Vauhti päällä
Lapsipienoisella menee nykyään lujaa. Noin niin kuin kehityksen tasolla. Uusia sanoja pulpahtelee kuin sieniä sateella, osa tosin omanlaisina versioina, kun kaikki kirjaimet eivät vielä löydä paikoilleen, mutta asiayhteydessään kuitenkin tunnistettavina ja toistuvina. Lapsi onkin ollut puheen suhteen aina melko kehittynyt, ensimmäisen sanansa ”äiti” sanoi jo vajaa seitsemänkuisena (eivät meinanneet uskoa, edes mies, mutta niin se vaan osoitti sanansa niin selkeästi minulle, ettei ollut epäilystä). Puheesta taidankin kirjoittaa ihan oman postauksensa, ettei veny tämä teksti ihan mahdottomuuksiin.
Liikkumisen suhteen Lapsi on sen sijaan ollut aina melko varovainen: selältä mahalleen ja toisin päin kääntymisen kanssa ei pitänyt kiirettä ja muutenkin öllötteli suhteellisen paikoillaan vajaa 8 kk ikään saakka (ei ryöminyt kunnolla missään vaiheessa), sitten oppikin istumaan, konttaamaan, nousemaan tukea vasten seisomaan ja kiipeämään portaita parin viikon sisään. Kävelemisen suhteen hän on ollut supervarovainen. Sohvalla käveleminen on jo pitkään ollut melkoinen in-hupi, sohvalla kun on hauskaa kaatuilla eikä satu. Lattiatasossa hän ei sitten halunnut edes kokeilla kävelemistä, vaikka yhdestä kädestä kävelyttäen saattoi kulkea pitkiäkin matkoja ulkona. Viime viikkoina Lapsi on uskaltautunut muutaman kerran ottamaan muutaman askeleen olohuoneen pehmeällä matolla, ja parina viime päivänä kävelemään isän luota äidin luo edes taas monenmonta kertaa. Mutta tat-ta-da-daa! Tänään Lapsi nousi olohuoneen matolla seisomaan ihan itsekseen ja käveli luokseni kun houkuttelin. Sen jälkeen olikin riemu katossa, kun Lapsi keksi, että nythän hän voi kävellä ihan mihin vaan haluaa! Näin hän siis viimein oppi – tai uskaltautui, kun taito selvästi oli jo olemassa – kävelemään 1 vuoden 3 kuukauden ja 3 viikon iässä. Ja on se vaan ihmeellistä, kun yhtäkkiä kotona onkin pieni kävelevä tappi entisen polvihiihtelijän sijaan!
Meidän pieni sormiruokailija on myös päättänyt hylätä sormiruokailun ja syödä mieluiten ruokailuvälineillä. Hieman hankalaa se vielä on, mutta harjoitteluinto on kova. Osa ruoasta päätyy suuhun syöttämällä, kun vatsa alkaa jo olla täydempi ja leikkiminen kiinnostaa syömistä enemmän. Eilen otimme ensimäistä kertaa lusikan lisäksi käyttöön haarukan, ja voi sitä intoa ja onnistumisen riemua kun palleroinen seivästeli ruoanpalasia haarukkaansa! Tässä siis teillekin haarukointinäytteet 🙂
