Bee of the May

 

 

”Jos Mehiäliset katoavat maapallon pinnalta,
ihmiskunnalla on neljä vuotta elinaikaa”
  – Einstein –

*******

Toukokuun aurinko muutti lasitetun terassin ansaksi.
Yksi uhreista makasi jo lattialla nääntyneenä, kaksi sen  toveria jatkoi vielä epätoivoista pakoyritystä hakkaamalla kehoaan ja siipiään vasten lasia.

Toukokuun mehiläiset – ne, jotka olivat selvinneet hyytävästä talvesta – tekivät nyt kuolemaan ehdittyään edes elää.

”Niin turhaa! Elämän tuhlausta!”

Hain puhtaan purkin ja ohuen pahvin. Asetin purkin suuaukon ikkunaa vasten aidaksi mehiläisen ympärille ja ujutin pahvin ikkunan ja suuaukon väliin rauhallisen varovasti, ettei surisija menettäisi siipiään, eikä jalkojaan. Mehiläinen jäi purkkiin ja kannoin sen ulos terassilta, avasin kannen (poispäin itsestäni) ja vapautin uhrin ansastaan – eikä se jäänyt ihmetelemään, mitä tapahtui, vaan lensi suristen vapauteen.
Pelastin kaikki kolme – yksi kerrallaan – sekä sen yhden, minkä löysin vielä keittiön verhojen takaa pörräämästä.

Maailma ei pelastunut – eikä se ollut tarkoituksenikaan – olin vain armelias ansaan jääneille.

*******

Ihmisten toiminnan seurauksena katoaa ja kuolee kokonaisia mehiläisyhdyskuntia.  Jos kasvien pölyttäjät katoavat – erityisesti mehiläiset – maailman ruokatuotanto romahtaa, kasvit katoavat ja niiden mukana elämä maapallolta.

Ei riitä, että on armelias terassin pörriäisille, vaan meidän tulisi miettiä omaa toimintaamme –  kuluttajina sekä tuottajina – miettiä, miten voimme yksilötasoisilla toimillamme vaikuttaa asioiden etenemiseen ja pyrkiä teoillamme hidastamaan maailman tuhoa.

Vai onko jo liian myöhäistä?