Hetki

Hiljainen hymy huulilla istahdan teekupposen kanssa sohvannurkkaan.

Takkatuli rätisee lasiluukun takana –  suloinen lämpö leviää takasta huoneeseen ja teekupposesta sisälleni.

Päässäni soi Samuli Eedelmanin laulama, Hanna Pakarisen sanoittaman biisi ”Voit luottaa minuun….” – ja lämpö yltää sieluuni saakka.

”Hetki enkelien kanssa” -ajattelen – uskoni ei riitä sitä korkeampaan kastiin.

Kynttilöiden liekit lepattavat, on aika puhaltaa ne sammuksiin.

 

 

Tämän suuren talon hiljaisten huoneiden seinistä kumpuaa muistoja, jotka eivät liity tähän aikaan, eivätkä tähän paikkaan. Ne ovat kulkeneet mukanani pitkän matkan – osa kuvina mielessäni, osa enkeleleinä rinnallani –  joita tänäänkin muistelin.

Kuinka helppoa on muistaa suru ja ikävät hetket – mutta kuinka suloista on löytää ne kauniit muistot, ne jotka auttavat jaksamaan.

Koirani kohottaa kuonoaan, maiskuttaa suutaan unisesti, niin kuin sillä on tapana käydessään hereillä ja halutessaan jatkaa unta.

”Ei mitään hätää” kuiskaan koiralle ja rapsutan sitä korvantakaa ja hänen suloinen unensa jatkuu.

Hiivin keittiön pimeään syliin, jossa kello kuiskaa päivän tuntien jo päättyneen. Hylkään tyhjän teekuppini tiskialtaaseen- sen mukana Samuli Eedelman päättää laulunsa  ja hetki katoaa, antaakseen yölle ja nukkumatille tilaa.

”Huomenna on hyvä päivä” kuiskaan kuulle,  jonka pyöreät, kalpeat kasvot kurkistavat verhojen välistä.

Hyvää yötä!