Ultraylläri
Meillä oli tänään vauvan toinen ultrakäynti eli rakenneultra. Kaikki rakenteet olivat kunnossa, vauva vaikutti terveeltä ja kaikki muutoinkin hyvin. Pienoinen köllötteli tälläkin kertaa rauhakseen, ojenteli sormiaan ja jalkojaan ja lähinnä kääntyili kyljeltä toiselle. Vaikutelmani rauhallisesta lapsesta sen kuin kasvaa! Istukka on edessä, kuten arvelinkin, ja siksi liikkeitä tuntuu harvemmin ja vähemmän kuin esikoisesta ja lähinnä alhaalla tai sivulla. Istukka on kuitenkin synnytyksen kannalta hyvällä paikalla, ylhäällä, eli kaikki hyvin silläkin saralla.
Sormi ojossa
Ultrakäynnin jymy-yllätys liittyi kyllä rakenteisiin. Nimittäin vauvelilla oli hieman enemmän ulokkeita kuin esikoisella, eli meille on tulossa poika! Tämä tieto vaikutti melko satavarmalta – kätilö totesi asian melko nopeasti jo itse, mutta halusi näyttää meillekin ja pienen odottelun jälkeen saatiin kuvaa kriittiseltä alueelta. Eipä asiasta voinut erehtyä! 😀
Mulla oli ennakkoon vahva tyttöolo ja ennalta kokemusta tytöstä, joten uusi tieto pojasta sai aikaan hetkellistä hämmennystä. Nyt alan tottua ajatukseen ja heti alkoi mielessä pyöriä kaikenlaisia ajatuksia tyttöjen ja poikien kasvattamisesta ja miten sen oikeasti haluaisin tehdä. Jo tällaisen masuvauvan kohdalla huomaan, että ajatuksiin tulee erilaisia sanoja kuin tytön kohdalla, esimerkiksi ”kaveri” ”vauvelin” sijaan. Ja hän on vasta pienenpieni vauva vatsassa! Tuleekin mielenkiintoista havainnoida käytännössä, miten erilaiselta pojan vanhemmuus tuntuu – vai tuntuuko? – ja millaisia asenteita ympäristöstä huokuu. Ehdottomasti haluan kasvattaa pojastakin itsenäisen ja pärjäävän aikuisen, joka osaa hoitaa kotia, tehdä ruokaa ja pestä omat pyykkinsä. Maailma tuntuu olevan pullollaan uusavuttomia miehiä, jotka odottavat puolisoidensa ryhtyvän itselleen äidiksi ja hoitavan kaiken kotiin liityvän. Onneksi olen saanut itselleni osaavan ja vastuullisen, ihanan miehen, joka on hyvä miehenmalli sekä pojalle että tytölle <3
Hassua ajatella, että seuraavan kerran näemme vauvan vasta synnytyksessä! Tosin neuvolassa on kuulemma nykyään ultralaite, joten ehkäpä lääkärikäynneillä päästään näkemään vilaus, en kyllä tiedä, käytetäänkö ultralaitetta rutiinisti vai vain erityistilanteissa. Poikauutisten kunniaksi kävin ostamassa Mymmelille kotiintulovaatteen. Luotan siihen, ettei hän kasva miksikään valtavaksi jätiksi kuten ei siskonsakaan, joten ostin 50 cm kokoisen puvun. Yksiosaiset asut ovat meillä suosiossa kun on kyse ihan pikkuvauvasta, ei nimittäin huvita esim. kiskoa niskapaskaista bodya pikkupalleron pään yli. Edestäavattavuus rulaa!
Jotenkin tämä ultrakäynti teki vauvasta paljon todellisemman. Nyt meillä on hänelle jo nimikin, vaikka aiemmin olimme aiheesta täysin ulalla. Itse asiassa keksimme nimen jo loppukesästä mökillä, mutta ajattelimme sitten, ettei se sovikaan. Nyt olemme tykästyneet nimeen kumpikin ja päätimme antaa sen pojalle. Esikoisenkin nimi on keksitty mökillä ympäristön inspiroimana, ja samoin kävi tällä kertaa. Hassusti muuten viimeksi keksimme heti hyvältä tuntuvan nimen tytölle (pojalle emme keksineet millään) ja tällä kertaa pojalle!
Uiii, musta tulee pienen pojan äiti! Lapsi saa pikkuveljen! Iiiiih!