossa tukala, en yhtään pidä rajoitetusta asennosta, se tekee olon paljon vaikeammaksi kuin pystyasento ja liike. Kyselen kätilöltä vesisynnytyksestä ja hän kertoo, miten toimitaan. Olen kirjoittanut synnytystoiveeni listalle, jonka kätilö on saanut. Koska haluan synnyttää lääkkeettömästi, ei pitäisi olla esteitä vesisynnytykselle.
Mies kertoo kätilölle, että Lapsen sykkeet pysyivät tasaisina hänen synnytyksessään ja siitä oltiin turhaan silloin huolissaan. Kuulemma sykkeiden pitäisi vaihdella riittävästi, jotta tiedettäisiin, että vauvalla on kaikki kunnossa. Tälläkin kertaa vauvan sykkeet pysyvät tasaisesti 130 paikkeilla ja kätilö tuo minulle mehukeittoa juotavaksi. Olen itse selkä monitoriin päin, mutta Mies kertoo, ettei makea juoma aiheuttanut muutoksia sykkeisiin. Kätilö sanoo, että jos sykkeet ovat liian tasaiset joku lääkäri saattaa huolissaan pinkaista paikalle ja estää vesisynnytyksen. En ole itse huolissani, tämä on koettu jo viime kerralla ja Lapsi syntyi terveenä ja hyvinvoivana.
Kätilö sanoo, että nyt voisimme tarkistaa kohdunsuun tilanteen. Otan housut pois, kätilön mielestä alushousuja ei tarvitse ottaa kokonaan jalasta, mutta ajattelen itse, että tuskinpa niitä kauaa tarvitaan. Kätilön ilme on näkemisen arvoinen kun hän kokeilee kohdunsuuta – 8 cm auki! Sikiökalvot kuulemma pullottavat mahtavana kuplana. Tieto yllättää minutkin, vaikka jo tiesin synnytyksen olevan melko pitkällä. Kätilö toteaa nopeasti, että eiköhän nyt lähdetä sinne ammeeseen. Kello on 23.10 ja vitsailen Miehelle, että lyödäänkö vetoa syntyykö vauva tämän vai seuraavan päivän puolella. Emme taitaisi kumpikaan pistää rahojamme likoon ensimmäisen vaihtoehdon puolesta.
Otan loputkin vaatteet pois päältä ja saan päälleni aamutakin. Lisään voimaa Tens-laitteeseen ja sähköimpulssit supistavat selkälihaksiani niin, että ne suorastaan työntävät minua eteenpäin kohti ammehuonetta. Vesi on vasta täyttämässä ammetta, pohjalla muutama sentti. Nojaan ammeen reunaan ja otan vastaan supistuksia, lisään tehoa Tens-laitteeseen. Mies asettaa iPodin kaiuttimessaan jonnekin soimaan ja tulee taakseni, silittelee selkääni. Tulee kuuma, tiputan aamutakin pois.
Supistukset ovat todella voimakkaita, tuijotan ammeen pohjaa, joka täyttyy vedestä hiiiiitaaaaaaaastiiiiii… Ja samaan aikaan supistukset sen kuin voimistuvat, alan uloshengityksillä päästää aaaaaoooooeeeiiaaaaaaaaamatalaaääntä, seison leveässä asennossa ja koukistan polvia pliééé, ei tämä mitään tanssia kyllä ole. Joka supistuksella tunnen voimakasta painetta takamuksessa, vesi nousee ammeessa hitaasti, vauva on tulossa nopeasti, huudan se syntyy jo! Vedä kätilöiden kutsunarusta! Mies kertoo myöhemmin, että kätilöt olivat jo valmiina huoneessa.
Tutun kätilön ääni kysyy, menenkö nyt ammeeseen, ai ei siellä ole vielä vettäkään tarpeeksi.. En enää mene tästä minnekään, se syntyy nyt tähän… Mies sanoo, että näkyy jo, kätilö toteaa kalvopussien pullistuvan ulos. Polvistun lattialle nojaten ammeen reunaan, lisään poveria Tens-laitteeseen, ai niin tässä oli vielä nämäkin tehot olemassa, turboboost potenssiin kolme. Kätilö asettelee jotain pehmustetta jalkojeni väliin, Mies pyytää pehmustetta polvieni alle, mutta ei siellä polvissa kyllä juuri nyt tunnu miltään.
Kätilö sanoo puhkaisevansa kalvot, sekään ei tunnu missään, kuulen hänen mainitsevan, että lapsivesi on vaaleanvihreää. Supistus tulee, alan ponnistaa, tunnen, kuinka vauvan pää on tulossa. Tarraudun kiinni ammeen reunaan, puristan Tens-laitetta, Mies kehottaa minua rentoutumaan ja silittää hartioitani. Tarvitaan muutama supistus, en tiedä kuinka monta, ja vauvan pää on ulkona – ei tämä kivalta tunnu, mutta helpommalta kuin ponnistusvaihe Lapsen syntyessä. Ponnistan vielä, hartioiden syntyminen on yllättävän hidasta, mutta pian tuntuu ”plops” ja vauva muljahtaa ulos. Hän syntyi jo!
Kätilö ohjaa minua sanallisesti ja kädestä pitäen ottamaan vauvan syliini jalkojeni välistä. Seison siinä polvillani kylpyhuoneen lattialla ja otan pienen vauvani syliini, hän on keltaisen kinan peitossa, pieni ja suloinen poika. Juttelen hänelle: ethän sinä olekaan isompi kuin siskosi syntyessään, olet niin pieni! Napanuora katkaistaan, jotta pääsemme siirtymään viereiseen synnytyssaliin jälkeisten syntymistä varten. Pidän vauvaa sylissäni ja kätilö ja Mies auttavat minut pystyyn, verta tulee lattialle, jalkoväliini laitetaan sitä sun tätä pyyhettä muutaman metrin matkan ajaksi.
Synnytyssalissa näen kellon – vuorokausi ei ole edes vaihtunut vielä, vauva syntyi puoli tuntia käyriltä poistumisen jälkeen, puolitoista tuntia kotoa lähdöstä. Enpä olisi uskonut! Jälkeiset syntyvät pyynnöstäni ilman oksitosiinipiikkiä, kätilön painaessa kohtuani. Saan yhden pienen pintatikin. Saamme kuulla vauvan syntymäajan: 23.39 – vielä jäi kokonaista 21 minuuttia samaa vuorokautta jäljelle!
Vietämme synnytyssalissa muutaman tunnin, vauva ensin vierelläni ja rintaa hamuillen, myöhemmin isänsä sylissä kun itse käyn suihkussa. Olo on hyvä, mutta suihkussa ollessa alkaa tulla hieman epätodellinen olo, kuin silmissä olisi pieni sumuharso. Palaan makoilemaan sängylle, saamme syötävää. Kätilö kommentoi, ettei ole ihme jos on hieman kumma olo kun en ole syönyt päivän aikana kovin paljoa ja kello on jo pikkutunneilla. Kello kolmen maissa minut ja vauva viedään synnyttäneiden osastolle pyörätuolilla, Mies saattaa meidät sinne ja lähtee loppuyöksi takaisin kotiin nukkumaan Lapsen viereen. Perheemme on kasvanut yhdellä pienellä ihmisellä!
En oikeastaan tiedä, mikä tämän synnytyksen varsinainen kesto oli. Kellotin säännöllisiä supistuksia ehkä klo 17 alkaen, mutta alkuosa synnytyksestä meni kyllä ihan ohitse kun keskityin kaikkeen muuhun, ja loppuosa olikin sitten jo melko vauhdikasta menoa. Ponnistusvaiheen kestoksi on merkitty 9 minuuttia.
Tämä oli täysin erilainen kokemus kuin Lapsen synnytys! Viimeksi olin synnytysregressiossa, omissa maailmoissani hengitellen. Tällä kertaa en ehtinyt käyttää avuksi mielikuvia ja rentoutumista, sillä niiden aika olisi ollut siinä vaiheessa, kun en edes ehtinyt tajuta, että tosiaankin synnytän pian. Vesi olisi auttanut myöhemmässä vaiheessa ja olisi ollut kiva kokea vauvan syntyminen veteen, mutten ehtinyt sinne asti. Tällä kertaa Tens-laite osoittautui loistavaksi avuksi, ja vaikka synnytyksen vauhdikkuus yllätti ja hieman hirvitti, se teki siitä myös helpon. Jos on vasta pari tuntia ennen vauvan syntymää kunnolla tajunnut, mitä on tapahtumassa, ei voi olla kovin kaamea kokemus kyseessä!
Ensivaikutelmani oli, että vauva ei ollut isompi kuin isosiskonsa syntyessään, mutta eihän se ihan niin mennyt. Lapsen mitat olivat 3120 g, 48 cm ja päänympärys 34 cm kun taas Pikkuveljen paino oli 3870 g, pituus 51 cm ja päänympärys 35 cm. Kaikki on suhteellista, sillä pikkuinen hän oli silti! Mutta onneksi en ennakkoon tiennyt, kuinka paljon isompi kuin siskonsa.
Pienellä taisi muuten olla hyvä syy odotuttaa meitä raskausviikolle 41+2 asti – hän halusi varmaankin syntyä juuri 22. päivä, tasan kuukausi hääpäivämme 22.2. jälkeen :)
